Stiina Laine löysi kaksi kulttuuriaan vasta aikuisena: “Sateenkaarikarjalaiset ovat minulle kotipesä”

Kuva: Lyyra Virtanen

Karjalainen, suomalainen, ukonvemmelrahvaan edustaja, parinkymmenen kielen taitaja. Karjalazet Nuoret Suomes -yhdistyksen varapuheenjohtaja Stiina Laine on kyllästynyt neuvottelemaan, tarvitseeko Prideä liputtaa ja haaveilee matkasta isoisän kotitaloon Kannakselle.

Mummolan seinällä oli kartta kylästä. Tuffa otti Stiina Laineen syliin ja kertoi lapselle kotipaikastaan, joka oli sodassa jäänyt rajan taakse. Isoisä oli lähtenyt Karjalasta evakkoon pienenä lapsena. Tuffan äidin vanhaa essua koristi Karjalan käki. Laineen lapsuudessa karjalaisuus näkyi yksityiskohdissa ja nivoutui suomalaisuuteen niin, että on vaikea hahmottaa, mitkä piirteet juontavat juurensa mistäkin. Karjalaisuudesta ei juuri puhuttu eikä karjalan kieltä puhuttu.

Laine elehtii eloisasti puhua pulputtaessaan. Käsivarsia koristavat karjalaista kirjontaa muistuttava tatuointi sekä seksuaalista suuntautumista ja karjalaisuutta juhlistava herttakuningatar-leima. Laine liehuttaa nykyään Pride-kulkueessa sekä Karjalan mustapunavihreää ristilippua että sateenkaarilippua. Identiteetin rakentamisessa tähän pisteeseen on kuitenkin ollut melkoinen työ, jota ovat vaikeuttaneet niin kouluopetuksen rajoittuneisuus kuin homofobiset ihmiset ympärillä.

Näkymätön vähemmistö

Laine muistelee, että kielet ja kulttuurit ovat aina kiinnostaneet häntä, joten hän halusi luonnollisesti tietää ja puhua myös tuffan kulttuurista. Kaverit eivät kuitenkaan tuntuneet ymmärtävän, mistä oli kyse, eikä asia kotonakaan ollut tapetilla, joten pikku hiljaa Laine lakkasi nostamasta karjalaisuuttaan esille. Elävänä hänelle on jäänyt mieleen erään peruskoulun opettajan kommentti. Oppitunnilla puhuttiin evakoista ja Laine halusi tietää lisää.

– Kysyin, että entä karjalaiset nykyään. Opettaja hämmentyi ja sanoi, ettei heitä enää ole. Että oli evakot, mutta hekin ovat nykyään suomalaisia.

Opettaja ei ole käsityksensä kanssa yksin. Karjalaisia kyllä on, mutta he ovat hyvin näkymätön vähemmistö Suomessa. Karjalaisia syrjitään Suomessa niin rakenteellisesti kuin ihmisten välisissä kohtaamisissakin. Pakkosuomalaistaminen on johtanut siihen, että moni on unohtanut äidinkielensä tai kokenut, ettei halua siirtää sitä jälkikasvulleen.

Rallikarjalaa

Opettajan kommentin jälkeen Laine painoi ajatukset juuristaan unholaan pitkäksi aikaa. Yliopistossa kauppatieteitä opiskellessaan hän kuuli kaveriltaan, että karjalan kieltä oli mahdollista opiskella yliopistossa sivuaineena. Vasta silloin Laine tajusi, että kieli tosiaan on olemassa, eikä se ole kuollut. Sittemmin kielitieteisiin vaihtanut Laine puhuu nykyään omien sanojensa mukaan “rallikarjalaa” ja haaveilee opiskelevansa kieltä lisää Itä-Suomen yliopistossa. 

Lainetta turhauttaa, että karjalan kieltä luullaan hyvin usein suomen kielen murteeksi ja karjalaisuutta ylipäätään osaksi suomalaisuutta, vaikka kyseessä on itsenäinen kieli ja kulttuuri. Karjalan kieltä ei mainita Suomen laissa lainkaan, vaikka se on kotoperäinen kieli, eli sitä on puhuttu Suomen alueella yhtä kauan kuin suomen kieltäkin. Vuonna 2009 se kuitenkin lisättiin eurooppalaisen peruskirjan alaiseksi, joka takaa sen puhujille oikeuden “ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan”. Käytännössä aseman virallistaminen tarkoittaa, että kielen elvyttämiseen voi nykyään hakea julkista rahoitusta.

Kalevalan päivä

Viime vuosina mediassa on aina Kalevalan päivän aikaan noussut keskustelua kansalliseepoksemme alkuperästä. Moni on törmännyt ehkä ensimmäistä kertaa ajatukseen, että kansallisuutemme ytimeen nostettu Kalevala ei olekaan täysin suomalainen.

– Kalevala on Lönnrotin itsensä kehittämä fanifiktio runojen pohjalta, joista huomattavan osan hän on kerännyt Karjalasta ja varsinkin Vienan alueelta, joka ei ole koskaan kuulunutkaan Suomeen.

Laine ei halua viedä Kalevalaa pois suomalaisilta, mutta toivoisi, että sen alkuperä tunnustettaisiin. Päällimmäisenä ongelmana hän pitää keskustelun tekopyhyyttä. Karjalaisten oikeus omaan kieleen ja kulttuuriin ei toteudu, mutta samaan aikaan poimitaan kulttuurista kirsikat – tai karjalanpiirakat – päältä ja nimitetään niitä suomalaisiksi. Laine myös toivoo, ettei keskustelussa jumituttaisi kinastelemaan Kalevalasta, vaan laajennettaisiin puhetta myös karjalaisten oikeuksiin.

Riittävän karjalainen

Laine tekee oman osansa karjalaisen kulttuurin näkyväksi tekemisessä. Vuonna 2019 hänen asuntonsa lattialla kirjoitettiin Karjalazet Nuoret Suomes -yhdistyksen perustuskirja. KNŠ:n tavoitteena on tarjota karjalaisille nuorille yhteisö, josta saa vertaistukea ja joka valvoo heidän etujaan sekä nostaa karjalaisia koskevia aiheita yleiseen keskusteluun. Laine löysi onnekseen karjalaisia kavereita “vahingossa ja Discordista”, mutta hän tietää kokemuksestaan senkin, että karjalaiseksi identifioitumiseen voi liittyä juuristaan vieraantuneella epävarmuuksia. Hän kannustaa nuoria tutustumaan juuriinsa esimerkiksi juuri KNŠ:n kautta.

– Jos pähkäilee, onko “riittävän karjalainen”, niin se on minusta aika vahva merkki siitä, että on karjalainen. Ja aivan riittävä.

KNŠ haluaa myös olla mukana tukemassa myös muiden vähemmistöjen, esimerkiksi sateenkaariväen eli ukonvemmelrahvaan, etuja. Ukonvemmelrahvaaseen Laine kuuluu itsekin. Hänelle viehättyminen ei katso sukupuolta. Laine luettelee jo lapsuudestaan useita queer-identiteettiin viittaavia ihastuksen kohteita alkaen W.I.T.C.H.-sarjakuvien hahmoista. Kotona hän oli tottunut kuulemaan homofobisia kommentteja, eikä jo valmiiksi koulukiusatulla lapsella ollut rahkeita tutkia seksuaalisuuttaan. Yläasteella kaveri näytti Laineelle koulussa nokialaisensa näytöltä Harry Potterista ja Draco Malfoysta piirrettyä fanitaidetta. Laineelle oli suuri asia, että kaverille homous näytti olevan luonnollinen ja positiivinen asia.

Omien joukossa

– Itkin helpotuksesta, kun luin artikkelin, jossa puhuttiin demiseksuaalisuudesta.

Näin Laine kuvailee hetkeä vuosia myöhemmin, kun hän koki ensimmäisen suuren ahaa-elämyksensä seksuaalisuuteen liittyen. Demiseksuaalisuus on osa aseksuaalisuuden spektriä ja tarkoittaa sitä, että henkilö tarvitsee vahvan emotionaalisen siteen, jotta kokee mukavaksi toteuttaa seksuaalisuuttaan toisten kanssa. Laineen mukaan käsite auttoi häntä ymmärtämään itseään. Hän korkkasi kaverinsa kanssa viinipullon oivalluksen kunniaksi.

Uusia nyansseja seksuaalisuuteensa Laine löysi yliopistoaikana, kun hän myönsi vihdoin itselleen, ettei ollut heteroseksuaali. Myöhemmin yliopistossa Laine löysi uudelleen myös karjalaiset juurensa. Näiden kahden vähemmistön leikkauskohta, sateenkaarikarjalaiset, onkin Laineelle hänen omien sanojensa mukaan “turvallinen kotipesä”. Molempiin ihmisryhmiin liittyy paljon väärinkäsityksiä ja ennakkoluuloja, joista Laine haluaisi päästä eroon. Tätä ihannemaailmaa odotellessa samanlaisesta taustasta tulevat ystävät auttavat käsittelemään vähemmistöstressiä.

– Heidän kanssaan omista möröistä tulee korkeintaan pölypalloja, joita voi siinä vähän ihmetellä ja imuroida sitten pois.

KARJALAISUUS 2000-luvulla

Karjalaisia oli Suomessa vuonna 2011 arviolta 350 000. Heistä noin 30 000 lasketaan kuuluvaksi karjalankieliseen vähemmistöön. Eniten karjalaisia on pääkaupunkiseudulla, Pohjois-Karjalassa, Pohjois-Savossa sekä Oulun ja Kainuun seuduilla.

Karjalan kieltä käyttää Suomessa päivittäin noin 5000 ihmistä ja sitä ymmärtää ja puhuu vähintään auttavasti 25 000. Yhteensä karjalan kielen taitajia on alle 100 000, joista suurin osa Venäjällä.

Itä-Suomen yliopisto on karjalan kielen tutkimuksen keskus Suomessa. Siellä voi opiskella karjalan kieltä ja kulttuuria sivuaineena. Opetusministeriö on myöntänyt yliopistolle valtionavustusta karjalan kielen elvytystyöhön vuosiksi 2021-2022.

Karjalaisen kulttuurin tunnettuja osia ovat esimerkiksi kansallispuvut, karjalanpaisti, urheilulaji kyykkä ja kielisoitin kantele.

Lähteet:
LAMPI, PERTTI 2012: Suomen karjalankieliset karjalaiset
kotus.fi
uef.fi