Lääkärien some: “Sateenkaaren sisään mahtuu ajatuksia, joita on vaikea lääkärinä allekirjoittaa”

Kuvituskuva: kuvakaappauksia vähemmistöjä käsittelevistä Lääkärilehden kolumneista sekä Fimnetin kommenteista

Suomen Lääkäriliitto, yli 100 vuotta toiminut lääkärien ammattijärjestö, sitoutui viime vuoden lopulla osallistumiseen Helsinki Pride -kulkueeseen, tasa-arvoisesta palvelusta viestimiseen, tutkitun tiedon tuomisesta osaksi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä käytävää keskustelua sekä jäsenkuntansa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä koskevan tietoisuuden kasvattamiseen. Kehrääjä uutisoi asiasta ensimmäisten joukossa joulukuussa.

Lääkäriliiton päätös ei ollut itsestäänselvyys, sillä esimerkiksi väistynyt liiton puheenjohtaja Samuli Saarni vastusti Pride-osallistumista, perusteenaan se, että osallistuminen olisi hänen mielestään vaarantanut Lääkäriliiton aseman puolueettomana asiantuntijatahona. Saarni kuitenkin oli avoin aiheesta käytävälle keskustelulle, mutta hänen näkemyksensä välittyi silti selkeästi: liiton paikka ei hänestä ollut Prideilla.

Oman lisänsä keskusteluun tuo Lääkärilehti sekä Lääkäriliiton osin ylläpitämä Fimnet-keskustelualusta, joka toimii myös Lääkärilehden artikkelien kommenttien alustana. Lääkärilehdessä on julkaistu toistuvasti kirjoituksia, jotka ovat suhtautuneet sekä seksuaali- että sukupuolivähemmistöihin hyvin kriittisesti, painottuen viime aikoina erityisesti pinnalla oleviin transihmisten oikeuksiin, joita kirjoituksissa käsitellään hyvin negatiivisesti. Kirjoitukset on julkaistu pääsääntöisesti kolumneina, jolloin ne eivät käy läpi samaa tarkastusprosessia kuin tieteelliset artikkelit, mutta niiden julkaisu Lääkärilehdessä antaa kuvan siitä, että ne ovat tieteellisesti perusteltuja. Tästä huomauttivatkin muutamat kommentoijat uusimman kirjoituksen kommenttiosiossa:

“Mielestäni olisi myös hyvä tuoda esille, että [kirjoittajan] näkökannat kumpuavat oletettavasti enemmän hänen uskontokäsityksestään kuin ammatillisesta ymmärryksestä. Ammatillista asiantuntijuutta tähän toistuvaan sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöasioiden kommentointiin ei GI-kirurgian ja akuuttilääketieteen erikoislääkärillä ei olekaan”

Marko Virtanen (nimi muutettu)

“Kiitos Marko Virtaselle hyvästä kommentista. Itsekin ihmettelen, miksi Lääkärilehdessä toistamiseen julkaistaan sukupuolidysforiaa käsittelevä kirjoitus gastrokirurgi-akuuttilääkäriltä”

Maija Korhonen (nimi muutettu)

Osa Lääkärilehden kirjoituksista ei ole avoimesti saatavilla ja kommentit eivät näy kuin kirjautuneille käyttäjille. Tämä artikkeli perustuu käyttöoikeudet omistavien henkilöiden Kehrääjälle toimittamiin kopioihin julkaisuista sekä keskusteluista, joita on käyty kirjautumisen takana, piilossa julkisuudelta.

Kaksiosainen kertomus potilaan hoitohistoriasta kertoo harvinaista tarinaa

Uusimmassa kohua aiheuttaneessa kirjoituksessa viitattiin kaksiosaiseen kertomukseen, joka käsitteli yhden sukupuolidysforiaan apua hakeneen henkilön potilaskertomusta. Potilas edustaa sitä harvinaista vähemmistöä, joka kokee korjausprosessiin lähtemisen olleen virhe ja on päätynyt detransitioon.

Kirjoituksessa kuvaillaan, kuinka potilas hakeutui niin sanottuun diagnoosiprosessiin, eli prosessiin, jonka tavoitteena on arvioida onko henkilöllä sukupuolidysforiaa vai onko kyseessä jokin muu asia, kuinka hänen hoitoprosessinsa sujui asetetun diagnoosin jälkeen, kuinka hän hoitojärjestelmän näkökulmasta “katosi” hoidon piiristä sekä kuinka lopulta hän palasi hoitojärjestelmän piiriin sekä päätyi detransitioon. Kirjoituksessa toistetaan myös väittämiä transyhteisöistä, jotka ovat väittäminä yleisiä, mutta joista ei ole olemassa julkisesti esitettyä näyttöä.

Artikkelin kirjoittajat ovat Katinka Tuisku (HUS), Kaisa Kettula (HUS), Tanja Laukkala (Duodecim) sekä Riittakerttu Kaltiala (TAYS). Kirjoittajista Tuisku, Kettula sekä Kaltiala työskentelevät sukupuolidysforiaa diagnosoivissa hoitoyksiköissä. Kehrääjä tavoitti kirjoittajat sähköpostitse kommentoimaan kirjoitustaan. Kirjoitusryhmän pyynnöstä kommentit julkaistaan alla lyhentämättöminä ja kommentit ovat kirjoitusryhmän yhdessä antamia.

Juttusarjanne toisessa osassa nimeltään “Toiveena sukupuolen korjaus – tapauksen ratkaisu” potilaskertomuksen mukaisesti todetaan, että tutkittava potilas olisi “transverkostojen ohjeiden mukaisesti” jättänyt kertomatta osan psyykkisistä oireistaan ja korostaneensa maskuliinista identiteettiään. Minkälaisiin verkostoihin ja mihin oireisiin tällä viitataan?

– Kiitos mielenkiinnosta kirjoitukseemme. Kyseessä on Suomen Lääkärilehden pyytämä ja sen kirjoitusohjeiden mukaan anonymisoitu kaksiosaisena julkaistu potilastapaus, jossa on eri kohdassa hoitaneiden tahojen lääketieteelliseen hoitoon liittyviä sekä potilaan kommentteja. Emme tämän vuoksi voi vastata tähän tarkemmin.

Lisäksi potilaan kertomuksessa kerrotaan, että tosielämän seurannassa tulisi olla aktiivisemmin yhteydessä potilaaseen. Tätä ei kontekstoitu lainkaan, joten jää kuva että potilaaseen ei oltaisi poliklinikkojen suunnalta yhteydessä juuri lainkaan, pitääkö tämä paikkansa?

– Tässä kuvattiin kyseisen potilaan seuranta kahdesta eri näkökulmasta, hänen omastaan ja hoitoyksikön näkökulmasta. Kyseisen potilaan kohdalla oli erityispiirteitä, jotka nykyisin huomioidaan aiempaa paremmin jo tutkimusjakson, kuten myös jatkoseurannan suunnittelussa.

Potilas itse esittää huomattavan painavia väitteitä transyhteisöstä, jota ei kyseenalaisteta artikkelissa lainkaan. Millaiseen näyttöön nämä väitteet perustuvat, jos niitä ei ole katsottu olevan syytä kyseenalaistaa?

– Kirjoitus on pyydetty lääkäreiden työn näkökulmasta lääkäreiden ammattilehteen. Kirjoitus kertoo yhden potilaan hoidosta eikä sikäli käsittele transyhteisöä laajemmin. Yleisesti potilaillamme on sekä terveydenhuollon palveluista, että arvokasta työtä tekevien trans -yhteisöjen tuesta paljon erilaisia kokemuksia. Tapausselostuksessa oman kertomuksensa jakaneen potilaan kokemukset eivät siltä osin olleet ainutkertaisia. Potilaiden on tärkeä kyetä kriittisesti tarkastelemaan omaa hoitoprosessiaan, valintojaan ja tukiverkostojaan ennen palauttamattomia hoitotoimenpiteitä.

Pohdintaosiossa esitätte, että “sukupuoli-identiteetin kysymysten” saama voimakas mediahuomio sekä esillä olo sosiaalisessa mediassa voisi ohjata nuoria, cis-sukupuolisia henkilöitä hakemaan apua muihin ongelmiinsa sukupuolen korjauksesta. Tämä kuulostaa hyvin samankaltaiselta transsukupuolisuuden sosiaalisen tartunnan teorian kanssa, jota ei kuitenkaan ole pystytty todistamaan todelliseksi ilmiöksi tutkimuksissa. Mihin näyttöön perustatte olettamuksenne, että tällainen ilmiö saattaisi olla olemassa?

– Osa tutkimuksiin hakeutuvista henkilöistä tarvitsee muita hoitoja kuin sukupuolen korjausprosessia. Varsinkin kehitysikäisistä tutkittavista osalla identiteettikehitys on tutkimuksiin tullessa vielä hyvin keskeneräinen. Identiteetti- ja persoonallisuuskehitykseltään vielä kypsymättömille nuorille on tavallista, että heidän ahdistuksensa kanavoituu yhteiskunnassa ajankohtaisesti esillä oleviin teemoihin, vaikka ahdistuksen syyt saattavat olla moninaiset. Mahdollisiin teorioihin transsukupuolisuuden syistä emme ottaneet kantaa.

Millaisena sukupuolenkorjausprosessit näyttäytyvät muille lääkärikunnan edustajille, jotka eivät hoida transsukupuolisia potilaita osana päivittäistä työtään? Miten näkisitte, että tilastollisesti harvinaisiin tapauksiin, kuten detransitioon, keskittyminen vaikuttaa tähän näkemykseen?

– Lääkärin ammattitaitoon kuuluu tieteellisen näytön kriittinen tarkastelu ja tapausselostuksia tyypillisesti laaditaan harvinaisista opettavaisista tapauksista, joissa tulee esiin uusia näkökulmia aiheeseen. Sukupuolen korjauksen katumisesta ja detransitiosta tarvitaan keskustelua, jotta katuvat ja detransitioituvat saavat tarvitsemansa tuen. Samassa lehdessä oli myös yleisluonteisempi sukupuoli-identiteettiaiheinen julkaisu ”Mielenterveystalosta apua sukupuolidysforian kohtaamiseen” jossa annetaan yleistietoa ja ohjataan ammattilaisille suunnatun tiedon lähteeseen. Tässä mm mainitaan, että ”Oikein kohdennetut sukupuolenkorjaushoidot lievittävät sukupuolidysforiaa transsukupuolisilla henkilöillä”.

Tämän potilaan viesti lääkärikunnalle on tärkeä ”Toiveeni lääkärille on, että ensin kuunneltaisiin ja kerrottaisiin, että potilas saa apua, vaikka ei voi vielä tietää millainen apu on oikea.”

Toivoisimme tällaisille potilaille tukea myös transyhteisöltä. Eikö katujienkin kohdalla ole kyse sukupuolen moninaisuudesta?

Lääkärilehti kipuillut vähemmistöasioiden käsittelyssä pidempään

Uusin kirjoitus, jossa sukupuolivähemmistöihin suhtaudutaan hyvin negatiivisesti, on julkaistu 24. helmikuuta ja se sai hyvin pian julkaisunsa jälkeen laajasti kritiikkiä siitä, että siinä sekä vähäteltiin jo olemassa olevia sukupuolidysforian hoitosuosituksia ja asiantuntijajärjestöjen osaamista että kyseenalaistettiin ylipäätään hoidon tarvetta. Tämän lisäksi epäiltiin lääkäreiden jääneen “voimakkaiden kansalaisjärjestöjen” jalkoihin, joka selittäisi sen, että hoitoja puolustetaan. Kirjoituksessa ei viitattu yhteenkään tutkimukseen, joka antaisi syyn kyseenalaistaa kansainväliset hoitostandardit.

Kuten Kehrääjän siteeraamista kommenteista käy ilmi, kyseessä ei ole tämän kirjoittajan ensimmäinen kommentti koskien sukupuolivähemmistöjä ja sukupuolidysforiaa. Aiempi kirjoitus on syksyltä 2018, jolloin samainen lääkäri, jonka erityisalaan eivät kuulu sukupuolidysforia tai endokrinologia, kirjoitti hyvin samantapaisen kirjoituksen, jossa kyseenalaisti saatavilla olevan tutkimustiedon sekä konsensuksen pohjalta laaditut hoitosuositukset, joiden mukaan lääketieteelliset hoitomuodot ovat tehokkaita ja enemmistö hyötyy niistä.

Sukupuolivähemmistöjen asioille omistautuneen lääkärin kolumnien lisäksi Lääkärilehdessä julkaistiin helmikuussa myös kirjoitus, joka oli otsikoitu “Lääkäriliitto pukeutuu sateenkaaren väreihin”. Kolumnimuotoisessa kirjoituksessa gastroentrologiseen kirurgiaan erikoistunut lääkäri kirjoitti näkemyksistään liittyen siihen, että Lääkäriliitto teki päätöksen osallistua Pride-kulkueeseen. Kolumnissaan kyseinen lääkäri yhdistää “sateenkaaren sisään” sukupuolineutraalin kasvatuksen, väitteen biologisen sukupuolen ja hormonien vaikutuksen kasvuun mitätöinnistä, sukupuolten erojen kieltämisen, kolmannen sukupuolen sekä väitteen vaatimuksista saada kirurgisia hoitoja alaikäisille lapsille, joita kaikkia hän vastustaa voimakkaasti. Tämän jatkoksi kolumnisti päättää kirjoituksensa uhkaaviin sanoihin siitä, että lääkäreiden ei tulisi “marssia siellä, missä päämäärä on tuntematon”.

Lääkärin väitteet ovat kuitenkin lähestulkoon poikkeuksetta joko liioiteltuja tai täysin vailla perusteita. Muun muassa kirurgisten hoitojen laajentamista alaikäisille ei tavoittele yksikään “sateenkaarijärjestö” ja tavoitellut hormonaaliset hoidotkin ovat jo nyt saatavilla, mutta niiden saatavuutta halutaan parantaa ja ei-peruuttamattomia muutoksia aiheuttavien hormoniblokkereiden saatavuus halutaan saada teorian tasolta käytännön tasolle. Lakimuutoksia nämä toimenpiteet eivät edellytä. Lisäksi muun muassa niin sanotut sukupuolineutraali kasvatus ei ole erityisesti sateenkaarijärjestöjen edistämä asia, vaan sitä edistetään myös laajalla rintamalla muissakin järjestöissä sekä esimerkiksi Opetushallituksessa.

On huomattavaa, että molemmat kolumneja kirjoittaneet lääkärit jakavat yhteisen asiantuntijuutensa lisäksi tiiviit suhteet kristilliskonservatiivisuuteen. Sukupuolidysforiasta kirjoittanut lääkäri kuvailee itseään uudestisyntyneenä kristittynä ja sateenkaaren väreistä kirjoittanut lääkäri taas on aktiivinen paikallisessa helluntaiseurakunnassa ja hänen puheitaan on julkaistu seurakunnan YouTube-tilillä.

Erityisesti kommenttiosioissa näkyvät moderoinnin puutteet

Lääkärilehden kommenttiosioissa sekä Fimnetin keskusteluissa korostuvat samat ongelmat kuin kolumneissakin, mutta moderoinnin vähäisyys tai sen täydellinen puute aiheuttavat sen, että kommenteissa esiintyvät ongelmat ovat huomattavasti räikeämpiä kuin kolumneissa.

Kommenttiosioissa käydään keskustelua vähemmistöistä hyvin voimakkain sanankääntein ja osallistumista Pride-kulkueeseen on rinnastettu muun muassa vappukulkueisiin, “Jeesus-marsseihin” sekä “sambakarnevaalikulkueisiin”. Tämän lisäksi painetta osallistua Pride-kulkueeseen yhdistettiin Neuvostoliittoon ja väitettyyn tapaan tuomita niitä, jotka lopettivat taputtamisen ensimmäisenä. Törkeimmissä kommenteissa homous rinnastetaan hengenvaaraillisiin kulkutauteihin ja puhutaan “homokäyttäytymisen normalisointiyritysten loukkaavuudesta”. Kommenteissa eksytään myös vähemmistöistä kommentoimaan naisia loukkaavin sanakääntein sekä kommentoimaan sitä, kuinka syntyvyyden lasku “ajaa suomalaisia sukupuuttoon”.

Osansa keskustelussa saavat myös lääkärijärjestöt, jotka suhtautuvat vähemmistöihin positiivisesti. Tästä esimerkkinä on muun muassa psykologien arvostetun järjestön American Psychological Associationin käyttöön ottamien, transihmisten hoitoa ja tukea koskevien ohjeistusten väittäminen “pitkälle viedyiksi” sekä “pahamaineisiksi”. Tämän lisäksi koko sukupuolidysforian todellisuutta kyseenalaistetaan sekä sitä epäillään lääkärien “kehittämäksi” ongelmaksi, huolimatta siitä, että aihetta on tutkittu ja hoidettu jo noin sata vuotta.

“Sukupuolidysforiaan edes käsitteenä en juuri törmännyt ennen viime vuosia. On vaikea uskoa, että se olisi jostakin epidemiaksi ilmaantunut uusi puhtaasti hormonihoitoa ja kirurgiaa vaativa selvä sairaus […] Ovatko lääkärit luoneet koko ongelman luomalla ja keksimällä psykologiselle ja sosiologiselle ilmiölle hormonihoitoja ja kirurgisia hoitoja?”

Ville Virtanen (nimi muutettu), työterveyslääkäri

Alustan tarjoaminen epätieteellisten spekulaatioiden levittämiselle sekä vähemmistöistä kirjoitetuille uhkakuville vaikuttaisi olevan ristiriidassa joulukuussa tehdyn sitoumuksen kanssa. Aika näyttää sen, tuleeko Lääkäriliitto puuttumaan julkaisemansa lehden linjaan sekä osittain ylläpitämänsä sosiaalisen median, Fimnetin, moderointiin.

Kehrääjä on lähestynyt kommenttipyynnöllä myös Lääkäriliittoa, mutta julkaisuajankohtaan mennessä liittoa ei tavoitettu kommentteja varten.

Muokkaus: 13.3.2020 22:03 lisätty maininnat kommenteissa esiintyvistä homouden rinnastuksista sairauksiin, loukkaavat ilmaisut naisista ja huolen syntyvyydestä