“Muunsukupuolisuus ei ole valkoista, eikä sen tarvitse olla”
Kuvitus: The Gender Spectrum Collection. Kuvan henkilöt eivät liity tekstiin.
14.7. on International Non-Binary People’s Day, eli kansainvälinen ei-binääristen päivä. Kehrääjän toimittaja pohtii tekstissään, miten ei-binääriset sukupuolet näkyvät suomalaisessa yhteiskunnassa, ja mitä näkyvyys tuo tullessaan.
Suomalaisessa mediassa sekä sukupuolen moninaisuuden representaatio että ei-binäärisyyden näkyvyys on parhaillaankin vaillinaista. Binääristen ulkopuolelle asettuvien sukupuolien representaation luominen jää suoraan ei-binääristen henkilöiden vastuulle. Myös ei-binääristen sukupuolien moninaisuuden näyttäminen jää helposti ontuvaksi tai kiinni niihin stereotyyppisiin malleihin, joita meillä muunsukupuolisuudesta on: että muunsukupuolisuus on laihaa, valkoista ja mahdollisimman androgyyniä. Että muunsukupuolisuus olisi jokin kolmas sukupuoli naisen ja miehen välissä.
Todellisuudessa muunsukupuolisuus ei ole noin yksinkertaista. Tai se voi olla – jokainen muunsukupuolinen henkilö kokee oman sukupuolensa eri tavalla, joten jokainen binäärin ulkopuolella oleva henkilö ilmentää sukupuoltaan omalla tavallaan. Siksi muunsukupuolisuuden moninaisuuden näyttäminen on tärkeää – on tärkeää nähdä, miten erilaiselta muunsukupuolisuus voi näyttää ja miten monta eri tapaa ei-binäärisillä on omaa sukupuoltaan ilmentää.
Olen musta transsukupuolinen henkilö, jonka sukupuoli sijoittuu binäärin ulkopuolelle. Käytän monia eri sanoja kuvaamaan omaa monitahoista sateenkaarevuuttani – queer, trans, ei-binäärinen. Koen usein muunsukupuolisuuden representaation Suomessa yksipuoliseksi ja ahtaaksi muotiksi, joka ei kuvasta minua. Tiedän, että muunsukupuolisuus on moninaisempaa kuin se pieni määrä, jonka näemme mediassa. Näenhän minä sen moninaisuuden kavereilleni puhuessa tai pelkästään peiliin katsoessani. Jos tätä moninaisuutta ei julkisuudessa näy, tulee tarve olla näyttämässä sitä itse.
Mitä haluan näyttää ja representoida, kun asetan itseni näkyville? Haluan näyttää, miltä muunsukupuolisuus näyttää minussa. Haluan näyttää, miltä queer sukupuoleni näyttää. Haluan näyttää, että muunsukupuolisuus ei ole valkoista, eikä sen tarvitse olla. Representoin aina vain itseäni, omaa tapaani olla muunsukupuolinen ja omaa queeriyttäni, enkä laajempaa ihmisryhmää. Tätä näyttämällä toivon, että joku voisi tunnistaa minussa osia itsestään tai saada laajemman käsityksen siitä, miltä muunsukupuolisuus voi näyttää. Sillä näille laajemmille käsityksille todellakin on tarvetta, etenkin Suomessa.
Mitä Suomessa näkyvyys tarkoittaa mustalle muunsukupuoliselle? Olen kuluneen vuoden aikana ottanut enemmän osaa projekteihin muunsukupuolisuudesta ja sekä kirjoittanut että puhunut avoimesti omasta queer-identiteetistäni. Mustana henkilönä koen mikroaggressioita ja rodullista kaasuvalotusta (racial gaslighting, BBC avaa termiä) väsymykseen asti. Muunsukupuolisena joudun usein väittelemään sukupuoleni olemassaolosta – silloin, kun en koe suoraan vähätteleviä ja transvihaisia kommentteja sukupuolestani.
Sekä mustana että muunsukupuolisena minulta vaaditaan paljon – asiantuntevuutta rasismista ja sukupuolesta, ilmaista opetusta tuntemattomille netissä, ikuista ja ainaista jaksamista muiden tietämättömyydelle, mukavuutta ja kiltteyttä muiden vaatimuksille. Transsukupuolisiin ja ei-valkoisiin ihmisiin kohdistuva vihapuhe netissä on oikeastaan jokapäiväistä ja siltä on vaikea välttyä. Koen itseni onnekkaaksi, koska en ole vielä saanut erityisesti minuun kohdistuvia uhkauksia, toisin kuin monet tuntemani muunsukupuoliset.
Ei-binääristen sukupuolien näkyvyys on tärkeää, ja muunsukupuolisena näkyvillä oleminen on sekä euforista että pelottavaa. Yhteiskunnassa, jossa sukupuoltani ei edes tunnusteta, esillä oleminen on kuin keskisormen nosto niille, jotka eivät usko olemassaolooni. Välillä pelkästään se, että olen olemassa, tuntuu kapinoinnilta yhteiskunnan asettamia vanhentuneita sääntöjä vastaan. Toisaalta se on stressaavaa ja ahdistavaa – en haluaisi, että pelkkä olemassaoloni olisi poliittista ja sellainen asia, josta minua maalitetaan. En haluaisi, että ollessani äänekkäästi ulkona kaapista sukupuoleni osalta asetan itseni loputtomien vaatimuksien, vihapuheen ja syrjinnän kohteeksi. Suomessa vihapuheeseen ei juuri puututa, ja siitä kärsivät eniten ihmiset, jotka joutuvat yhä tappelemaan oikeuksistaan tässä niin sanotussa tasa-arvon maassa.
Peloista huolimatta moni ihminen minun lisäkseni jatkaa muunsukupuolisuuden moninaisuuden esille tuomista. Jatkamme työtä muunsukupuolisuudesta puhumisessa, opettamisessa ja sen näkyvyyden ja representaation luomisessa. Kenelläkään ei pitäisi olla painetta opettaa muita omasta sukupuolestaan tai pelkoa maalitetuksi tulemisesta, eikä kenenkään pitäisi joutua olemaan oman identiteettinsä ja sukupuolensa suurlähettiläs.
Olen kiitollinen kaikille, jotka jaksavat tätä työtä tehdä. Tieto ja näkyvyys muunsukupuolisuudesta on vähäistä ja siksi niin tärkeää: sen lisääminen auttaa ei-binäärisiä ihmisiä tulemaan hyväksytyiksi, laskee meihin kohdistuvaa vihapuheen määrää ja tekee vihasta vähemmän hyväksyttyä. Työtä on paljon ja iso osa jää meille muunsukupuolisille itsellemme, mutta sillä työllä on suuri merkitys elämäämme ja asemaamme yhteiskunnassa.
