Biseksuaalisuus ansaitsee näkyvyyttä. Biseksuaalien ehdoilla

Biseksuaalisuus ansaitsee näkyvyyttä. Biseksuaalien ehdoilla

Kuvituskuva: katlove

Tänään, 23.9., on biseksuaalisuuden näkyvyyden päivä (Celebrate Bisexuality Day). Päivän tarkoituksena on nostaa esiin biseksuaaleja, muistuttaa biseksuaalisuuden ja biseksuaalien historiasta sekä juhlistaa biseksuaalien yhteisöä ja kulttuuria. Vaikka biseksuaalisuus ja biseksuaalit ovat olleet osana LHBTIQA+ -liikettä vuosikymmeniä, tälle on edelleen tarve, sillä liian usein biseksuaalit jätetään sivuun keskusteluissa sekä yhteisön sisällä että yhteiskunnassa yleisesti.

Biseksuaalisuudella tarkoitetaan seksuaalista suuntautumista, jossa ihminen voi kokea romanttista ja/tai seksuaalista vetoa omaan sukupuoleen sekä muuhun tai muihin sukupuoliin. Biseksuaali voi myös kokea romanttista ja/tai seksuaalista vetoa kaikkiin sukupuoliin.

Biseksuaalisuus on pitkään ollut hyvin näkymättömissä, sillä samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa parisuhteessa ollutta on usein pidetty homona tai lesbona, kun taas toista sukupuolta olevan kumppanin kanssa oleva on usein nähty heterona

Biseksuaalisuus on pitkään ollut hyvin näkymättömissä, sillä samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa parisuhteessa ollutta on usein pidetty homona tai lesbona, kun taas toista sukupuolta olevan kumppanin kanssa oleva on useasti nähty heterona. Tämä on toistunut yhteiskunnan lisäksi myös LHBTIQA+ -yhteisöissä, joissa biseksuaalisuutta on joskus jopa pidetty homouden tai lesbouden “kevytversiona”. Pahimmissa tapauksissa biseksuaaleja on pidetty “käytännössä heteroina”, erityisesti silloin, kun biseksuaali on ollut parisuhteessa toista sukupuolta olevan kumppanin kanssa. Onneksi kuitenkin tilanne on paranemaan päin ja biseksuaaleja on alettu pitämään osana yhteisöä myös silloin, kun olemme parisuhteessa muun kuin oman sukupuolemme edustajan kanssa.

Biseksuaalit kohtaavat yhteiskunnassa edelleen haasteita, jotka koskettavat spesifisti biseksuaaleja, homo- tai lesbofobisen syrjinnän ja ennakkoluulojen lisäksi. Erityisesti negatiiviset stereotyypit, joita liitetään biseksuaaleihin, ovat yhä aivan liian yleisiä ja niitä tulee purkaa aktiivisesti. Kansainvälinen LHBTIQA+ -järjestöjen kattojärjestö ILGA on listannut erityisesti biseksuaaleja koskevia kehitystarpeita ja -tavoitteita “The Promotion and Protection of the Human Rights of Bisexual Persons” -julkaisuunsa.

Biseksuaalisuus ansaitsee tulla nähdyksi, kunnioitetuksi ja arvostetuksi omana seksuaalisuutenaan sekä tärkeänä osana LHBTIQA+ -yhteisöä. Ja siksi biseksuaalisuus ehdottomasti ansaitsee oman päivänsä

Biseksuaalisuuden näkyvyyden päivän kaltaiset tapahtumat ovat erittäin tärkeitä, sillä vaikka asiat ovat parantuneet, biseksuaalisuus jää edelleen homouden ja lesbouden varjoon ja asiallinen tieto biseksuaalisuudesta on vajavaista julkisuudessa, yhteisössä, järjestöissä, koulutuksessa ja yhteiskunnassa yleisesti. Jotta tähän saadaan muutos, on erittäin tärkeää, että biseksuaalisuus nähdään omana seksuaalisuutenaan, ei “kevytversiona” toisista seksuaalisuuksista tai “askeleena kohti toista seksuaalisuutta”. Biseksuaalisuus ansaitsee tulla nähdyksi, kunnioitetuksi ja arvostetuksi omana seksuaalisuutenaan sekä tärkeänä osana LHBTIQA+ -yhteisöä.

Ja siksi biseksuaalisuus ehdottomasti ansaitsee oman päivänsä