Syyskuussa järjestetyssä Belgradin EuroPriden Pride -kulkueessa poliisin ja oikeistolaisryhmien välisiä yhteenottoja

Syyskuussa järjestetyssä Belgradin EuroPriden Pride -kulkueessa poliisin ja oikeistolaisryhmien välisiä yhteenottoja

Kuva: Belgrade Pride

Serbian Belgradissa järjestetty EuroPride ei välttynyt vastamielenosoittajilta. EuroPriden kohokohtana, Pride -kulkueessa nähtiin 17.9. poliisin ja oikeistolaisryhmien sekä kristittyjen vastamielensosoittajien välisiä yhteenottoja. Pääministeri kertoo olevansa helpottunut siitä, että vakavammat yhteenotot onnistuttiin kaikesta huolimatta välttämään. Aiemmin elokuussa Serbian presidentti oli ilmoittanut Serbian päätöksestä perua EuroPriden järjestämisen vetoamalla poliittisiin jännitteisiin Kosovon kanssa.

Serbian pääministeri Ana Brnabićn sanojen mukaan 17.9. Pride -kulkueessa tapahtuneet yhteenotot tapahtuivat kahden kulkuetta häirinneiden oikeistoryhmien kanssa. Serbian Pride -kulkue oli tänä vuonna Belgradissa järjestetyn EuroPriden kohokohta. Uutisesta kirjoitti aiemmin Helsingin Sanomat.

Belgradin EuroPriden Pride -kulkueeseen osallistui useita tuhansia ihmisiä. EuroPride on suurin Euroopassa järjestettävä, yleiseurooppalainen Pride -tapahtuma. Viime vuoden EuroPride järjestettiin Kööpenhaminassa. EuroPridea organisoivan kaupungin valinnassa otetaan huomioon järjestäjien kokemukset sekä alueen LHBTIQA+ -ystävällisyys. Lisäksi tapahtumaa organisoivassa kaupungissa on usein vahva LHBTIQA+ -yhteisö.

Belgradin Pride -kulkuetta vastustaneet oikeistolaisaktivistit ja kristityt järjestivät aiemmin 11.9. EuroPridea vastustavan mielenosoituksen, jossa he vaativat Serbian viranomaisia kieltämään kulkueen järjestämisen. Hallitus suostui vastamielenosoittajien vaatimuksiin – joskin myöhemmin perui päätöksensä ja salli Pride -kulkueen järjestämisen suunniteltua lyhyemmällä marssireitillä. Päätöksen perumiseen vaikutti muun muassa useiden ihmisoikeusaktivistien sekä Euroopan unionin virkailijoiden kehotukset. Lisäksi Serbia on ehdolla EU:n jäseneksi, joka tarkoittaa sitä, että maan on täytettävä sille asetetut vaatimukset parantaakseen oikeusvaltioperiaatettaan ja ihmis- ja vähemmistöoikeuksia.

”Olen erittäin ylpeä siitä, että onnistuimme välttämään vakavammat välikohtaukset”, pääministeri Brnabić sanoo. Brnabićn saamien tietojen mukaan kymmenen poliisia loukkaantui yhteenotoissa, viisi poliisiautoa vaurioitui ja 64 mielenosoittajaa pidätettiin. Reutersin lähteen mukaan Euroopan parlamentin Serbian erityisraportoija Vladimir Bilcik ja Serbian Yhdysvaltain suurlähettiläs Christopher Hill osallistuivat Pride -kulkueeseen.

Serbian aiempien hallitusten päätökset kieltää Pride -kulkueiden järjestämisen Serbiassa on herättänyt kritiikkiä ihmisoikeusjärjestöiltä. Osa 2000 -luvun alussa järjestetyistä kulkueista kohtasivat Serbiassa hyvinkin rajua vastustusta ja myös suoraa väkivaltaa. Viimeaikaiset Serbiassa järjestetyt Pride -tapahtumat ovat menneisyydestä huolimatta sujuneet melko rauhallisesti. EuroPriden järjestäjät kertovat, että yksi syy muutokseen on Belgradin valinta EuroPriden järjestäjäksi tänä vuonna. Serbia on yksi harvoista maista, jonka pääministeri on avoimesti seksuaalivähemmistöön kuuluva.

Serbian presidentti Aleksandar Vučić ilmoitti aiemmin 27.8. järjestämässään lehdistötilaisuudessa Serbian päätöksestä luopua EuroPriden järjestämisestä. Syyksi Vučić nimesi muun muassa Serbian poliittiset jännitteet Kosovon kanssa. Presidentin ilmoitus herätti kritiikkiä EuroPriden järjestäjien keskuudessa, jotka vaativat tapahtuman järjestämistä suunnitelmien mukaisesti.