Arvostelu: Nuorille suunnattu Willow -sarja on monista ongelmistaan huolimatta viihdyttävä
Kuva: Lucasfilm
Willow -sarja on jatkoa vuoden 1988 samannimiselle fantasiaelokuvalle. Sarja keskittyy alkuperäisen elokuvan nimikkohahmon lisäksi vanhojen hahmojen lapsiin ja perillisiin, jotka ovat mukava uusi tuulahdus tässä genressä.
Star Warsin ansiosta tuttu George Lucas tahtoi kertoa fantasiatarinoita scifi-seikkailujen lisäksi. Tästä syntyi Willow, Ron Howardin ohjaama fantasiaelokuva, joka näki päivänvalon 1988. Tuolloin elokuvan merkittävin puoli oli sen päähenkilö Willow Ufgood, jota näytteli lyhytkasvuinen näyttelijä Warwick Davis. Willow on kulttiklassikko, jossa Lucas kieltämättä kierrättää joitain ideoita ja hahmoja Star Warsista; farmipoika Willow saa ihmeellisiä voimia, Val Kilmerin näyttelemä Madmartigan on Han Solon kaltainen retale, ja elokuva keskittyy taisteluun pahaa valtakuntaa vastaan. Vuosia Lucas ja Davis puhuivat halustaan jatkaa tarinaa, ja nyt 34 vuotta myöhemmin tämä kävi todeksi.
Tir Asleenin valtakunnassa on rauhan aika. Kuningatar Sorshan (Joanna Whaley) ja Madmartiganin tytär, prinsessa Kit (Ruby Cruz), ei kuitenkaan ole onnellinen, sillä häntä ollaan naittamassa toisen kuningaskunnan prinssille. Kohtalo puuttuu peliin, kun hirviömäiset viholliset hyökkäävät Tir Asleeniin ja kaappaavat Kitin veljen Airkin (Dembsey Bryk). Kit, prinssi Graydon (Tony Revolori), Kitin ihastus ja ritarioppilas Jade (Erin Kellyman) ja vankilasta vapautettu aarteenryöstäjä Thraxus (Amar Chadha-Patel) lähtevät etsimään Airkia, ja pian heillä on kaksi uutta ja odottamatonta matkakumppania – mahtava velho Willow Ufgood (Warwick Davis) ja Tir Asleenin keittiöpiika Dove (Ellie Bamber), jonka kohtalo on pelastaa Airkin lisäksi koko maailma.
Willow alkaa 17 vuotta alkuperäisen elokuvan tapahtumien jälkeen, ja keskittyy pitkälti uusiin hahmoihin ja heidän elämäänsä maailmassa täynnä ennustuksia, suuria kohtaloita ja valittuja sankareita. Tällä kertaa nimikkohahmo Willow ei ole tarinan sankari, vaan tämä mantteli on siirretty uudelle sukupolvelle. Willow on kuin Luke Skywalker uusissa Star Wars -elokuvissa: vanha ja väsynyt sankari, joka koittaa ohjata uutta sukupolvea eteenpäin. Tämä asetelma voi ärsyttää vanhan elokuvan faneja, mutta sarjaa ei olekkaan tehty heille.
Willow on YA -fantasiaa (eli young adult fantasiaa, jonka kohdeyleisönä ovat teinit ja nuoret aikuiset), ja sen päähenkilöt, tunnelma ja estetiikka heijastelevat tätä faktaa. Nuoret sankarit kapinoivat omilla tavoillaan vanhoja oletuksia ja traditioita vastaan. Kit ja Airk ovat ilmiselviä; prinsessan sijaan prinssi kaapataan, ja prinsessa on se, joka lähtee pelasturetkelle. Samalla Kit äänekkäästi vastustaa sovittua naimakauppaansa, josta toinenkaan osapuoli ei ole kovin kiinnostunut. Graydonia kohtaan on isoja odotuksia monilta, mutta hän on vähemmän sankarillinen prinssi ja enemmän hiljainen, musiikista ja historiasta pitävä nörtti. Tämä näkyy myös puvustuksessa, jossa mitä pidemmälle he kulkevat Tir Asleenita ja tulevat itsenäiseksi, sitä modernimmiksi heidän vaatetuksensa käy; raskaat haarniskat ja viitat muuttuvat nahkatakeiksi ja sukkahousut vaihtuvat farkkuihin. Tämä on kieltämättä erikoinen estetiikka, mutta ainakin se on yhdenmukainen.
Missä Willow eroaa eniten klassisesta miekka ja magia -fantasiasta on Kitin ja Jaden suhde. Kit ja Jade ovat klassinen ”sankari ja hänen kaverinsa” duo, mutta ensimmäisestä jaksosta asti on selvää, että kaksi nuorta naista pitävät toisistaan syvemmällä tasolla. Tämä ei ole mitään eikäs-juupas arvailua, vaan Kit suutelee Jadea heti ensimmäisessä jaksossa. Sarja sen sijaan keskittyy siihen, miten heidän henkilökohtainen kasvunsa vaikeissa tilanteissa vaikuttaa tähän suhteeseen. Jade on selvästi kahdesta suoraviivaisempi sankari, kun taas Kit kokee oman asemansa uhatuksi Doven paljastuessa kohtalon määrittämäksi suureksi sankariksi. Samalla Kit kantaa kaunaa Dovea kohtaan, sillä Madmartigan omisti koko elämänsä tämän suojelemiseen, Kitin jäädessä syrjään. Seksuaalivähemmistöön kuuluvat hahmot Willowissa ovat hyvin rakennettuja hahmoja, joiden skismat ovat osa kasvamista, mutta heidän rakkautensa on jotain jota mikään määrä peikkoja, maantierosvoja tai läheltä piti-tilanteita ei voi rikkoa.
Willow kuitenkin kärsii vakavasta tunnelmaongelmasta, ja sen modernit elementit rikkovat tätä tunnelmaa entisestään. Useassa kohtauksessa tuntuu siltä, että kuolemalla ei ole merkitystä: hahmoa, joka on ollut mukana sankarien elämässä lapsuudesta lähtien saatetaan ampua nuolella päähän, ja kukaan ei oikein reagoi siihen. Willow on hyvä esimerkki modernista Disney-tuotannosta siinä, että kohtauksien ei aina anneta elää ja hengittää rauhassa, vaan tätä rauhaa rikotaan vitseillä, jotka tuntuvat hyvin pakotetuilta. Tätä ongelmaa on nähtävillä monissa Marvelin elokuvissa, ja Willow olisi voinut hyötyä Andorin tapaan erilaisesta lähestymistavasta. Kokonaisuutena Willow on sekä klassista miekka ja magia -fantasiaa jossa on hirviöitä, taisteluja, pahoja noitia ja taikuutta, mutta tämän tunnelman syntymistä heikentää jatkuvat vitsit, modernit viittaukset ja vaaran tunteen ailahtelevaisuus.
Willow on epätasainen sarja, josta tekee nautittavan sen hahmot ja heidän väliset suhteensa. Kit ja Jade ovat mahtava sankari-pariskunta, Kitin ja Doven suhteen kehitys on sarjan helmiä ja Graydon on erinomainen kuvaus erilaisesta miessankarista fantasiatarinassa. Jos sarja saa jatkoa, niin toivon että näitä ongelmia voitaisiin silitellä pois ja samalla lisätä sateenkaarevaa sisältöä sarjaan, koska se on selkeästi sarjan parasta antia.
