Kirja-arvostelu: Ihmemaa on anteeksipyytelemätön YA-romaani

Kirja-arvostelu: Ihmemaa on anteeksipyytelemätön YA-romaani

Juno Dawsonin Ihmemaa uudistaa näennäisesti teiniromanssigenreä: päähenkilö on avoimesti transtaustainen ja panseksuaali, ja teos pyrkii normalisoimaan transihmisten seksuaalisuutta. Teoksen arvo onkin sen seksipositiivisuudessa ja vähemmistökuvauksessa.

Juno Dawson oli mutta ei ollut allekirjoittaneelle uusi tuttavuus: kirjahyllystä löytyi deadnamella varustettu tietokirja, jota en osannut yhdistää tähän Gummeruksen julkaisemaan uutuuteen, Ihmemaahan (2021). Teoksen on kääntänyt suomeksi Aura Nurmi. Tietokirjailijana Dawsonin huumorintaju ja kielellinen leikkisyys eivät päässeet oikeuksiinsa. Koska en osannut yhdistää tietokirjaa uutuusromaaniin kirjailijan nimen perusteella, oli hyvä, ettei minulla ollut Dawsonin aikaisempaan tuotantoon pohjautuvia ennakkoluuloja aloittaessani Ihmemaan lukemisen.

Ihmemaa on YA-kategoriaan kuuluva eli nuorille aikuisille suunnattu pirteän erilainen teos, joka toki nojaa genren klišeisiin, mutta samaan aikaan tekee näistä nokkelasti pilaa.

Nuori nainen käy koulua, ei oikein sovi joukkoon, pitää itseään rumana luuserina. Hänet heitetään ikään kuin sattumalta tilanteeseen, jossa hän joutuukin käsittelemään sitä, että häntä pidetään salaa kuumana ja tie vie nuoren miehen sänkyyn. Sekstailu on muutenkin kantava teema, ja sanavalmis nuori tyttö kokee seksuaalisessa heräämisessään samalla riemun hetkiä, kun hän opettelee vetämään rajoja. Perinteiseen malliin koulun suosituin tyttö aiheuttaa ongelmia ja ainut, joka voi pelastaa tilanteen, on päähenkilömme Alice. Hän kamppailee niin sisäisten demonien kuin kouluhierarkian huipulla olevien ilkimysten kanssa, ja samalla tietysti oppii valtavasti itsestään. Lopusta löytyy genrelle tuttu dramaattinen kliimaksi.

Dawsonin kieli soljuu ilahduttavalla tavalla. Sarkastisen fiksu ja sanavalmis protagonisti herättää pehmeällä ytimellään ja kovalla kuorellaan sekä empatiaa että lukijan kannatuksen. Mikä kuitenkin erottaa Ihmemaan perinteisestä YA-kirjasta on se, että päähenkilö Alice on anteeksipyytelemättömän avoimesti transsukupuolinen ja panseksuaali. Kirjasta löytyy myös muita LGBTIQ+ -spektrillä olevia ja narratiivin läpi teemana kulkee seksipositiivisuus.

Siinä missä kirjalla voisi suosiolla olla sisältövaroitukset (mm. seksuaalinen väkivalta, itsetuhoisuus, huumeet ja alkoholi), se luo kyllä hyvällä tavalla uusia mielikuvia siitä, millaista on olla nuori transihminen. Päähenkilö pohtii toki dysforiaa ja kaapistatuloa, mutta samalla hänen tapansa olla maailmassa on vapautunut, rohkea ja jollain tapaa myös itsevarma. Dawson osoittaa, että transtaustaisten hahmojen ei tarvitse olla traagisia, sivulauseessa mainittuja mausteita päähenkilön tarinalle.

Kuten Ihmemaan Alice, transpäähenkilö voi olla monimutkainen, sympaattinen, voimakas, flirttaileva ja sankarikompleksista kärsivä, vaikka hänen sukupuolenkorjauksensa olisi osa narratiivia tai taustatarinaa. Lukija pääsee muun muassa lukemaan seksikohtauksia, joissa transihmisen seksuaalisuus on paitsi positiivisessa valossa kuvattu niin myös normalisoitua. Tämä on erityisen merkityksellistä siksi, että transihmisiä kuvataan populaarikulttuurissa usein joko epähaluttavina tai esineellistämisen kautta, eikä esimerkiksi nuoren transnaisen seksuaalisuuteen liitetä lainkaan sellaisia konsepteja kuin toimijuus. Dawsonin kaunokirjallisesta tekstistä näkyy tietokirjailijatausta, sillä päähenkilön sisäinen monologi on varsin analyyttistä ja pohdiskelevaa. Minäkertoja palvelee tätä tarkoitusta erinomaisesti. 

Vaikka Dawson on näennäisesti onnistunut tekemään kaiken oikein teiniromanssigenren uudistajana, pidän silti aikuisena lukijana pettymyksenä sitä, ettei teos tarjonnut itselleni varsinaisesti mitään uutta. Tarina itsessään on lopulta melko geneerinen, ja teoksen arvo on sen representaatiossa. Olisi hienoa nähdä, että Dawson olisi vienyt ympäristöä ja muuta ympäröivää maailmaa vähemmän stereotyyppiseen suuntaan yhtä antaumuksella kuin päähenkilön kohdalla. Rikkaat muksut ja näiden rikkaiden vanhempien kartanot on jo teiniromansseissa nähty. Nuorelle (aikuiselle) lukijalle tämä on kuitenkin varmasti varsin arvokas lukukokemus, jos on sujut sisältövaroituksien teemojen kanssa!

Kirjoittajat

,