Transihmisiin kohdistuva väkivalta ja vihapuhe lisääntyneet maailmanlaajuisesti – Setan mukaan ilmiö näkyy myös Suomessa

Transihmisiin kohdistuva väkivalta ja vihapuhe lisääntyneet maailmanlaajuisesti – Setan mukaan ilmiö näkyy myös Suomessa

Kuva: Nadine Shaabana/Unsplash

Human Rights Campaign (HRC) kertoo uudessa raportissaan, että sukupuolivähemmistöihin kohdistuvat henkirikokset ovat lisääntyneet myös tänä vuonna muun muassa Yhdysvalloissa. Ihmisoikeusjärjestön ylläpitämästä henkirikostilastosta ilmenee, että viime vuosi oli sukupuolivähemmistöihin kohdistuvan väkivallan ja vihapuheen kannalta synkin koko Yhdysvaltain historian aikana. Poliisin tilastoinnissa on usein puutteita ja moni rikos jää kokonaan ratkaisematta, jolloin viharikoksen tunnusmerkit täyttävien rikosten tarkkaa lukumäärää on vaikea arvioida. Setan mukaan huolestuttavaa kehitystä on nähtävissä myös Suomessa.

Viharikokset ja syrjintä lisääntyvät Yhdysvalloissa. Huolestuttava kehitys näkyy erityisesti transihmisiin kohdistuvien henkirikosten kohdalla. Puolentoista vuoden aikana Yhdysvaltojen eri osavaltioissa on esitelty yhteensä yli 600 vähemmistöjen oikeuksia rajoittavaa lakihanketta. Uutisesta kirjoitti aiemmin Yle.

Viime vuonna henkirikoksen uhriksi joutui ainakin 57 yhdysvaltalaista transihmistä. Vuosi oli Yhdysvaltain historian synkin, sanoo seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia puolustava ja henkirikostilastoa ylläpitävä Human Rights Campaign (HRC). HRC ei pysty sanomaan tarkkaan kuinka suuri osa henkirikoksista täyttää viharikoksen tunnusmerkit – poliisin tilastoinnissa on puutteita ja moni rikos jää selvittämättä.

Erityisen paljon väkivaltaa kohdistuu mustiin transnaisiin – heidän osuutensa kaikista tapetuista transihmisistä on jopa 66 %. HRC:n mukaan transihmisiin kohdistuvat henkirikokset ovat jatkuneet myös tänä vuonna. Ihmisoikeusjärjestön tilaston mukaan kevään aikana on tapettu jo ainakin 14 transhenkilöä. Transihmisiin kohdistuvien henkirikosten määrän kasvun uskotaan johtuvan transvastaisen retoriikan kiihtymisestä poliittisessa keskustelussa ja transihmisten oikeuksia rajoittavien lakien säätämistä tai niiden säätämisen yrityksiä lukuisissa Yhdysvaltojen osavaltioissa.

Viharikosten todellista kokonaismäärää on vaikea arvioida, sillä viharikosten tilastoiminen perustuu vapaaehtoisuuteen ja rikoksen uhri voi olla haluton raportoimaan viranomaiselle tekijän vihamotiivista.

Viha ja väkivalta ovat lisääntyneet myös Suomessa. Setan Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskuksen sosiaaliohjaaja Enni Happonen muistuttaa, että vihapuhe aiheuttaa vähemmistöstressiä, jolla on tutkitusti kielteisiä vaikutuksia fyysiseen ja psyykkiseen terveyteen, minäkuvaan ja ihmissuhteisiin. ”Yhteiskunnallinen ilmapiiri ja kampanjointi sukupuolivähemmistöjä kohtaan voi aiheuttaa pelkoa, huolta ja ahdistusta omasta tilanteesta. Pelkotilat voivat aiheuttaa kehollista hälytystilaa ja ylivalppautta, tilanteiden välttelyä, vihaa ja turhautumista, sekä arvottomuuden ja häpeän tunteita”, Happonen sanoo. Hän painottaa, ettei transihmisyys itsessään aiheuta psyykkistä epätasapainoa.

Seta on huolestunut viharikosten aliraportoinnista sekä translapsiin ja -nuoriin kohdistuvasta häirinnästä ja kiusaamisesta. Happosen mukaan sukupuolivähemmistöihin kohdistuva väkivalta ja vihapuhe ovat lisääntyneet maailmanlaajuisesti – myös Suomessa. Yhtenä ongelmana Happonen pitää sitä, ettei tasa-arvon edistämistä toimeenpanna riittävän tehokkaasti eikä vähemmistöjen syrjintäsuoja toteudu käytännössä. ”Esimerkiksi Setan kouluvierailuja pyritään estämään, nuorten oikeutta itsemäärittelyyn ei kunnioiteta ja lasten oikeutta tietoon sukupuolen ja seksuaalisen suuntautumisen moninaisuudesta kyseenalaistetaan”, Happonen perustelee.