Vihreät eivät hyväksy Keskustan toimia translain valiokuntakäsittelyssä

Vihreät eivät hyväksy Keskustan toimia translain valiokuntakäsittelyssä

Kuvassa: kansanedustaja Saara Hyrkkö. Kuva: Salla Merikukka / Vihreät – De Gröna

Eduskunnan Sosiaali- ja terveysvaliokunta on tänään 19.1. saanut valmiiksi mietintönsä sukupuolen juridista vahvistamista käsittelevän lain, eli niin kutsutun translain, uudistuksesta. Hallituksen esitys hyväksyttiin äänin 11-5 eduskunnan täysistuntoon lähetettäväksi muutettuna. Muutokset olivat oppositiopuolue Kokoomuksen vaatimus vastineeksi tuestaan hallituksen esitykselle. Opposition tuki oli tarpeen, sillä vastoin odotuksia hallituksen toiseksi suurimman puolueen Keskustan kaikki kolme valiokuntaedustajaa äänestivät hallituksen esityksen hylkäämisen puolesta.

Niin sanotun translain uudistamisesta on sovittu sekä entisen pääministeri Antti Rinteen että istuvan pääministeri Sanna Marinin hallitusohjelmissa. Hallitusohjelmakirjaus oli kompromissi pidemmälle menevää uudistusta tavoitelleiden puolueiden kuten Vihreiden ja Vasemmistoliiton ja konservatiivisen Keskustan välillä, mutta hallituskauden edetessä muut hallituspuolueet ovat taipuneet sallimaan keskustalaisille kansanedustajille oikeuden äänestää halutessaan hallitusohjelmassa sovittua kompromissiakin vastaan.

Muiden hallituspuolueiden keskuudessa on kuitenkin ollut oletus siitä, että keskustalaiset voisivat äänestää esitystä vastaan vasta eduskunnan täysistunnossa. Hallituskumppaneille tuli täten suurena yllätyksenä se, että Keskustan valiokuntaedustajat pyrkivät kaatamaan lakiuudistuksen jo valiokunnassa, estäen sen pääsyn eduskunnan täysistunnon käsittelyyn.

– Oletimme, että lakiesitystä vastustavat edustajat jäisivät pois itse valiokuntaäänestyksestä ja että muiden hallituspuolueiden varajäseniä tulisi tilalle, kertoi hallituspuolueen edustaja MTV Uutisille keskiviikkona, jolloin ensimmäinen tieto keskustalaisten valiokuntaedustajien äänestysaikeista tuli julkisuuteen.

Poikkeaminen yhteisestä linjasta ei ole Keskustan tämän hallituskauden ensimmäinen ja puolueen itsepäisyys sekä hallitusohjelmasta lipsuminen on kiristänyt hallituspuolueiden välejä jo pitkään. Viimeksi joulukuussa 2022 pääministeri Sanna Marin (sd) kertoi julkisuuteen, että hallituspuolueiden johtajat olivat sopineet noudattavansa jatkossa yhteisiä pelisääntöjä ja näitä rikkova puolue Marinin mukaan valitsee sen, että hallitusta ei enää ole. Samassa yhteydessä pääministeri kertoi Keskustan puheenjohtajan, valtiovarainministeri Annika Saarikon vakuuttaneen Keskustan sitoutuneen noudattamaan yhteisiä pelisääntöjä. Keskustan lupaus näyttää kestäneen hieman yli kuukauden.

Keskustan toiminta valiokuntakäsittelyssä on herättänyt kysymyksiä hallituksen toimintakyvystä ja hallituspuolueiden sitoutumisesta hallitusohjelmaan. Muun muassa Vasemmistoliiton riveistä on todettu translaissa olevan kyse hallitusyhteistyön kynnyskysymyksestä, johon kohdistettuja kumoamisyrityksiä hallituskumppanin toimesta puolueessa tuskin katsotaan hyvällä. Translakia pidetään merkittävänä myös muissa hallituspuolueissa, joista eritoten Vihreät ovat pyrkineet profiloitumaan uudistuksen edistäjiksi. Hallituksen edellinen luottamuskriisi kohdistui toiseen Vihreille tärkeään hankkeeseen, luonnonsuojelulain uudistukseen, joten Vihreiden ja Keskustan välit ovat jo valmiiksi viileät.

Kehrääjä tiedusteli keskiviikkona kaikkien Keskustan hallituskumppaneiden näkemystä siitä, mitä Keskustan mahdollinen, ja sittemmin toteutunut, pyrkimys kaataa translaki valiokunnassa tarkoittaa hallitusyhteistyölle. Vastauksen julkaisuhetkeen mennessä toimitti vain Vihreät, joiden puolesta asiaa kommentoi eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja Saara Hyrkkö:

– Tärkeintä on, että laki nyt etenee. Takana on vuosien työ hallituksen sisällä ja valtava urakka eduskunnan valiokunnissa. Transihmiset ovat joutuneet odottamaan aivan liian kauan. Sikäli oli pettymys, että kokoomus lähti viime metreillä luomaan epävarmuutta lain hyväksymisen ympärille täysin tuulesta temmattujen väitteiden perusteella.

Vihreät odottavat Keskustalta toimenpiteitä valiokuntakäsittelyn johdosta.

– Vihreissä emme tietenkään hyväksy keskustan toimintaa sosiaali- ja terveysvaliokunnassa. Olisi outoa, jos keskustan eduskuntaryhmä katsoisi edustajiensa toimintaa läpi sormien, Hyrkkö linjaa.

Pääministeri Marin on puolestaan kertonut Ylelle olettavansa, että Keskustan eduskuntaryhmä ei voi hyväksyä valiokuntaedustajiensa toimia, koska “eduskuntaryhmä on itsekin käsitellyt sitä, että he ovat hallituksen ja hallituksen pelisääntöjen takana”. Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Eeva Kalli on kuitenkin jo ehtinyt todeta, ettei edustajille ole tulossa asian johdosta seuraamuksia.

Hallituksen esitykseen Kokoomuksen vaatimuksesta tehty muutos koski toistuvien hakemusten välistä odotusaikaa. Lopullisessa versiossa esitetään, että sukupuolen vahvistusta voi hakea aikaisintaan vuoden kuluttua edellisestä hakemuksesta, ellei hakijalla ole painavaa syytä aiemmin jätettävälle hakemukselle.

Sosiaali- ja terveysvaliokunnassa lakiesityksen puolesta äänestivät Mia Laiho (kok), Pia Kauma (kok), Noora Koponen (vihr), Terhi Koulumies (kok), Merja Kyllönen (vas), Aki Lindén (sd), Ilmari Nurminen (sd), Veronica Rehn-Kivi (r), Heidi Viljanen (sd), Sofia Virta (vihr) ja Paula Werning (sd). Hallituksen esityksen hylkäämisen puolesta äänestivät Markus Lohi (kesk), Pekka Aittakumpu (kesk), Arja Juvonen (ps), Minna Reijonen (ps) ja Hanna-Leena Mattila (kesk).