Pride-viikonloppua vietettiin kahdessa kaupungissa

Kuluvana viikonloppuna Pride-kulkue teki paluun Poriin vuosien tauon jälkeen ja Porvoo Pride vakiinnutti paikkaansa jo kolmannen perättäisen vuoden myötä. Molemmat launtaina marssineet kulkueet saivat houkuteltua paikalle satoja ihmisiä.

Pori Priden kulkueeseen osallistui Satakunnan Kansan mukaan noin 700 ihmistä. Kuusi vuotta sitten ensimmäistä kertaa järjestetty tapahtuma teki tänä vuonna onnistuneen paluun. Toisin kuin vuonna 2013, jolloin järjestäjätahona toimi Satakunnan Seta, tänä vuonna Priden järjesti vapaaehtoisista muodostunut työryhmä. Satakunnan Seta toimi kuitenkin tapahtuman yhteistyökumppanina.

Asemaansa Porvoon tapahtumakalenterissa vauhdilla vakiinnuttava Porvoo Pride järjestettiin tänä vuonna kolmatta kertaa ja myös sen järjestäjätahona toimii vapaaehtoisista muodostettu työryhmä. Viime vuonna noin 600 henkilöä marssimaan houkutelut kulkue kasvoi tänä vuonna jo noin 800 henkilön marssiksi, uutisoi Uusimaa.

Kesän 2019 Pride-tapahtumia järjestetään vielä Turussa, Kouvolassa, Jyväskylässä, Torniossa, Maarianhaminassa ja Raaseporissa. Seuraavana vuorossa olevat Turku Pride sekä Kouvola Pride käynnistyvät heti maanantaina ja huipentuvat kulkueisiin 24.8. Turun ja Kouvolan lisäksi Jyväskylässä marssitaan Pride-kulkueessa 24.8.