Setan pääsihteeri Tarjamo tulevasta kansanäänestyksestä Unkarissa: ”Ihmisoikeuskysymyksiä ei pitäisi koskaan alistaa kansanäänestykselle.”

Setan pääsihteeri Tarjamo tulevasta kansanäänestyksestä Unkarissa: ”Ihmisoikeuskysymyksiä ei pitäisi koskaan alistaa kansanäänestykselle.”

Kuvituskuva: Lyyra Virtanen

Unkarissa äänestetään ensi sunnuntaina seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksista. Pääministeri Viktor Orbán toivoo kansanäänestyksen tuloksen toimivan todisteena EU:lle siitä, että suurin osa unkarilaisista kannattaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä syrjivää lainsäädäntöä. Useat ihmisoikeusjärjestöt kannustavat unkarilaisia kaatamaan kansanäänestyksen antamalla hylättäviksi päätyviä ääniä.

Unkarissa järjestetään ensi sunnuntaina kansanäänestys seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksista. Pääministeri Viktor Orbán toivoo äänestystuloksesta todistetta EU:lle siitä, että suurin osa unkarilaisista tukee seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä avoimesti syrjivää lainsäädäntöä. Uutisesta kirjoitti aiemmin Helsingin Sanomat.

Unkari on ollut viime vuosina paljon otsikoissa sen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asemaa polkevan politiikan ansiosta. Maassa on muun muassa otettu käyttöön LHBTIQA+ -yhteisöstä puhumisen alaikäisille kieltävä laki sekä päivitetty juridista sukupuolta koskeva laki niin, etteivät transihmiset voi enää korjata juridista sukupuoltaan ollenkaan – juridinen sukupuoli määräytyy nykyään Unkarissa ainoastaan syntymässä määritellyn sukupuolen perusteella.

Nyt ensi sunnuntaina Unkarissa järjestettävä kansanäänestys on herättänyt jälleen jo pitkään kasvanutta huolta LHBTIQA+ -vähemmistöjen yhteiskunnallisen aseman alasajosta. Kansanäänestyksessä tullaan kysymään yhteensä neljä viime vuonna voimaan astuneeseen niin sanottuun ”lastensuojelulakiin” liittyvää kysymystä. Tarkoituksena on selvittää kansalaisten kantaa esimerkiksi siihen, saako heidän mielestä sukupuolenkorjauksesta tai seksuaalisesta suuntautumisesta kertoa alaikäiselle mediassa tai kouluopetuksessa. Kehrääjä uutisoi Unkarin ”lastensuojelulaista” aiemmin heinäkuussa.

Ihmisoikeusjärjestöt kannustavat unkarilaisia antamaan mitätöitäväksi päätyviä ääniä rastittamalla äänestyslipun molemmat mainitut vaihtoehdot – ei vain toista, eli seksuaalivähemmistöjen syrjintää vastustavaa vaihtoehtoa, vaan sekä kyllä- , että ei-vaihtoehdot. Ideana ei toisin sanoen ole äänestää lakia vastaan, vaan ainoastaan antaa hylättäväksi päätyviä ääniä. Unkarilainen seksuaalivähemmistöjen oikeuksia ajava Háttér Társaság -järjestö ja ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin Unkarin osasto perustelevat asiaa kampanjasivustoillaan siten, että kansanäänestyksen mitätöinti varmistaisi todennäköisemmin lain kumoamisen kuin vastaan äänestäminen.

Kansanäänestyksen tulos hyväksytään järjestöjen mukaan vain, jos yli puolet äänestäjistä äänestää lain puolesta ja jompikumpi vaihtoehdoista saa yli puolet äänistä. Taktiikka estäisi lisäksi äänestystuloksen väärentämisen jälkeenpäin. Järjestöt muistuttavat, ettei hylätyn äänen antaminen aiheuta äänestäjälle mitään seurauksia, sillä menettely on täysin laillinen, eikä yksittäistä äänen antajaa voida tunnistaa.

”Kysymykset on asetettu tavalla, jolla pyritään tiettyyn tulokseen. Asiassa käytetään harhaanjohtavaa kieltä, jolla peitetään se tosiasia, että kyse on seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolen moninaisuutta sekä sateenkaari-ihmisiä koskevan tiedon kieltämistä.”, sanoo Seta ry:n pääsihteeri Kerttu Tarjamo. Unkarilaiset ihmisoikeusjärjestöt ovat Tarjamon kanssa samaa mieltä ja katsovat, että kansanäänestyksen tarkoitus on saavuttaa hallitukselle mieluisa äänestystulos. Useat ihmisoikeusjärjestöt ovat yhdessä EU:n kanssa kutsuneet Unkarin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia rajoittavaa lakia häpeälliseksi ja vaatineet sen kumoamista tai merkittävää muuttamista.

Huolimatta Unkarin hallituksen ajamasta LHBTIQA+ -vihamielisestä politiikasta, ihmisoikeusjärjestö Magyar Helsinki Bizottság:n mukaan pitkään hiljaa sivussa pysytelleet Unkarin oppositiopuolueet ovat viime viikkoina uskaltautuneet asettua kampanjoimaan ihmisoikeusjärjestöjen puolelle. Suomessa Setan sisarjärjestöt ovat pääsihteeri Tarjamon mukaan raportoineet, että yleinen mielipide vähemmistöjen oikeuksista on unkarilaisten keskuudessa vahvistunut. Tästä kertoo myös Háttér Társaságin ja Amnesty Internationalin Unkarin-osaston julkaisema kyselytutkimustulos.

Viime vuonna Unkarissa uudistettu, niin kutsuttu ”lastensuojelulaki” kieltää homoseksuaalisuudesta ja transsukupuolisuudesta kertomisen alaikäisille esimerkiksi kouluympäristössä. Lisäksi muun muassa LHBTIQA+ -teemaa käsittelevässä kirjallisuudessa ja muussa materiaalissa tulee olla merkintä sisällöstä, joka ”on ristiriidassa perinteisen seksuaalisuuden ja sukupuoliroolien kanssa”. Lakiin on haettu osittain mallia Venäjän niin sanotusta ”homopropagandalaista”, joka astui voimaan vuonna 2013.

Setan pääsihteeri Tarjamon mukaan Venäjän lain muotoilut ovat epämääräisempiä ja ne jättävät siten paljon tulkinnanvaraa sen soveltamiseen. Unkarin laki sen sijaan muotoilee kiellot kattavasti – pyrkimyksenä estää alaikäisten seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä tietäminen kokonaan. Tarjamo painottaa, että Unkarin lailla halutaan ajaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat ihmiset pois näkyvistä sekä rajoittamaan ja jopa estämään täysin sateenkaarijärjestöjen toimintaa. Kansanäänestyksen järjestämistä ihmisoikeuskysymyksistä Tarjamo pitää lähtökohtaisesti väärin. ”Ihmisoikeuskysymyksiä ei pitäisi koskaan alistaa kansanäänestykselle.”, hän täsmentää.

Euroopan komissio on aloittanut rikkomusmenettelyn Unkaria ja Puolaa vastaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen syrjimisen vuoksi.