Miten valita sukupuolineutraali nimi? Entä miten nimen vaihtaminen tapahtuu?

Miten valita sukupuolineutraali nimi? Entä miten nimen vaihtaminen tapahtuu?

Kuva: Alexander Andrews / Unsplash.

Artikkelissa kerrotaan, miten etunimien vaihtaminen käytännössä tapahtuu Suomessa, ja miten valita itselleen sukupuolineutraali nimi.

Suomen etunimilaki muuttui vuoden 2017 lopussa. Uuden lain mukaan etunimiä saa olla neljä, kun ennen tämä määrä oli kolme. Myös kaksiosaiset nimet, kuten Eppu-Aurora, lasketaan yhdeksi nimeksi.

Etunimen vaihtaminen tapahtuu hakemuksella, joka lähetetään Digi- ja väestötietovirastoon (ent. Maistraattiin). Sähköisen hakemuksen pääset tekemään täältä. Alaikäisistä yli 15-vuotiaat voivat tehdä hakemuksen itse, mutta sitä nuoremmat tarvitsevat huoltajan mukaan hakemuksen tekoon, ja heidän suostumuksensa vaaditaan nimenmuutokseen. Uutta etu- ja sukunimeä voi hakea samalla hakemuksella.

Etunimihakemuksen teko maksaa 55 euroa (v. 2021), ja vaikka hakemus hylättäisiin, on käsittelymaksu silti maksettava. Muistathan myös varata rahaa uuteen passiin, henkilökorttiin ja/tai ajokorttiin!

Nimenmuutosta saa perustella omassa hakemuksessa, ja nimenvaihto myös “vastakkaisen sukupuolen nimeen” on mahdollista sillä perusteella, että kertoo olevansa transsukupuolinen. Transpolin asiakkuutta tai diagnoosia transsukupuolisuudesta ei tarvita, mutta jos sellainen löytyy, kannattaa asiasta kyllä varmuuden vuoksi mainita – siitä ei ainakaan liene haittaa. Digi- ja väestötietovirasto on tiedottanut asiasta myöhemmin lisää, lue Kehrääjän 2.7.2021 julkaistu uutinen täältä.

Harvinaisten nimien kohdalla on huomioitava, että Suomen etunimilaki ei välttämättä hyväksy kaikkia vieraskieliseksi katsottuja nimiä. Kuitenkin jos nimen hakijalla on “kansalaisuutensa, perhesuhteidensa tai muun erityisen seikan perusteella on yhteys vieraaseen valtioon ja esitetty etunimi vastaa sanotussa valtiossa noudatettua nimikäytäntöä”, myös vierasperäisen nimen pitäisi mennä läpi. Toki suomalaiseen nimistöön on jo vakiintunut useita esimerkiksi englanninkielisestä maailmasta lainattuja nimiä, ja populaarikulttuurista tuttuja nimiä voinee yrittää hakea itselle, vaikkei itsellä olisi suoraa yhteyttä valtioon, josta nimi on alunperin peräisin.

Digi- ja väestötietoviraston nimipalvelusta pääset hakemaan jo käytössä olevia nimiä – mikäli haluamaasi nimeä ei löydy palvelun etunimihausta, varaudu perustelemaan, miksi haluat kyseisen nimen. Varaudu myös näissä tapauksissa tavallista pidempään käsittelyaikaan, sillä uudet nimet vaativat nimilautakunnan hyväksynnän.

Täydellistä sukupuolineutraalia nimeä ei valitettavasti ole, vaan monilla ihmisillä on yleensä oma mielipide siitä, mitkä ovat “naisten” ja mitkä “miesten” nimiä. Kuitenkin mitä harvinaisempi jokin nimi on, sen todennäköisempää on, ettei nimeä osata sukupuolittaa. Jos henkilö vaikka tuntee jonkun miehen nimeltään Myrsky, niin hän mahdollisesti sukupuolittaa kaikki vastaantulevat Myrskyt miehiksi.

Suomen kielessä ei kuitenkaan ole mitään virallista rekisteriä siitä, että mikä nyt oikeasti on minkäkin sukupuolen edustajan nimi. Väestörekisterikeskuksen tilastot näyttävät suuntaa siihen, kumman juridisen sukupuolen edustajia kyseisellä nimellä on enemmän, mutta mikään ei estä ottamasta “väärän” sukupuolen nimeä.

Mielestäni tärkeintä on se, että muunsukupuolinen itse tuntee olonsa mukavaksi nimensä kanssa. Suomen kaikkien aikojen suosituin “naisen nimi” on Maria, mutta aivan hyvin se voi olla myös muunsukupuolisen nimi, jos se tuntuu hyvältä nimeltä! Usein luontonimet tuntuvat muita nimiä useammin sukupuolineutraaleilta, koska yleensä esimerkiksi Puroja ei mielletä maskuliiniseksi tai feminiiniseksi. Toisaalta taas Vadelma saattaa olla jonkun mielestä feminiininen nimi, koska vadelman vaaleanpunainen väri liitetään konservatiivisesti tyttöyteen ja naiseuteen… 

Sukupuolineutraaleja luontonimiä:
Ruska, Utu, Paju, Syksy, Talvi, Viima, Tuisku, Kide, Kuu, Aurinko, Tuli, Liekki, Salama, Laine, Valo, Rae, Kanerva, Vanamo, Sävel, Saarni, Kevät, Helle, Hippu, Juhannus, Kuura, Kataja, Koivu, Tammi, Louna, Savu, Vadelma, Kuisma, Emi, Hede, Aamu, Aava, Aro, Halla, Havu, Jalava, Kaarna, Kaisla, Kaneli, Kielo, Käpy, Leimu, Otava, Usva, Vega, Vehka, Pähkinä, Pihlaja, Pihka

Lyhyitä sukupuolineutraaleja nimiä:
Runo, Ami, Rene, Miska, Rani, Nuka, Seri, Nika, Niika, Elia, Eelia, Vanja, Nilla, Pii, Eeri, Terje, Teri, Opri, Lei, Lumo, Eeti, Tiera, Ara, Niki, Sasha, Sasu, Reita, Juno, Karli, Kara, Sana, Asla, Muusa, Reine, Sela, Asla, Io, Java, Jaava, Noa, Noe, Orla, Riimi, Ruu, Sasa, Seeli, Lyyra, Toive, Vendi, Kaino, Vieno, Alex, Vela, Nata, Neva, Nova, Aslan

Pidempiä sukupuolineutraaleja nimiä:
Nikita, Sefania, Serica, Sirius, Indigo, Jupiter, Orion, Otava

Artikkelia päivitetty 12.10.2020: vanhat linkit päivitetty toimiviin, lisätty ingressi sekä päivitetty artikkelin tiedot ajan tasalle
Artikkelia päivitetty 2.7.2021: lisätty artikkelikuva vanhan kadottua, päivitetty artikkelin tietoja ajan tasalle ja lisätty tieto uudemmasta uutisesta

Yksi kommentti “Miten valita sukupuolineutraali nimi? Entä miten nimen vaihtaminen tapahtuu?

Kommentointi ei ole käytössä.