Pääkirjoitus: Milloin siirrytään hiljaisuudesta äänekkyyteen?
Eilen 23.4. vietettiin Hiljaisuuden päivää (Day of Silence), jonka tarkoituksena on nostaa esille LHBTIQA+ -lasten ja nuorten kokemaa syrjintää ja koulukiusaamista sekä vaatia siihen puuttumista. Day of Silence on peräisin Yhdysvalloista, mutta aihe on äärettömän tärkeä nostaa esiin myös Suomessa ja suomenkielisillä alustoilla. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat nuoret kärsivät voimakkaasti koulukiusaamisesta, väkivallasta ja syrjinnästä niin Suomessa kuin ulkomailla.
Kouluterveyskyselyn mukaan suomalaisista LHBTIQA+ -taustaisista nuorista alle puolet kokee, että heidän elämällään on tarkoitus, kun enemmistöjen edustajista yli 70 prosenttia koki toisin. Joka neljäs sukupuolivähemmistöön ja joka viides seksuaalivähemmistöön kuuluva nuori oli kokenut väkivallan uhkaa kuluneen vuoden aikana. LHBTIQA+ -taustaiset nuoret myös kertoivat olevansa koulukiusattuina vähintään kerran viikossa moninkertaisella tasolla enemmistöön verrattuna. Kyselyn mukaan LHBTIQA+ -taustaisista nuorista seksuaalisen väkivallan uhreina oli kaksi kertaa useampi kuin enemmistön edustajista.
Omista kokemuksistaan on Kehrääjälle kertonut muun muassa Airu. Hän kirjoitti kiusaamisesta, jota joutui kestämään kouluaikoinaan:
Yläasteella kaikki peruskouluni tytöt alkoivat systemaattisesti syrjimään minua, koska olin kuulemma lesbo. Kukaan ei halunnut olla lesbon kaveri, koska lesbouden sanottiin tekevän minusta ”seksuaalisen ahdistelijan, likaisen ja ällöttävän”. Minun ajateltiin ihastuvan kaikkiin tyttöihin, minkä takia minun kanssani ei haluttu viettää aikaa tai ei esimerkiksi aina päästetty liikuntatunnilla pukuhuoneeseen – olin siellä kuulemma vain ”kuolaamassa”. Sain myös kotiin asti kirjeitä, joissa kerrottiin, etten enää saa tulla koulun jälkeen käymään, koska alkaisin varmasti lähentelemään. Sukupuoli-identiteettiäni etsiessäni ulkomuotoni muuttui maskuliinisemmaksi, josta sain kuulla yrittäväni esittää poikaa vain huijatakseni tyttöjä ”lesboansaani.”
LHBTIQA+ -taustaisten lasten ja nuorten kokemasta kiusaamisesta ja syrjinnästä on puhuttu vuosia, mutta toimet ovat puuttuneet. Puheet eivät lohduta niitä lapsia ja nuoria, jotka joutuvat kestämään syrjintää ja kiusaamista vuodesta toiseen. Tästä syystä tänä vuonna olisi syytä siirtyä hiljaisuudesta äänekkyyteen ja vaatia konkreettisia toimia seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien lasten ja nuorten turvallisuuden puolesta.
