love bots monster fuck nots – Puuhastelun ilolla häpeää vastaan

love bots monster fuck nots – Puuhastelun ilolla häpeää vastaan

love bots monster fuck nots -esitys on queerteemainen häpeään, paineisiin ja ruumiillisuuteen liittyvä tanssiteos, joka nousee pian lavoille. Kehrääjä haastatteli esityksen tanssitaiteilija Jan Loukasta ja äänisuunnittelija-muusikko Satu Kankkosta.

love bots monster fuck nots -esityksen takana on kolmen henkilön työryhmä, johon kuuluvat äänisuunnittelija-muusikko Satu Kankkonen, tanssitaiteilija Jan Loukas, ja valo- ja äänisuunnittelija Ellen Virman. Noin tunnin mittainen esitys käsittelee “liikaa olemista”, sen pelkoa ja sen suhdetta sukupuoleen ja seksuaalisuuteen. Liikaa olemisella viitataan käsitteeseen, jolla ylläpidetään yhteiskunnan normeja, ja stigmatisoidaan niiden ulkopuolelle ulottumista ja sen näkymistä, kuulumista ja huomiointia. Ensi-illan lähestyessä teoksen teemat ovat tarkentuneet ulkoisiin ja sisäisiin paineisiin sekä siihen, miten pitää kiinni leikkisyydestä.

Lavalla tullaan näkemään fiktiivisiä olentoja ja todellisuuksia, savua, alastomuutta sekä voimakkaita ääniä ja valoja. Satu Kankkonen kertoo, että esitykseen mahtuu monenlaisia asioita: “Tossa on monenlaista puuhastelua, tässä esityksessä. Itse haluaisin että siitä jäisi semmonen riemastuttavuuden fiilis,” hän sanoo. “”voimuus ja aukinaisuus on niitä mitkä itseä ehkä tällä hetkellä eniten kiinnostaa.”

Loukas on samaa mieltä: “Olisi ihanaa, että tämä esitys olisi sellainen, että katsoja voi kokea ymmärtävänsä sen ilman jotain taidekoulutusta,” hän kuvailee teoksen tavoitteita. “Herkästi nykytanssin ammattilaisena miettii, että kelle niitä esityksiä tehdään, jotta esitys olisi antelias jollain tavalla. Ei tarvitse ymmärtää jotain tiettyjä teorioita tai filosofioita, jotta voit ymmärtää sen teoksen.”

Pitkän kypsyttelyn tulos

love bots monster fuck nots on ollut työn alla useita vuosia. Aiheet ovat olleet Loukkaan mukaan mielessä jo ainakin viisi vuotta sitten. Hän toimi työryhmän koollekutsujana. Kankkosen hän oli tavannut Teatterikorkeakoulun valinnaisella kurssilla, joka käsitteli sukupuolta, alastomuutta ja seksuaalisuutta. “Se oli silloin tosi tärkeä. Varsinkin tanssissa tuntuu, että on tosi paljon käytänteitä, että herkästi ajatellaan tanssijan ruumiin olevan jollakin tavalla irti seksuaalisuudesta,” Loukas kuvailee. “Itselle se oli tosi vapauttavaa, että voin samalla kun työskentelen olla myös seksuaalinen olento, ja se tuntui tosi vahvalta luovalta voimalta jota käyttää.”

Kurssilla Loukas teki soolodemon, joka on hänen mukaansa ollut tämänkin teoksen pohjalla. Soolodemossakin yhdistyivät kyborgit sekä seksuaalisuuden ja sukupuolisuuden teemat.

Loukas on ollut näyttämöllä paljon muiden teoksissa. Tarve tulla nähdyksi on läsnä myös tässä esityksessä. “Näin queerihmisenä koin halua määrittää itse se, että miten tulen nähdyksi näyttämöllä. Sieltä kumpuaa se seksuaalisuuden ja sukupuolen tematiikka. Ja tuntuu, että sitä ei myöskään pääse pakoon, niin miksei työskennellä sen kanssa?” Loukas tiivistää teoksen luonnetta näin: “Minulle ainakin on tosi paljon kyse siitä miten haluaa työskennellä ja miten haluaa tulla nähdyksi näyttämöllä oman ruumiinsa kanssa esiintyjänä.”

love bots monster fuck nots -teosta työstettiin myös residenssissä kesällä 2021 Turussa. “Siellä se lähti yhteistyössä vähän määrittymään tai aukeamaan, että mitä kaikkea se voisi olla, ja erilaiset muodonmuutoksen teemat, kuten kyborgit, monsterit ja hauskuus, leikkisyys, tämän tyyppiset asiat tulivat mukaan,” Loukas muistelee.

Loukas avaa tarkemmin ajan vaikutusta lopputuloksen kehitykseen: “Itselle on ollut tosi ihanaa just se, että meillä on hajautunut niin pitkälle ajalle tämä prosessi. On ollut tilaa ja mahdollisuus siihen, että kysyy aina uudestaan sitä, mihin suuntaan tämä on itse asiassa menossa ja mikä meitä kiinnostaa, ja mikä sitten putoaa pois siitä.”

Vaikka palkalla työskenneltävä aika on ollut lyhyt, se on hajaantunut useammalle vuodelle. “Tosi usein tuntuu, että se lyhyt prosessi pakottaa siihen, että pitää jo tosi nopeasti tarkentaa ja rajata. Tässä on voinut tehdä useampia tutkailu- tai haaveilukierroksia,” Loukas kertoo. Aikaa on kulunut ennen kaikkea rahoituksen ja tuotantopaikkojen hakemiseen. Haastateltavien mukaan useammat tauot ja työn äärelle palaaminen on myös jalostanut teosta.

Teoksen työstämiseen liittyi siihenkin paineita. Vaikka suuri osa teoksesta harjoiteltiin toisaalla, kulttuurikeskuksen tiloissa vastaan tuli usein kollegoja, jotka tietysti kysyivät millaista esitystä työryhmä oli työstämässä. “Toisaalta se paine yhdistyy itsellä vahvasti semmoisiin kehon sisäisiin tuntemuksiin, paineisiin. Vaikka voimakasta tunnetta edeltäviin paineen kokemuksiin, jos sitä pidättelee, tai hengityksen, huutamisen, verenkierron…” Loukas kuvailee. Sen purkautumista nähdään lavallakin.

Työryhmällä on ollut työskentelyssään kaksi ohjenuoraa. Mikäli jokin asia hävettää prosessin aikana, siitä täytyy kertoa. Lisäksi he ovat käyttäneet muistutuskysymystä: Missä leikki?

“Me ollaan puhuttu askarteluesityksestä,” hän kuvailee projektia. “Tosi sellainen yhteistyössä tehty. Koitettu päästä sen äärelle mistä itse tykätään ja kiinnostutaan. Ja työskennellä sen ajan ja niiden resurssien puitteissa, joita meillä on. Mahdollisimman paineettomasti, vaikka työskennellään aika lailla paineiden kanssa,” Loukas kuvailee prosessia.

“Me olemme puhuneet prosessin aikana, että on ollut halu päästä johonkin sellaisen äärelle, miksi alun alkaen joskus silloin nuorempana tai skidinä on alkanut harrastaa jotain taideasioita. Pitäisi siitä liekistä kiinni. Tai miten päästä liekkiin takaisin käsiksi. Niin ehkä tässä meidän esitysprosessissa on ollut jotain semmoista itselle nautinnollista, askartelun tyyppinen flow-tila. Pääsee siihen tekemisen meininkiin uppoutumisen, että uppoutuu siihen yhteen asiaan, sen kautta. Ja että se yksi asia mihin uppoutuu ei ole välttämättä jokin ongelma mikä täytyy ratkoa vaan se joku asia mikä tuo iloa ja nautintoa,” sanoo Loukas.

Oivalluksista

Mitä työryhmäläiset ovat oppineet teosprosessin aikana? “Melkein joka prosessissa oppii uudelleen ja uudelleen omien ideoiden jakamisen uskaltamisesta jälleen häpeään liittyen,” Kankkonen sanoo. “On ollut tosi turvallinen ympäristö tässä työryhmässä heitellä ideoita,” hän kertoo. “Tässä on ollut tosi sellainen olo, että voi olla tosi kokonaisena läsnä. Ehkä se liittyy itsellä siihen, että on aika queer työryhmä.”

“Aina ei tietty ole tällainen tilanne, niin se muistuttaa siitä, miten kivaa on kun välillä on tällainen ympäristö. Tiettyjä asioita ei tarvitse selittää. Uskaltamisesta ja turvallisuudesta olen tässä jälleen oppinut,” Kankkonen sanoo.

Loukkaan lista opituista asioista noudattelee samoja linjoja. “Lisäksi semmoisesta heittäytymisestä ja se liittyy myös siihen häpeään. Mielestäni meillä on ollut tosi ihana ilmapiiri, siinä et on uskaltanut innostua semmoisista ideoista, tosi alkutekijöissä olevista ideoista. Ja innostua niistä täysillä ja näyttää sen innostuksen myös,” hän avaa. Työryhmissä työskennellessä ryhmän jäsenille saattaa käydä niin, että kiinnostusta saatetaan välillä piilottaa, kuten myös leikkimielisiä ja välittömiä tunteita. Tässä prosessissa Loukas ei kuitenkaan koe näin käyneen.

“Meillä on ollut tosi hyvä meininki, että me heti kokeillaan. Olen nauttinut siitä tosi paljon, et me ei olla juututtu liikaa ennakkoon miettimään sitä, et mitä tämä on tai mitä tämä kommunikoi, tai arvioitu niitä ideoita etukäteen, vaan et joku idea on tullut niin me lähdetään kokeileen,” hän kuvailee prosessia. Uusia ideoita on kokeiltu nopeasti suoraan putkeen useampiakin ajattelematta sitä, miten seuraava läpiveto mahdollisesti sujuu. “Porukka huikkailee ideoita edestakaisin siinä tehdessä. (…) Miten mä voin esiintyjänä myös hypätä siihen ja harjoitella myös sitä esiintymistä siinä prosessissa, tosi alkutekijöissä olevan asian kanssa. Ja miten olla sen häpeän kanssa joka siitä helposti nousee.”

Antoisimmiksi asioiksi työskentelyssä molemmat nostavat produktion parissa työskentelyn arkisimmat asiat. “Ensin saattaa olla joku epätietoisuuden hetki, että mitähän nyt pitäisi ja olisi järkevintä tehdä, ja sitten keksitään, että mitä se sitten olisi, ja paneudutaan siihen tekemisen äärelle, intensiivisesti, että käydään teos kohtaus kohtaukselta läpi, että miltä tuntuu missäkin kohtaa ja sitten ajatellaan se…” Kankkonen kuvaa. Hän kertoo yhdessä ajattelemisen olleen antoisaa. “Koska tässä työryhmässä meitä on ollut niin vähän, niin pystyy tekemään tosi välittömästi. Sellaista suoraa keskustelua ja suoraa yhdessä ajattelua. Ei kaiken kokoisissa työryhmissä pysty tekemään, se on pienten rakenteiden asia.”

“Sitten kokeillaan jotain kohtausta ja asiat vaan loksahtaa yhteen ja on silleen: ’Joo joo, tää on vitun hyvä!’” Hän arvelee, että ehkä se on teatterin taikaa, kun jotkut asiat vain toimivat hyvin yhteen. “Tietty se on tosi mystifioiva asia myös,” hän sanoo. Yhteinen fiilis siitä, että elementit sopivat toisiinsa on Kankkosen mielestä upeaa.

Vaikeita teemoja kevyellä otteella

Seksuaalisuuden ja sukupuolen teemat olivatkin työryhmässä yhdistävä tekijä, ja he ovat tehneet niihin liittyen muitakin projekteja menneisyydessään.

“Ehkä ne on vaan itsellä asioita jotka kiinnostaa muutenkin, ja joiden äärellä olen mielelläni täysin. Jotain häpeää funtsinut tosi paljon omassa elämässä, niin on siistiä funtsii sitä työn kontekstissa, kun se myös siellä herkästi nousee,” kertoo Kankkonen. “Sitten on kiva, että sitä pystyy käsittelemään ja sen äärellä pystyy olemaan. Se voi välillä myös kadota ilmaan se häpeä.”

Häpeän kanssa työskenteleminen on ollut myös konkreettista. Kankkonen kuvailee häpeää sosiaalisena tunteena, ja on iloinen, että on pystynyt käsittelemään sitä ryhmässä. Teosta tehtäessä on kuitenkin myös mietittävä, mitä jonkin tietyn aiheen käsitteleminen tarkoittaa. “Etenkin kun tehdään tanssia, niin se ei ole tavallaan mitenkään kirjaimellista mitä siellä näyttämöllä sinänsä on. Mutta toivon, että kaikki ne teemat mitä ollaan möyhitty olisivat sisäistyneinä siellä aistittavissa tai ruumiillisesti koettavissa,” Kankkonen sanoo.

Häpeän tuominen näkyväksi työskentelyn aikana myös purki tunnetta ja keventää tilannetta. “Esiintyjä on sillä tavalla altis siinä, mutta häpeä nousee äänisuunnittelijanakin. Minusta tuntuu, että pelkästään taiteellisessa hommassa päätyy sen äärelle.” Esitystä tehdessä työryhmä myös kuunteli mikä on hauskaa. “Synkkiä esityksiä on kauhean helppo tehdä, tai kauhean helposti syntyy synkkää. Sellaista niin kuin ’coolii’ materiaalia, mut on paljon kiinnostavampaa, jos voi tuoda keveyttä myös näyttämölle.” Kankkonen kertoo.

“Häpeä on vitun vaikea teema, mutta kiinnostaa, että sitäkin voi käsitellä myös kevyesti. Se että raskaita ja isoja aiheita voi käsitellä hyvin monella tavalla ja se tuntuu jotenkin hauskalta ajatukselta,” kuvailee Kankkonen. Harjoituksissa teoksen suunnitteleminen on ollut ennen kaikkea hauskaa. “Puuhastelun ilo. Se on ehkä sellainen tila jossa se häpeä on myös kaukana. Ja sisäinen kriitikko on kans tosi kaukana ja hiljaa. Niin se on tosi miellyttävä tila.”


Kupla, jossa on kivaa

“Jos miettii maailmanlaajuisesti, niin kyllä Suomessa on queerihmisillä ihan ok tilanne, mutta kyllä Suomessakin on niin, että jatkuvasti potee surua siitä missä tilanteessa ollaan,” kertoo Loukas, kun kysyn häneltä teoksen teemojen yhteiskunnalisuudesta. Turvallisuus riippuu paljon myös sosiaalisesta piireistä ja eri ympäristöissä tilanne voi olla kovin erilainen, joka voi johtaa kamppailuun sen kanssa, mitä tuoda esiin itsestään ja missä tilanteessa.

“Huomaa, että tämän taiteen tekeminen hahmottuu sellaisena kuplana jossa on kivaa, mutta haluaisin että tällaisten asioiden kanssa leikkiminen olisi mahdollista laajemminkin,” Kankkonen kommentoi. Turvalliseen käsittelyyn ja puhetapoihin myös tottuu. “Se, että niitä ei pysty sanoittamaan muualla sitten ehkä kaihertaa enemmän. Mutta sitten on tietty tosi iso lahja, että jossakin paikoissa voi mennä asioissa tosi syvälle.”

“Tässä ajassa se, että me voidaan pienellä, intiimillä, turvallisella queertyöryhmällä työskennellä niiden asioiden parissa, joista me nautitaan. Ja että me mahdollisimman häpeilemättä uskalletaan viedä se näyttämölle. Niin mun mielestä se on aika hieno tavoite,” sanoo Loukas.

Puhumme myös hieman siitä, millaista on hyvä representaatio. Kankkonen nostaa esille meiltä meille -periaatteen tärkeyden. Se, että marginalisoidun ryhmän edustajia on tekijöissä estää representaation jäämistä pinnalliseksi, hän pohtii. “Ja että mahdollisimman monenlaiset tekijät pääsisivät myös tekemään. Moninainen representaatio olis tosi tärkeetä,” Loukas lisää. “Niin ettei olisi sellaista, että marginalisoidun ryhmän edustaja on aina yhdenlainen. Se on tosi tärkeetä,” kommentoi Kankkonen.

Moninaisuuden kaipuu

Mietittäessä suomalaista mediakenttää erityisesti tanssi- ja näyttämötaiteen kannalta, Loukas ja Kankkonen haluaisivat nähdä enemmän ja monimuotoisempia esityksiä. “Useammille ihmisille suunnattuja, mutta ei sillä tavalla että mitä esimerkiksi joku iso teatterilaitos ajattelee, että mikä on myyvintä tai ‘helpointa’ kansalle. Uskon että ihmisiä voisi kiinnostaa monenlaiset esitykset oikeasti,” Kankkonen sanoo. Hän myös toivoisi saavutettavampaa taidetta kaikille, jotta taiteen läsnäolo arjessa ei olisi luokkakysymys. “En tiedä miten se tehdään, mutta semmoisia toiveita.” Loukas on samoilla linjoilla, ja toivoo lisäksi mahdollisimman paljon esityksiä, monenlaisia ja erilaisissa ympäristöissä. Esitysten tulisi tulla lähelle katsojia. “Myös semmoisia ihmisiä ketkä ei muuten päätyisi taiteen pariin.”

Tulevaa esitystä kaksikko suosittelee lähestyttävän uteliaisuudella. “Odotettavissa on alastomuutta, seksuaalisia viittauksia ja aika voimakkaita ruumiillisuuksia,” Loukas kuvailee. Hän ei kuitenkaan halua muodostaa turhia odotuksia. “Mutta sillä tavalla ajatuksena se, että jos tietää että alastomuus ja seksuaalissävytteiset asiat on herkästi itselleen triggeri niin kuunnellen sitä omaa oloaan,” hän sanoo.

“Ajattelen että vähän tollainen ‘tervetuloa viihtymään!’ toimisi,” Kankkonen sanoo nauraen. Hän toivoo että työryhmä pystyy luomaan esityksen jossa yleisö voi viihtyä. “Sekin on sallittua!”

Tulevaisuudessa työryhmää kiinnostavat lisäesitykset, voimavarojensa puitteissa. “Meillä on ollut koko tämän työskentelyn ajan vahva ajatus siitä että yritetään oikein vaalia niitä voimavaroja ja resursseja,” Loukas kertoo. “Että ei tehtäis taidetta uupumuksesta käsin.”

love bots monster fuck nots saa ensi-iltansa Kulttuurikeskus CAISAlla 4.4. Klo 19. Muut esitykset ovat 5.4 klo 19, 6.4 klo 17 ja 6.4. klo 20.