Kolumni: Sosiaalisen transition hintalappu

Kolumni: Sosiaalisen transition hintalappu

Kuvitus: Ida Alina.

Kehrääjän toimittaja Aasa Timonen kirjoittaa siitä, miten köyhyys voi olla osasyyllinen kehodysforiaan ja hidastaa sosiaaliseen transitioon kuuluvaa oman ulkonäön muokkaamista oman sukupuolen mukaiseksi.

Kehrääjän lukijakysely sateenkaarevasta köyhyydestä käsitteli laajasti sitä, miten köyhyys vaikuttaa LHBTQIA+ -ihmisten arkeen, mielenterveyteen ja sosiaaliseen asemaan. Pystyin samaistumaan lukuisiin vastauksiin itsekin vähävaraisena seksuaali- ja sukupuolivähemmistön edustajana. Samalla kuitenkin jotain jäi puuttumaan näistä kokemuksista, ja tähän haluan nyt kiinnittää huomiota: kuinka köyhyys vaikuttaa siihen, miten transition aikana voi tuoda omaa sukupuolta esille vaatetuksen kautta.

Ennen kun tulin kaapista ulos transfeminiininä, en juuri ostanut uusia vaatteita paitsi pakon edessä. Vaatekaappini oli täynnä vuosia sitten ostettuja bändipaitoja ja kulahtaneita huppareita. Kun lopulta tulin kaapista ulos ja aloitin transitioni, tajusin kuinka minulla oli lähinnä kokoelma vaatteita, jotka eivät enää sopineet omaan identiteettiin ja pahimmillaan aiheuttivat dysforiaa. Ratkaisu tähän on yksinkertainen – osta uusia vaatteita, jotka näyttävät kivalta ja sopivat paremmin sille ihmiselle, kuka oikeasti olet. Osalle transitiotaan aloittelevista tämä on helppoa. He voivat vain kävellä kauppaan, ostaa vaatteita ja se on siinä. Omalla kohdallani tämä ei ole niin helppoa kahdesta syystä.

Ensimmäinen syy on vaatteiden hinta. Vähävaraisena ihmisenä, joka elää toimeentulotuella, ei vuokranmaksun jälkeen jää käteen juuri ylimääräistä rahaa, jonka voisi käyttää muuhun kuin ruokaostoksiin tai muihin elämisen kuluihin. Omalla kohdallani vaateostokset sijoittuvat niihin kuukausiin, kun saan jostain ylimääräistä rahaa sellaisiin hankintoihin. Tämä on suhteellisen hidas tapa koota käytännössä uusi vaatekaappi sopivampia vaatteita. Tähän on helppo sanoa että “eivät vaatteet niin paljoa maksa, halpoja paitoja saa vaikka mistä”, missä kohtaa nousee esiin toinen ongelma. Lihavana ja pitkänä ihmisenä vaatteiden ostaminen oli jo ennen transitiota hankalaa, ja nyt se on vain entistä vaikeampaa.

Useimmista vaatekaupoista on hankala löytää hyvin istuvia isokokoisia vaatteita, varsinkin “naisten” osastolta. Yhteiskunnallinen fatfobia on vaikuttanut siihen, millaisia vaatekokoja on helposti saatavilla. Iltalehti uutisoi heinäkuussa, että vaatekauppaketju H&M ilmoitti poistavansa plus-koon mallistonsa liikkeiden valikoimasta ja siirtävänsä ne yksinomaan nettikauppaan. Käytännössä ainoa vaihtoehtoni vaatteiden hankintaan on siis nettikaupoissa. Tämä luo myös epävarmuutta ostosten tekemiseen, sillä isokokoisten vaatteiden mallit ja muodot vaihtelevat valmistajasta riippuen. Yhden kaupan 4XL-mekko on juuri sopiva, kun taas toisen on liian pieni. Kenkäostoksista verkossa on turha edes unelmoida. Kirpputorit ovat yksi vastaus tähän ongelmaan, mutta nekään eivät juuri tarjoa isokokoisia vaatteita kuin satunnaisesti, ja valikoima on aina pieni.

Näiden kahden tekijän risteydessä niinkin yksinkertainen ilo kuin sopivista vaatteista saatava sukupuolieuforia on harvinaista. Vaatteista tulee erityisiä arkisen sijaan. Ne harvat vaatteet, joita pystyy hankkimaan ja jotka tuntuvat hyvältä päällä tulee säästettyä erityistilanteisiin; kaverilla käyminen ja muut sosiaaliset tapaamiset, matkat ja niin pois päin. Kauppareissu on liian arkinen syy näyttää hyvältä, saatikka sitten vain kotona oleminen (jota on ollut aika paljon, kiitos globaalin pandemian).

Jos kaapissa on vain dysforiaa aiheuttavia vaatteita, niin ei niissä halua näyttäytyä sosiaalisissa tilanteissa, mikä voi johtaa eristäytymiseen muista. Kehodysforia voi näin olla suoraa seurausta vähävaraisuudesta; vaatteet, meikit ja asusteet, jotka voivat auttaa vahvistamaan omaa sukupuoli-identiteettiä, eivät ole ilmaisia tai edes halpoja kaikille.

Köyhyyteen liittyy yhä paljon sosiaalisia stigmoja, jotka muuttuvat helposti sisäistetyksi häpeäksi. Köyhänä tällaiset hankinnat voivat tuntua joskus ylellisyydeltä, ja vaateostokset johtavat häpeän tai syyllisyyden tunteeseen; tuhlasin rahaa vaatteisiin, vaikka pitäisi pystyä syömään tässä kuussa vielä. Valinta on kahdenlaisen pärjäämisen välillä, taloudellisen ja henkisen, ja tämä on aina yhtä tuskallinen valinta. Raha voisi todellakin tehdä onnelliseksi.