Viisi feminististä tietokirjavinkkiä

Viisi feminististä tietokirjavinkkiä

Toimittaja on koonnut juttuun viisi suositusta 2020-luvulla englanniksi julkaistusta feministisestä nonfiktiosta. Suositukset liittyvät erilaisiin aihepiireihin ja sopivat luettavaksi jokaiselle, joka on kiinnostunut syventämään tietämystään ajankohtaisista feministisistä kysymyksistä. Teokset ovat yleistajuisia. 

Kaikki jutussa mainitut kirjat löytyvät useista maksullisista äänikirjapalveluista sekä Suomen kirjastoista. Mikäli kirjaa ei löydy lähikirjastostasi, voit tehdä siitä hankintapyynnön – kirjastot toteuttavat hankintapyyntöjä mahdollisuuksien mukaan. Suomennoksia teoksista ei ole nykytiedon valossa tulossa.


Mariam Khan: It’s Not About the Burqa (2020) 

Millaiset feministiset kysymykset koskettavat musliminaisten elämää? Millaista on elää islamofobian, rasismin ja misogynian leikkauspisteessä? Entä, kun yhtälöön lisätään vielä esimerkiksi homofobia?  

Musliminaisista puhutaan paljon, mutta usein näkökulma on henkilön – toimittajan, asiantuntijan, poliitikon – joka ei ole islaminuskoinen eikä nainen. Mariam Khanin toimittama esseekokoelma It’s Not About the Burqa korjaa tätä epäsuhtaa kokoamalla samojen kansien väliin yhteensä 17 musliminaisen kirjoituksia. 

Teoksessa kuullaan ajankohtaisia puheenvuoroja erilaisiin feministisiin kysymyksiin liittyen. Kokoelman esseiden näkökulmat vaihtelevat terävästä kauneus- ja muotiteollisuuden kritiikistä pohdintaan musliminaisesta urheilijana tai queer-yhteisön jäsenenä. Esseet ovat ytimekkäitä ja raikkaita, ja esittävät ehdottoman kiinnostavan kuvan joistain niistä tavoista, joilla uskonto, sukupuoli, seksuaalisuus ja muut erot voivat yksilön elämässä ristetä. 


Jane Ward: The Tragedy of Heterosexuality (2020) 

Kirjassa The Tragedy of Heterosexuality Jane Ward tarkastelee kriittisesti heteroseksuaalisuuden historiallista rakentumista sekä muotoja ja merkityksiä, joita se nykypäivän maailmassa saa. 

Heteroseksuaalisuus on kriisissä. Maailmassa, jossa sukupuoleen perustuva sorto ja seksuaalinen väkivalta kukoistavat, miesten ja naisten on vaikeaa muodostaa keskenään tasa-arvoisia, kunnioitukseen perustuvia suhteita. On olemassa kokonainen self help -teollisuus, joka perustuu lupauksiin heteroseksuaalisten suhteiden parantamisesta, mutta ovatko suhdevalmennukset, miehille suunnatut viettelykoulutukset ja seksuaali- ja pariterapia todella ratkaisuja ongelmaan, jonka juuret ovat koko yhteiskuntaa läpäisevissä rakenteissa? Yritämmekö paikata vuotavaa haavaa laastarein? 

Syväluotaavassa analyysissaan Ward päätyy toteamaan: heteroilla on paljon opittavaa. The Tragedy of Heterosexuality ehdottaakin heteroita ottamaan oppia queer-ihmisiltä ja -yhteisöiltä. Jos suostumme ajattelemaan uudestaan kaikkea sitä, mille heteroseksuaalisuus perustuu, saatamme löytää aivan uusia tapoja kohdata, haluta ja rakastaa. 


Catherine D’Ignazio ja Lauren F. Klein: Data Feminism (2020) 

Mitä on data? Kenestä dataa kerätään, kuka sitä kerää ja miten sitä luokitellaan? Minkälaisiin kysymyksiin data tarjoaa vastauksia? Entä mitä ongelmia se aiheuttaa?  

Muun muassa näihin kysymyksiin vastaavat Catherine D’Ignazio ja Lauren F. Klein tietokirjassaan Data Feminism.  

Huolellisesti jäsennellyn teoksen keskeiseksi aiheeksi muodostuu datan ja vallan välinen suhde. 

D’Ignazio ja Klein vihjaavat: kenties tekoälyn tuottamista uhista suurin ei ole tieteiselokuvista tuttu skenaario tekoälystä, joka oppii ihmistä älykkäämmäksi. Sen sijaan on aiheellista pelätä sitä, miten tekoälyt jo nyt koodaavat seksismiä, rasismia ja muita maailmassa vaikuttavia sorron muotoja lähtemättömäksi osaksi yhteiskuntamme digitaalista infrastruktuuria.  

Keskustelu datasta saattaa hyvin olla yksi tulevaisuutemme kannalta keskeisimmistä. 

Data Feminism käsittelee vastaavia aiheita kuin Caroline Criado-Perezin vuoden 2019 bestseller Näkymättömät naiset: informaatiomaailmasta puuttuvaa sukupuolidataa. Data Feminism lähestyy kysymyksiä datasta kuitenkin monessa suhteessa huomattavasti Näkymättömiä naisia monipuolisemmin, muun muassa sukupuolen moninaisuutta huomioiden.  

Myös datasta voi, ja täytyy, kirjoittaa intersektionaalisesti. 


Koa Beck: White Feminism: From the Suffragettes to Influencers and Who They Leave Behind (2021) 

Teoksessaan White Feminism Koa Beck kirjoittaa niistä, joita valkoiset feministit ovat vuosikymmenestä ja -sadasta toiseen pettäneet: mustista ja ruskeista ihmisistä, alkuperäiskansojen ihmisistä, transsukupuolisista ja ei-binäärisistä ihmisistä, köyhistä ihmisistä, niin kutsutun kolmannen maailman ihmisistä. 

“Valkoinen feminismi” on olemuksellisesti eksklusiivista eli ulossulkevaa: valkoisten feministien tavoitteena ei ole haastaa sortavia järjestelmiä vaan menestyä niiden sisällä. Beckin mukaan emme kuitenkaan kaipaa yksilöiden menestystä, naisia toimitusjohtajina ja lasikattojen särkemistä. Sen sijaan meidän on purettava patriarkaaliset, kapitalistiset ja imperialistiset järjestelmät, joiden puitteessa niin kutsuttu menestys tapahtuu.  

White Feminism peräänkuuluttaa solidaarisuutta. Feminismi, jota maailma tarvitsee, ei jätä ketään taakseen. 


Alison Phipps: Me, Not You: The Trouble with Mainstream Feminism (2020) 

Alison Phippsin pamfletinomainen kirja Me, Not You pureutuu #MeToo -kampanjan ongelmiin Yhdysvaltain kontekstissa. Kuinka usein sanomasta ”me, too” tuleekin ”me, not you”? 

Me, Not You tuo valkoisen liberaalifeminismin dominoimaan yhteiskunnalliseen keskusteluun tärkeitä aiheita. Phipps näyttää, kuinka valtavirran keskustelut seksuaalisesta väkivallasta nostavat toistuvasti keskiöönsä varakkaat valkoiset naiset samalla, kun marginalisoidummat ryhmät, joita aihe erityisesti koskettaa, jäävät korkeintaan triviaaleiksi sivuhuomautuksiksi. 

Teos tarjoaa kauan kaivattua pohdintaa esimerkiksi siitä, kuinka #MeToo -kampanjan seksuaalirikollisten vankilatuomioihin keskittynyt lähestymistapa oikeudenmukaisuuteen on pohjimmiltaan rasistisen ja väkivaltaisen oikeussysteemin puolelle asettumista. Miten voisimme purkaa sortavia rakenteita, jos nostamme samat rakenteet keskiöön käsitteellistyksissämme oikeudenmukaisuudesta? 

Teos on tiivis, provokatiivinen, älykäs ja verrattain helppolukuinen. Se kehottaa ajattelemaan uudelleen, mitä tarkoitamme oikeudenmukaisuudella – ja ennen kaikkea kuuntelemaan niitä, jotka ovat jo ajatelleet.