Arvostelu: Queer: Sarjakuvajohdanto on kattava katsaus queer-teorian moniin eri puoliin ja muotoihin
Kuva: Niin & Näin
Queer-teoriaa käsittelevä Queer: Sarjakuvajohdanto on enemmän kuin pelkkä johdanto, sarjakuvan käsitellessä teoriaa monesta eri lähtökohdasta ja näkökulmasta erittäin perinpohjaisesti.
Sarjakuva on omiaan lukuisten erilaisten tarinoiden ja ideoiden käsittelyyn. Olemme onneksi jo päässeet yli ajatuksesta, että sarjakuva olisi taidemuotona sopiva vain lapsellisille tarinoille viittasankareista tai puhuvista ankoista, mutta onko sarjakuvan kaikkia kerronnallisia hyötyjä otettu vielä huomioon? Voiko sarjakuva toimia informaation välineenä monimutkaisista ajatuksista ja teorioista? Pilapiirtäjä Mark Rowson käytti tätä ideaa ja taitoansa kuvittajana julkaistessaan sarjakuvasovituksen Kommunistisesta manifestista. Sama periaate näkyy Queer: Sarjakuvajohdannossa.
Tohtori Meg-John Barkerin ja kuvittaja Jules Scheelen teos Queer: Sarjakuvajohdanto on juuri sitä mitä se sanoo, sarjakuvamuotoon sovitettu johdanto queer-teoriaan. Queer-teoria on, kuten tutkija Nikki Sullivan toteaa, ”kuriton oppiala”. Queer-teoria on 1990-luvulla voimistunut lhbtq+ -ihmisiä käsittelevä tutkimuksen haara. Queer-teoriasta on kuitenkin erilaisia näkemyksiä, sillä on pitkät juuret, ja eri lähtökohdista sitä lähestyvät tutkijat määrittelevät sen eri tavoilla. Barkerin ja Scheelen teoksen onkin tarkoitus laittaa naruja hieman kasaan, jotta teorian eri puoliin, historiallisiin juuriin ja määritelmiin on helpompi tutustua. Niitä naruja onkin aikamoinen nippu.
Sarjakuvan matka alkaa sanojen määrittelystä, jatkuu 1800-luvun varhaisten seksologien kuten Richard von Kraft-Ebingin, Magnus Hirschfieldin ja Henry Havelock Ellisin asettamiin luokkitteluihin, joista syntyivät 1900-luvulla seksin tutkimuksen eri haarat. Teos antaakin hyvä ja kattavan selvityksen seksuaalisuuden ja sukupuolen tutkimuksen historiast, jo ennen kuin saavutaan 1990-luvulle. Kaikki esitellyt tutkijat eivät tosin ole varsinaisesti queer-tutkijoita, ja kirja esittelee myös eksistentialististen ajattelijoiden kuten Sartren työn vaikutuksen, sekä seksipositiivisen tutkimuksen uranuurtajan Alfred Kinseyn. Teorian kummeiksi teos nimeää Judith Butlerin ja kaikkialla vastaan tulevan Michael Foucaultin. Tämä on vain kapea katsaus kokonaisuuteen, sillä Queer: Sarjakuvajohdanto on todella kattava sisällöltään.
Sarjakuvamuotoisessa teoksessa on tärkeä kiinnittää huomiota luonnollisesti kuvitukseen. Scheelen kuvitus on kepeää ja selkeästi seurattavaa, ja käyttää välillä ilahduttavia visualisointeja asioiden selittämiseen. Scheele myös taitaa hyvien potrettien piirtämisen taidon, ja eri filosofit, akateemikot, tutkijat ja aktivistit, jotka ovat vaikuttaneet queer-teorian kehitykseen on ikuistettu tunnistettavasti. Tämä on sarjakuvaa vapaamuotoisesti, ei ruutuja ja eikä rajoja, ja kaikkea tekstiä ei olla laitettu puhekupliin. Jokaista kuvitusta ja sivua hallitsee Barkerin kirjoittama selitys, milloin mistäkin tutkijasta tai ajatuksesta, ja Scheele antaa niille kontekstia ja vääntää rautalangasta ideoita visuaalien kautta. Yhteistyö kirjoittajan ja kuvittajan välillä toimii hyvin.
Päällimmäisenä mieleeni teoksesta jäi kaksinapaisuuden (eli binäärisyyden) vastustus. Eikä teos tarkoita tällä pelkästään sukupuolta, vaan kaksinapaisia ideoita. Onko sukupuoli olemuksellinen vai rakennettu, oletko cis vai trans, oletko sisällä vai ulkona, radikaali vai sopeutuva ja niin pois päin. Jopa kaksinapaisuutta ja binääriä käsittelevät teoriat usein sortuvat itse kaksinapaisuuteen. Hän vertaa tätä kirjan lopussa fantasiakirjailija Terry Pratchettin ideaan rapuämpäristä. Rapuämpäri ei tarvitse kantta, koska jos joku rapu pääsee reunalle asti, se palaa kuitenkin takaisin. Ämpärin tuoma turvallisuus ja varmuus pitää ravun ansassa. Samaan tapaan me karkaamme usein cis- ja heteronormatiivisuuden rapuämpäristä, ja pian palaamme uuteen ämpäriin, jossa on varmuutta, sääntöjä ja kaksinapaisuuksia. Barker varoittaakin tätä kautta lankeamatta uusiin normatiivisuuksiin, jotka usein sulkevat ulkopuolelle ne, jotka eivät kykene samaan normatiivisuuteen.
Tämä voi kuulostaa monimutkaiselta, mutta Queer-Sarjakuvajohdanto selittää nämä asiat fiksusti käyttämällä sarjakuvan kuvakerrontaa hienosti edukseen. Barkerin ja Scheelen teos on hyvä aloituskohta queer-teoriaan, ja voi toimia ponnistuslautana laajempaan tutustumiseen sekä informatiivisena sekä intersektionaalisena tietopankkina tähän kurittomaan tieteenalaan.
