Kolumni: Sateenkaaren pää ei saa löytyä vain Kehä III:n sisäpuolelta

Kehrääjä on pyytänyt poliittisilta nuoriso- ja opiskelijajärjestöiltä kolumneja siitä, miten sateenkaarioikeuksia heidän aatteensa mukaan edistetään. Uusimman kirjoituksen takana on Demarinuorten puheenjohtaja Emilia Kangaskolkka.

Nuorena sosialidemokraattina ajattelen, ettei sateenkaarioikeuksien toteutuminen riipu pelkästään lainsäädännöstä, vaan ennen kaikkea arjen ilmapiiristä. Vaikka omassa kotikaupungissani Joensuussa pitäisi asua seurallisuudestaan tuttu Suomen kansan valopuoli, moni paikallinen sateenkaarinuori kokee omat kotikontunsa henkiseksi taakaksi. 

Seurauksena moni nuori suuntaa täysi-ikäistyttyään maakunnista kohti suuria kaupunkeja ennen kuin ehtii kissaa sanoa. Omannäköisen elämän eteen voivat muualla tulla pelko tuomitsevista katseista kadulla, kiusaamisesta koulussa tai sivulauseista työpaikalla – kaikki asioita, jotka saavat ihmisen tuntemaan, ettei hän ole täysin tervetullut. Ja näin vakavasti puhuen moni varmasti pohtii, voiko oman kumppanin kanssa kävellä keskustassa käsi kädessä tuntien olonsa turvalliseksi? 

Arjen tasa-arvoa ei rakenneta pelkillä Pride-lipuilla kerran vuodessa vaan sillä, että jokainen kerho, koulu, ja seura kantavat kortensa kekoon sateenkaarinuorten osallisuuden eteen. Asialla on valtavasti merkitystä paitsi ihmisoikeuskysymyksenä myös alueellisen elinvoiman kannalta. Jos merkittävä osa nuorista ikäluokista lähtee kotiseudultaan pois vapaamielisemmän ilmapiirin perässä, jää monelle paikkakunnalle tulevaisuuden muotoinen aukko. Päättäjien on ollut ehkä helpompaa tuudittautua ajatukseen Kehä III luontaisista vetovoimatekijöistä kuin tunnistaa oma voimansa lasten ja nuorten näköisten kuntien ja kaupunkien rakentajina.

SDP:n perusarvoihin kuuluu olennaisesti jokaisen ihmisen ainutkertaisuuden kunnioittaminen ja puolustaminen. Näin ollen meidän on puolueena uskallettava kysyä itseltämme niin paikallisesti kuin valtakunnallisesti, millaisia viestejä tarjoamme nuorille siitä, keitä heidän odotetaan olevan ja millaista elämää heidän toivotaan elävän. Demarinuorilla on mielestäni keskeinen tehtävä puolueen kirittäjänä kohti kohti arjessa näkyvää liittolaisuutta, jonka suhteen ei jousteta tiukan paikan tullen.

Lainsäädäntö asettaa toki elämälle raamit, mutta todellinen tasa-arvo punnitaan siinä, millaiselta sateenkaari-ihmisten arki heistä itsestään tuntuu. Uskon, että Suomi voi olla Hangosta Utsjoelle maa, jossa jokainen saa kuulua ja kukoistaa. Se kuitenkin vaatii sitä, että valitsemme puolemme silloinkin, kun kukaan ei katso.

Emilia Kangaskolkka

Demarinuorten puheenjohtaja