Opas sateenkaarisanastoon

Opas sateenkaarisanastoon

Kuvituskuva: Stas Knop

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä koskeva termistö, eli niin kutsuttu sateenkaarisanasto, on laaja, jatkuvasti elävä ja muuttuva kokoelma termejä ja konsepteja. Onkin aivan ymmärrettävää, että erityisesti näiden yhteisöjen ulkopuolelta katsottuna on hetkittäin vaikeaa pysyä termistön kehittymisen mukana.

Kehrääjän opas sateenkaarisanastoon toimii pohjana sateenkaarisanaston ymmärtämiselle ja lähtöpisteenä aiheiden syvemmälle tutkimiselle. Opas ei ole täysin kattava ja sitä tullaan tarvittaessa myös päivittämään, mutta olemme pyrkineet kokoamaan siihen ihmisiä mietityttäneet termit sekä yleisimmät sateenkaaritermit. Jos mielessäsi on sana, jonka tarkoitus on jäänyt sinulle epäselväksi, voit pyytää meitä lisäämään sen Yhteys-sivumme kautta.

Sanasto on jaettu viiteen osaan, joista ensimmäinen koskettaa seksuaalivähemmistöjä, toinen sukupuolivähemmistöjä, kolmas yhteisiä termejä, neljäs vanhentuneita termejä ja viides loukkaavia tai asiattomia termejä.

Seksuaalivähemmistöt

Aromanttisuus – aromanttinen ihminen ei koe romanttista vetoa toisia ihmisiä kohtaan, kokee sitä hyvin vähän tai kokee sitä vaihtelevasti. Aromanttisuutta on käsitelty laajemmin Kehrääjän artikkelissa.

Aseksuaalisuus – aseksuaalinen ihminen ei koe seksuaalista vetoa toisia ihmisiä kohtaan, kokee sitä hyvin vähän tai kokee sitä vaihtelevasti. Aseksuaalisuutta on käsitelty laajemmin Kehrääjän artikkelissa.

Biseksuaalisuus – biseksuaalinen ihminen kokee seksuaalista ja/tai romanttista vetoa kahta tai useampaa sukupuolta kohtaan.

Butch – kuvaa tilannetta tai identiteettiä, jossa henkilön presentaatio on hyvin maskuliinista joko vaatetuksen, tyylin ja/tai käytöksen osalta. Butch on terminä käytössä erityisesti lesboyhteisön sisällä, niiden joukossa jotka kokevat termin omakseen.

Demiseksuaali – demiseksuaalinen ihminen kokee seksuaalista vetoa vain sellaista ihmistä kohtaan, jonka kanssa on muodostanut voimakkaan tunnesiteen. Demiseksuaalisuus luokitellaan useimiten aseksuaalisuuden yhdeksi muodoksi.

Femme – kuvaa tilannetta tai identiteettiä, jossa henkilön presentaatio on perinteisen feminiinistä joko vaatetuksen, tyylin ja/tai käytöksen osalta. Femme on terminä käytössä erityisesti lesboyhteisön sisällä, niiden joukossa jotka kokevat termin omakseen.

Heteroseksuaalisuus – heteroseksuaalinen ihminen kokee seksuaalista ja/tai romanttista vetoa muuta kuin omaa sukupuoltaan kohtaan. Useimmat heteroseksuaalit ovat miehiä, jotka viehättyvät naisista tai naisia, jotka viehättyvät miehistä.

Homo – mies joka kokee seksuaalista ja/tai romanttista vetoa toisia miehiä kohtaan. Termiä käytetään myös kattoterminä seksuaalivähemmistöille, erityisesti omasta sukupuolestaan kiinnostuneille seksuaalivähemmistöille.

Karhu – karhut ovat homo- tai bi-miehiä, joiden presentaatio edustaa niin sanottua “karua” maskuliinisuutta ja jotka kokevat termin omakseen. Karhut ovat useimmiten isokokoisempia sekä karvaisempia miehiä, mutta kaikki kuvauksen täyttävät homo- ja bi-miehet eivät identifioidu karhuiksi.

Lesbo – nainen joka kokee seksuaalista ja/tai romanttista vetoa toisia naisia kohtaan.

Panseksuaalisuus – panseksuaali kokee seksuaalista ja/tai romanttista vetoa ihmisiin näiden sukupuolesta riippumatta.

Polyamoria – polyamorinen henkilö on tai voi olla samanaikaisesti suhteessa useamman ihmisen kanssa. Polyamoriasta käytetään myös termiä monisuhteisuus, jossa tärkeää on se, että jokainen osapuoli on tietoinen toisista suhteista ja monisuhteisuus on yhdessä sovittua.

Romanttinen suuntautuminen – romanttinen suuntautuminen kuvaa sitä, mihin sukupuoliin tai millaisiin ihmisiin henkilö kokee romanttista vetoa. Romanttinen suuntautuminen voi kuvata myös romanttisen viehättymisen puutetta (kts. Aromanttisuus). Yleisiä romanttisia suuntautumisia ovat muun muassa heteroromanttisuus, lesboromanttisuus, homoromanttisuus ja biromanttisuus.

Seksuaalisuus, seksuaalinen suuntautuminen – seksuaalisuus tai sen ei-suositeltu muoto seksuaalinen suuntautuminen kuvaa sitä, mihin sukupuoliin tai millaisiin ihmisiin henkilö kokee seksuaalista vetoa. Seksuaalisuus voi kuvata myös seksuaalisen viehättymisen puutetta (kts. Aseksuaalisuus). Yleisiä seksuaalisuuksia ovat muun muassa homous, lesbous, heterous ja biseksuaalisuus

Seksuaalivähemmistöt – seksuaalivähemmistöillä tarkoitetaan seksuaalisia suuntautumisia, jotka eivät ole heteroseksuaalisia. Yleisimpiä seksuaalivähemmistöjä ovat homous, lesbous ja biseksuaalisuus.

Sisäistetty lesbo-/homo-/bifobia – kokoelma kasvatuksen, kokemusten ja yhteiskunnan kautta sisäistettyjä, omaan seksuaalisuuteen kohdistuvia negatiivisia asenteita ja ennakkoluuloja.

Twink – nuorelta ja poikamaiselta näyttävä homomies, joka kokee termin omakseen. Twinkkeihin yhdistetään usein myös kehon piirteinä esimerkiksi karvattomuutta sekä hoikkuutta.

Sukupuolivähemmistöt

Androgyynisyys – androgyynisyydellä tarkoitetaan presentaatiota, jossa on sekaisin sekä maskuliinisia että feminiinisiä piirteitä.

Binääri – binäärillä tarkoitetaan kaksijakoista sukupuolikäsitystä, jossa mies ja nainen mielletään sekä ainoiksi että toistensa vastakkaisiksi sukupuoliksi.

Binäärisukupuoli – binäärisillä sukupuolilla tarkoitetaan miestä ja naista. Binääriä käytetään muun muassa kuvaamaan niitä transihmisiä, joiden sukupuoli on yksiselitteisesti mies tai nainen, jolloin tällaista transihmistä kutsutaan binääriseksi transihmiseksi.

Chaser – chaserilla tarkoitetaan transihmisiä fetisoivaa ihmistä. Chaserit ovat usein cissukupuolisia heteromiehiä, jotka fetisoivat transnaisia, mutta myös poikkeuksia esiintyy. Chaserit ovat yleisesti kiinnostuneita vain seksistä fetisoimiensa ihmisten kanssa, eivät parisuhteesta.

Cissukupuolisuus – cissukupuolinen ihminen kokee syntymässä määritellyn sukupuolensa oikeaksi. Cis lausutaan sis.

Deadname – suomeksi “kuollut nimi”. Viittaa transtaustaisen ihmisen entiseen nimeen, joka yhdistyy väärään sukupuoleen ja jota ei tule käyttää missään tapauksessa ellei transtaustainen henkilö itse ilmaise sen käytön olevan hyväksyttävää.

Demiboy/-girl – demisukupuolinen ihmisen sukupuoli on osittain, mutta ei täysin, toinen binäärisukupuolista. Demiboyn/demiguyn/demimiehen sukupuoli on osittain mies ja osin jotain muuta, demigirlin/demiwomanin/deminaisen sukupuoli taas on osittain nainen ja osin jotain muuta.

Ei-binäärisyys – ei-binääriset sukupuolet on kattotermi, joka sisältää sukupuolet jotka eivät ole yksiselitteisesti mies tai nainen sekä sisällyttää määritelmään myös sukupuolettomat henkilöt. Ei-binäärisyys on hyvin samankaltainen kattotermi kuin muunsukupuolisuus, mutta erona on se, että ei-binäärisyys sisällyttää myös sukupuolettomat henkilöt, joista kaikki eivät koe muunsukupuolisuuden kuvaavan heitä.

Gender euphoria – sukupuolieuforia kuvailee tilaa, jossa sukupuolivähemmistöön kuuluva henkilö kokee tyytyväisyyttä tai onnea omassa sukupuolessaan kohdatuksi tulemisesta. Sukupuolieuforiaa käytetään usein sukupuolidysforian vastakohtana.

Gender nonconformity – sukupuolinormeja rikkova henkilö, joka voi tämän lisäksi olla tai olla olematta sukupuolivähemmistöä. Termille ei ole vakiintunutta suomennosta, mutta muun muassa sukupuoli-epäkonformismia on käytetty jonkin verran.

Genderqueer – genderqueerin ihmisen sukupuoli ei ole helposti määriteltävissä. Jotkut genderqueerit ihmiset kuvaavat sukupuoltaan osittain naiseksi, toiset osittain mieheksi, kolmannet sekoitukseksi näitä ja neljännet joksikin täysin muuksi.

Intersukupuolisuus – intersukupuolisuus on kattotermi joukolle synnynnäistä kehojen monimuotoisuutta, jossa kehon sukupuolitetut piirteet eivät ole yhdenmukaiset yksiselitteisesti kummankaan binäärisen sukupuolen kanssa. Intersukupuolisuus ei tee ihmisestä transihmistä, mutta osa intersukupuolisista ihmisistä voi olla myös transsukupuolisia.

Juridinen transitio – prosessi, jossa henkilö korjaa syntymässä määritellyn sukupuolen oikeaksi sukupuolekseen juridisesti. Suomessa tällöin juridinen sukupuoli korjataan joko naisesta mieheksi tai miehestä naiseksi.

Kolmas sukupuoli – kolmas sukupuoli on kattomääritelmä binäärisen sukupuolijaottelun ulkopuolisille sukupuolille. Kolmas sukupuoli on erityisesti juridinen konsepti, jolla kuvataan juridista sukupuolivaihtoehtoa “muu”, jollaista Suomessa ei vielä ole.

Medikaalinen transitio – medikaalinen transitio, toiselta nimeltään lääketieteellinen transitio, on prosessi, jossa henkilö korjaa syntymässä määriteltyä sukupuoltaan oikeaksi sukupuolekseen lääketieteen avuin. Medikaaliseen transitioon kuuluvat joko hormonihoidot, laserhoidot, leikkaukset tai jokin näiden yhdistelmä.

Muunsukupuolisuus – muunsukupuolisuus on kattotermi sukupuolille, jotka eivät ole yksiselitteisesti mies tai nainen.

Nais-/miesoletettu – termillä kuvataan kohtelua, jota ihmiset kokevat heidän ulkoisten piirteidensä perusteella oletetun sukupuolensa takia, riippumatta siitä, mikä heidän sukupuolensa todellisuudessa on. Nais-/miesoletettu on terminä lähtöisin feministisistä liikkeistä.

Neutri – neutri on sukupuoli tai sukupuolta kuvaava termi, jolla tarkoitetaan neutraalia presentaatiota ja/tai sukupuolta.

Passing, passaus, mennä läpi – tilanne jossa transihminen oletetaan oman sukupuolensa edustajaksi ilman, että tämän tunnistetaan olevan trans.

Sisäistetty transfobia – kokoelma kasvatuksen, kokemusten ja yhteiskunnan kautta sisäistettyjä, omaan sukupuoleen ja/tai transsukupuolisuuteen kohdistuvia negatiivisia asenteita ja ennakkoluuloja.

Sosiaalinen transitio – prosessi, jossa henkilö korjaa sosiaalisen sukupuolensa oikeaksi muun muassa muuttamalla kutsumanimeään, muokkaamalla presentaatiotaan tai pyytämällä tulevansa kutsutuksi oikeassa sukupuolessaan.

Stealth – tilanne, jossa transihminen elää oikeassa sukupuolessaan siten, että hänen transtaustansa on joko hyvin harvan tai ei kenenkään tiedossa, pois lukien viralliset tietokannat. Stealthina eläminen vaatii, että transihminen “menee läpi”. (katso: passing)

Sukupuolen korjaus – prosessi, jossa syntymässä määritelty, väärä sukupuoli korjataan henkilön oikeaksi sukupuoleksi. Sukupuolen korjaus voi pitää sisällään sosiaalisen transition, juridisen transition tai medikaalisen transition.

Sukupuolen moninaisuus – termillä kuvataan sukupuolten ja sukupuolten ilmaisujen moninaisuutta. Sukupuolten moninaisuus tarkoittaa muun muassa sitä, että sukupuolia on useampia kuin vain binäärisukupuolet.

Sukupuolettomuus – sukupuolettomalla henkilöllä ei ole lainkaan kokemusta sukupuolesta. Sukupuolettomuus ei kuitenkaan automaattisesti tarkoita androgyynisyyttä tai neutriutta.

Sukupuoliristiriita – toiselta nimeltään sukupuolidysforia. Sukupuoliristiriita kuvaa ahdistusta ja pahoinvointia, jonka kehollisesti, juridisesti tai sosiaalisesti väärä sukupuoli aiheuttaa sukupuolivähemmistöön kuuluvalle. Sukupuolidysforian hoitomuotona on sukupuolen korjaus.

Sukupuolivähemmistö – kattotermi, jolla kuvaillaan muita kuin binäärisiä cissukupuolisia ihmisiä sekä intersukupuolisia ihmisiä. Sukupuolivähemmistöjä ovat muun muassa trans- ja muunsukupuoliset ihmiset, intersukupuoliset ihmiset sekä sukupuolettomat ihmiset.

Syntymässä määritelty sukupuoli – sukupuoli, joka lapselle on määritelty syntymässä, useimmiten ulkoisten genitaalien perusteella. Ihmisiä joiden sukupuoli on sama kuin syntymässä määritelty kutsutaan cissukupuolisiksi ja ihmisiä joiden sukupuoli poikkeaa syntymässä määritellystä kutsutaan transsukupuolisiksi.

TERF – lyhenne sanoista Trans-exclusionary Radical Feminist/Feminism. Radikaalifeminismin yksi haara, joka katsoo sukupuolen määrittyvän puhtaasti lisääntymisbiologian perusteella ja täten transsukupuolisten ihmisten olevan “oikeasti” sitä sukupuolta johon heidät on syntymässä määritelty.

They/them – englanniksi käytössä oleva kolmannen persoonan ja monikon persoonapronomini, joka ei ilmaise kohteensa sukupuolta. They/them taipuu yksikkömuodossa samoin kuin monikkomuodossa, jolloin esimerkiksi lause “Katso mitä hän tekee” kääntyy muotoon “Look at what they’re doing”.

Transsukupuolisuus – kattotermi, jolla kuvaillaan ihmisiä joiden sukupuoli on toinen kuin syntymässä määritelty.

Transmedikalismi – aatemaailma, jonka mukaan ollakseen transsukupuolinen on henkilön koettava sellaista sukupuoliristiriitaa, jonka seurauksena haluaa transitioitua medikaalisesti tai joka vähintäänkin täyttää transsukupuolisuuden diagnostiset kriteerit. Jotkut transmedikalistit myös katsovat, että vain binäärinen, medikaalinen transitio on “oikeaa” transsukupuolisuutta.

Transmisogynia – transnaisiin ja transfeminiineihin kohdistettu transfobian, naisvihan ja seksismin yhdistelmä. Transmisogynia-termin kehittäjänä pidetään Julia Seranoa, joka on yhdysvaltalainen biologi, aktivisti ja feministi.

Transvestiitti – transvestiittisella henkilöllä on halu hetkittäin eläytyä toisen sukupuolen rooliin ja tulla kohdatuksi tässä roolissa. Transvestiittisella henkilöllä eivät kuitenkaan yleisesti koe sukupuolidysforiaa eikä heillä ole halua transitioitua medikaalisesti, juridisesti tai pysyvästi sosiaalisesti.

Yhteiset termit ja käsitteet

Apilaperhe – perhemuoto, jossa lapsen tai lasten vanhemmat muodostavat useamman perheen ja/tai kodin. Apilaperheen voivat muodostaa esimerkiksi miespari ja naispari, naispari yksinäisen miehen kanssa tai miespari yksinäisen naisen kanssa. Apilaperheissä yleensä kaikki aikuiset ovat lasten vanhempia, mutta juridisesti vanhempia on vain kaksi.

Chosen family – chosen family, eli valittu perhe, tarkoittaa perhettä, joka ei ole biologisesti sukua keskenään mutta kohtelee silti jäseniään perheenä. Valittuun perheeseen voi kuulua esimerkiksi valittuja sisaruksia, valittuja vanhempia, valittuja lapsia ja valittuja isovanhempia. Valitut perheet ovat yleisiä erityisesti sellaisten seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien henkilöiden parissa, joiden biologinen perhe suhtautuu sateenkaarevuuteen negatiivisesti.

Inklusiivinen kieli – inklusiivisella kielellä tarkoitetaan sellaisia sanavalintoja ja muotoiluja, joilla pyritään välttämään sellaisten yleistysten tekemistä, jotka saattavat olla loukkaavia vähemmistöihin, kuten seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin, kuuluvia kohtaan. Esimerkki inklusiivisesta kielestä on termin vanhempi/vanhemmat käyttö isän ja äidin sijaan, joka sisällyttää vanhemmuudesta käytävään keskusteluun myös ne sateenkaariperheet, joissa on kaksi isää, kaksi äitiä, useampi vanhempi tai jotain muuta vanhemmuustermiä käyttävät vanhemmat.

Inklusiivisuus – inklusiivisuudella tarkoitetaan aktiivisia valintoja, joilla pyritään tekemään palvelut ja toiminnot entistä saavutettavammaksi kaikille vähemmistöille. Sateenkaari-ihmisten inklusiivisuutta tukevat muun muassa inklusiivinen kieli, tilaratkaisut ja käsiteltävien aiheiden laajentaminen siten, että ne koskettavat myös sateenkaarivähemmistöjä.

Kaappi – kaapilla tarkoitetaan ajatusta siitä, että salaa oman seksuaalisuutensa ja/tai sukupuolensa, eli “elää kaapissa”. “Kaapista tulemisella” taas tarkoitetaan sitä hetkeä, kun ihminen päättää elää avoimesti oman seksuaalisuutensa ja/tai sukupuolensa kanssa.

LHBTIQA+ – seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä kuvaava kirjainlyhennelmä, josta on olemassa useita muotoja. Kehrääjän käyttämän lyhenteen sanat ovat lesbo, homo, bi, trans, intersex, queer, aseksuaali, jonka lisäksi +-merkkiä käytetään ilmaisemaan, että lista ei ole tyhjentävä. Muita muotoja kirjainlyhennelmästä ovat muun muassa LHBT, HLBT ja LGBTI sekä GLBTI, joissa G (gay) korvaa H-kirjaimen.

Pride – sateenkaariyhteisön yhteinen mielenosoitus ja juhla, jota vietetään ympäri maailmaa. Priden juuret ovat yhdysvaltalaisissa LHBT+ -liikkeen mellakoissa ja mielenosoituksissa, joista juontaa juurensa myös slogan “Pride was a riot

Queer – kattokäsite, jolla kuvaillaan sekä seksuaali- että sukupuolivähemmistöjä. Queer on alkuperäisesti ollut sateenkaarivähemmistöjä halveksuva ja loukkaava sana, mutta se on vuosien saatossa omittu sateenkaariyhteisöjen käyttöön.

Sateenkaariperhe – perhe, jossa yksi tai useampi vanhempi kuuluu seksuaali- ja/tai sukupuolivähemmistöön.

Sisäinen/ulkoinen adoptio – sisäisellä adoptiolla tarkoitetaan tilannetta, jossa sosiaalinen vanhempi adoptoi puolisonsa lapsen, jolloin adoptio tapahtuu perheen sisällä. Tämä on yleistä erityisesti sateenkaariperheissä. Ulkoisella adoptiolla tarkoitetaan adoptiota, jossa vanhempi tai vanhemmat adoptoivat lapsen perheensä ulkopuolelta.

Slurri – slurrilla tarkoitetaan halventavaa loukkausta, jolla on erityinen, vähemmistöryhmää sortava stigma ja jonka perusteella sillä on kohteelleen tavanomaista loukkausta voimakkaampi vaikutus. Slurrille ei ole vakiintunutta vastinetta suomeksi, mutta esimerkiksi sortoherjaa on esitetty käännökseksi.

Vähemmistöstressi – vähemmistöstressillä tarkoitetaan kuormitusta, jonka aiheuttavat ympäröivän yhteiskunnan vähemmistövihamieliset puheet, asenteet ja teot.

Vanhemmuuskumppanuus – vanhemmuuskumppanuudella tarkoitetaan järjestelyä, jossa lapsen vanhemmat eivät ole parisuhteessa keskenään vaan jakavat ainoastaan lapsen vanhemmuuden.

Vanhentuneet termit

Homoliitto, homosuhde – vanhentuneet termit joiden käyttö asettaa samaa sukupuolta olevien parisuhteet ja avioliitot erilleen sekä luo niihin vähättelevän sävyn. Suositeltu muoto on tilanteesta riippuen avioliitto tai parisuhde.

Sukupuolinen suuntautuminen – vanhentunut tapa kuvailla ihmisen sukupuolta. Suositeltu muoto on korvata käsite termillä sukupuoli.

Sukupuolineutraali avioliitto, sukupuolineutraali avioliittolaki – suositellut termit ovat tasa-arvoinen avioliitto ja tasa-arvoinen avioliittolaki

Transgender (vanha käyttötapa) – suomeksi termiä transgender on käytetty kuvaamaan muita kuin binäärisiä transsukupuolisia ihmisiä. Tässä käytössä transgender on vanhentunut ja nykyään sanaa käytetään englanniksi kuvailemaan kaikkia transihmisiä.

Transseksuaali – transseksuaali on vanhentunut nimitys transihmisille, erityisesti binäärisille transihmisille, joka on korvattu termillä transsukupuolinen.

Loukkaavat tai asiattomat termit

Autogynefilia – autogynefilia on tohtori Ray Blanchardin kehittämän “transseksuaalisuuden typologian” toinen osa (toinen osa on HSTS, homosexual transsexual, joka viittaa heteroihin transnaisiin), jonka mukaan jotkin transnaiset, erityisesti naisista viehättyvät transnaiset, transitioituvat seksuaalisen fetissin takia. Blanchardin teoriaa on kritisoitu laajasti eikä sitä ole kyetty osoittamaan todeksi tutkimuksissa.

Hyvesignalointi – hyvesignaloinnilla tarkoitetaan toimintaa, jossa henkilö ei todellisuudessa usko edistämiinsä asioihin, mutta edistää niitä siksi, että tämän johdosta hänet nähtäisiin “parempana ihmisenä”. Yleisesti termiä käytetään niistä enemmistöjen edustajista, jotka ajavat myös niiden vähemmistöjen asiaa, joihin eivät itse kuulu.

Sukupuoli-identiteetin häiriö – vanha ja stigmatisoiva termi, jolla kuvataan sekä sukupuolivähemmistöön kuulumista että sukupuolidysforiaa. Sisältyy yhä Suomessa käytössä olevaan tautiluokitukseen, jota ollaan kuitenkin uudistamassa. Uuteen tautiluokitukseen termi ei kuulu ja transsukupuolisuuden diagnosoinnista vastaavat poliklinikatkin ovat luopuneet häiriö-termin käytöstä. Suositeltu termi on hoitoa tarvittavasta tilasta puhuttaessa sukupuoliristiriita (kts. sukupuoliristiriita) tai sukupuolidysforia ja sukupuolivähemmistöistä puhuttaessa sukupuolivähemmistö tai sukupuolivähemmistön jäsen (kts. sukupuolivähemmistö).

(Trans) Trender – verkossa kehitetty teoria, jonka mukaan osa transihmisistä identifioituisi transsukupuolisiksi siksi, että se on trendikästä. Teorialle ei ole onnistuttu esittämään tieteellistä näyttöä ja sitä käytetäänkin ensisijaisesti halventamaan transihmisiä, jotka eivät täytä termin käyttäjän ajatusta “oikeanlaisesta” transihmisestä.

Sanastoa päivitetty:
4.1.2021 Lisätty määritelmä twink
24.1.2021 Tarkennettu karhun, twinkin, femmen ja butchin määritelmiä
27.1.2021 Lisätty määritelmät stealth ja passing
8.1.2021 Tarkennettu romanttisen suuntautumisen ja seksuaalisuuden määritelmiä. Lisätty määritelmät sukupuolinen suuntautuminen, homoliitto, homosuhde, sukupuolineutraali avioliitto sekä sukupuoli-identiteetin häiriö
22.2.2021 Lisätty määritelmä deadname
27.3.2021 Lisätty määritelmä ei-binäärisyys
22.5.2021 Korjattu muotoiluja