Pride-kuukauden lukuvinkkejä eli muutama nosto kotimaisesta sateenkaarikirjallisuudesta

Kehrääjä on koonnut Pride-kuun kunniaksi suosituksia suomalaisista nykyromaaneista, joissa kuvataan LHBTQIA-yhteisön jäseniä ja heidän elämäänsä. Listalle mahtuu muun muassa erotiikkaa, tragikomediaa ja spekulatiivista fiktiota.

Johanna Sinisalo: Vieraat

Karisto: 2020

Vieraat on kehuilla vastaanotettu, spekulatiivisen fiktion kovan tekijän uusin romaani. Teos kuvaa nelihenkisen perheen elämää, joka pikkuhiljaa suistuu raiteiltaan, kun kahden äidin tytär Sissi alkaa käyttäytyä omituisesti. Vieraat on kiinnostava teos monella tavalla: se muun muassa päästää lapsen ääneen, ja lapsen tapa nähdä maailmaa sekä sekoittaa lukijaa että paljastaa enemmän kuin aikuisnäkökulma. Aikuisnäkökulmissa taas päästään ihmissuhteisiin, arkielämän huoliin, vanhemmuuteen – ja siihen, miten ihanalta tavallisen lukeminen voi tuntua:

Teoksen kaksi äitiä ovat rakastavassa, mutta paikoin miltei kulahtaneessa suhteessa. Lesbosuhteesta ei tehdä numeroa, mistä huolimatta teos ei esitä, että kahden äidin perhe tulisi aina kohdelluksi samalla tavalla kuin perhe, jossa on isä ja äiti. Pohjimmiltaan teos kertoo kommunikaation katkoksista, ja onkin kokonaisuudessa koskettavaa luettavaa.

Artemis Kelosaari: Omenatarha eli kertomus huonoista miehistä

Helmivyö: 2017

Kelosaaren esikoinen on riemastuttava sukellus viktoriaaniseen Lontooseen. Teoksessa sekoitetaan homoerotiikkaa spekulatiiviseen fiktioon. Ja kannibalismiin. Kehollisuus on teoksessa läsnä niin kivun nautinnon kuin näiden yhdistymisenkin muodossa.

Omenatarha kertoo luksusmieskurtisaanista Apple Cinnamonista ja tämän oppipojasta Strawberrystä. Teos kertoo myös poikakodista, jonka asukkeja kohdellaan hyväksikäyttäen ja kaikin puolin huonosti. Omenatarha säilyttää ”huonojen miesten” kunniakkuuden kaikenlaisista tapahtumista huolimatta, ja he kantavat ylpeydellä tätä leimaa, paikoin peräti kruununaan. Teos on lukemisen arvoinen jo tyylinsä puolesta. Sanavarasto on sekä kaunista että saa hymähtelemään. Omenatarha on charmikkaan dekadentti kuvaus epäoikeudenmukaisuudesta, mutta myös hellyydestä – ja ”huonona miehenä” olemisen nautinnosta.

J.S. Meresmaa: Dodo

Myllylahti: 2020

Tuotteliaan Meresmaan nuorille suunnattu säeromaani Dodo herätti huomiota muodollaan jo ennen ilmestymistään. Teos on kepeä, kesäinen ja hyväntuulinen. Säeromaaneille tai runoudelle vieraan lukijan ei kannata säikähtää, vaan tämä voi päinvastoin olla avartava lukukokemus.

Dodo kertoo Iinasta, jonka lähipiirissä on erilaisia ongelmia, ja kaiken keskelle tupsahtaa salaisuus: olento, jota ei pitäisi edes olla olemassa. Iinalla on poikaystävä, ja sitten on eräs kaunis tyttö Sara, mutta mikään kliseinen kolmiodraama Dodo ei ole. Teos käsittelee oivalluksia itsestään hellyttävällä tavalla, ja kaikki säkeet sidotaan yhteen varsin kauniilla metaforalla.

Antti Holma: Järjestäjä

Otava: 2014

Holman esikoinen on tragikoominen kuvaus kirjastonhoitajasta Tarmosta, joka irtisanoutuu kirjastosta ja siirtyy töihin teatteriin. Teatterissa Tarmo on tekemisissä erilaisten ihmisten kanssa, ja kirjan maailmassa päästään käsiksi myös kriitikoihin ja hiukan siihen kirjastonkin arkeen. Teos on kiinnostava lukijalle, joka haluaa tietää, mitä jännittävää tai surkuhupaisaa kulissien takana voi tapahtua.

Järjestäjä onkin merkittävästi työelämänkuvaus tai oikeastaan jopa elämänkuvaus: Holma sivaltaa surutta ja luo samaan aikaan pidettäviä ja uskottavia karikatyyreja, jotka ovat tunnistettavia tosielämässäkin. Yksi olennaisempia hahmoja, tai pikemminkin yksi tällaisia piirrettyjä kuvia, on Tarmon ihastus Daniel. Daniel on myös yksi sivukertojista, niin ikään karrikoidun kriitikon ohella. Järjestäjän viihteellisen kuoren takana on varsin monia näkökulmia. Saa nauraa, ja jos haluaa, niin voi vähän itkeäkin.

Maija Haavisto: Sisimmäinen

Myllylahti: 2015

Haaviston viidennessä romaanissa Sisimmäisessä lukija saa seurata Inaria, yhteiskunnallisen lehden toimittajaa. Inari saa tehtäväkseen lehtijutun koelampaan ympärillä pyörivään väitteeseen liittyen: Eläinsuojelujärjestöön yhdistetyn aivotutkijan mukaan erään laitteen avulla on mahdollista lukea eläinten ajatuksia.

Toimittajan työn – ja esimerkiksi aivotutkijan katoamisen – seuraamisen ohella teoksessa nähdään Inarin transition jälkeistä elämää.  Sisimmäinen on kirjoitettu tyylillä, joka muistuttaa perinteistä suomalaista realismia, mutta teoksen tapahtumissa on paikoin absurdiutta. Teoksen ihmissuhteetkin ovat periaatteessa tavallisen oloisia, mutta toisinaan vinksallaan. Esimerkiksi Inarin suhde ex-tyttöystäväänsä Helluun on välillä monimutkainen. Sisimmäisessä on myös hienovaraista symboliikkaa – kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Siiri Enoranta: Josir Jalatvan eriskummallinen elämä

Robustos: 2017

Niin spekulatiivisen fiktion kuin sateenkaarikirjallisuudenkin saralla ansioituneen Enorannan seitsemäs romaani on riemastuttava sukellus sirkusväen elämään. Teoksen maailmassa on sota, mutta enemmän lukijaa vie mennessään päähenkilön hurmaava hedonismi.

Josir, eksentrinen sirkusperijä haluaa opintoihinsa pettyneen Micholein heti tämän nähdessään. Micholei ei voi vastustaa, ja lukija otetaan mukaan junaraiteille ja keskelle moniäänisiä keskusteluja. Teoksen merkittävänä jujuna Micholei kirotaan päätymään jatkuvasti erilaisiin kehoihin, fantasistisen kirjaimellisesti. Kirous on kuitenkin varsin tekninen sana, sillä Josir Jalatvan eriskummallisessa elämässä monikehollisuus ja seksuaalinen vire tuottavat lukijalle ensisijaisesti vain iloa.