Q – “On perseestä, että joudumme yhä käymään näitä taisteluita”

Varoitus: teksti sisältää viittauksia trans- ja homofobiseen kielenkäyttöön

Queer on vain yksi osa identiteettiäni, mutta ehkä sanoittaa parhaiten sitä porukkaa, johon tunnen kuuluvani. En mene tässä tekstissä queer-sanan historiaan tai sen poliittiseen kontekstiin sen tarkemmin. Siitä voi halutessaan lukea toisaalla.

Itse käytin tätä termiä sosiaalisia tilanteita navigoidessani jo ennen kuin tiedostin olevani homoseksuaalinen ja ennen kuin ilmaisin ulkomaailmalle olevani transsukupuolinen mies. Oli helpompaa ilmaista, etten välttämättä ole cis tai hetero, mutta jättää yksityiskohdat kontekstin ja ehkäpä osin arvailujen varaan. 

Lontoon antiautoritääriset queerpiirit olivat minulle turvapaikka transitioni alkuvaiheessa. Minulle queer on vastaisku sille homo- ja transfobialle, jonka kulttuurisessa otteessa olen joutunut kasvamaan. Se on “entä sitten vaikka olisinkin?” ja “haistakaa vittu”  lapsuuden vitun homoille ja ookkonää joku (slurri)? -heitoille.

Prideen suhtautumiseni on ristiriitaisempi. 

Käyn mielenosoituksissa ja pidän bileistä, mutta pride ei nykymuodossaan ole kumpikaan. 

En halua poliiseja, armeijaa tai suuryrityksiä prideen. Haluan sinne ihmisiä. Minulle pride on tilan haltuun ottamista ja sen näyttämistä, että me olemme täällä ja että meitä ei vaienneta. Siihen ei liity yritysentiteettien tuki, virkapuvut tai viinamainokset. 

Queeriydelle saisi olla enemmän julkista tilaa. Esimerkiksi kotikaupungistani Tampereelta turvallista ja vaikkapa alkoholitonta tilaa on hankala löytää. Homobaarissakin saattaa törmätä transfobiaan.

En ole erityisen ylpeä queeriydestäni, vaan se on minulle normaalia. Sen sijaan olen ylpeä siitä työstä, jota LGBTQAI-tyypit ovat tehneet meidän kaikkien ihmisoikeuksien puolesta. 

Olen ylpeä siitä näkyvyydestä, jonka olemme luoneet itsellemme, ja olen ylpeä kaikista tiloista jotka olemme ottaneet omiksemme. Nämä eivät ole minulle itsestäänselvyyksiä, ja niiden kaikkien takana on ihmisiä, jotka ovat taistelleet omalla panoksellaan meidän yhteiskunnallisen asemamme eteen.

Näkyvyys ei ole itsestäänselvyys tai turhaa meteliä, vaan sen avulla tavoitamme kaltaisiamme ja kommunikoimme, ettei teissä ole mitään väärää, vaikka yhteiskunta, vanhemmat ja ikätoverit väittäisivät toisin.

Laajempi tietämys transasioista olisi esimerkiksi vaikuttanut ratkaisevalla tavalla omaan nuoruuteeni ja säästänyt monelta surulta. LGBTQAI-asioihin liittyy edelleen stigmaa, jonka purkaminen on tärkeää meidän ja meidän jälkeen tulevien sukupolvien LGBTQAI-ihmisten turvallisuudelle.

Kun ajattelen pridea, ajattelen mustia transnaisia, Stonewallia ja kyttien ja muiden queervihamielisten tahojen vastustamista. Se on historiaa, jota on vaikea katsoa olematta nöyrä. Se ylpeys taas liittyy siihen että voi olla tämän toiminnan jatkumoa ja tuoda siihen oman panoksensa meitä ennen marssineiden jalanjäljissä.

On perseestä, että joudumme yhä käymään näitä taisteluita. Olen ylpeä jokaisesta, joka löytää rohkeutta ja voimaa lähteä niihin mukaan. Queeriys on edelleen kuluttavaa ja monet meistä kokevat muutakin syrjintää, vihaa ja sortoa. Siksi on mielestäni tärkeää pystyä kokemaan sen myötä myös positiivisia asioita.

Meidän olemassaolomme ja sen jatkuvuudesta huolehtiminen ovat poliittisia tekoja. Ollaan siis ylpeitä omasta ja toistemme jaksamisesta ja yritetään tukea toisiamme silloin kun se ei riitä, pride-viikolla ja sen ulkopuolella.

– Julius Jokikokko