Kirja-arvostelu: Paperijoutsen on tärkeä romaani sukupuolen moninaisuudesta 1940-luvun Suomessa

Anna-Kaisa Linna-Ahon jatkosodan aikaan sijoittuva esikoisromaani ei ole tarkalleen sitä, miltä se ulospäin saattaa näyttää. Lukukokemus yllättää positiivisesti myös ne, joita sota ei kiinnosta.

Teksti: Lyyra Virtanen

Takakansiteksti ei ole tietenkään ainoa tie, jonka kautta potentiaalinen lukija saa tietoa hyllystä valitsemastaan kirjasta, mutta usein lukemispäätös tehdään sen perusteella. Anna-Kaisa Linna-Ahon Paperijoutsenen (Otava 2019) kohdalla on tehty todella kummallinen päätös olla mainitsematta takakansitekstissä ollenkaan teoksen ehkä keskeisimmäksi nousevaa henkilöä. Kustantajan sivuillakaan kirjan kuvauksessa ei mainita tätä henkilöä, mutta teksti päättyy seuraavasti: “Nuoria naisia ja miehiä iässä, jossa sydämet särkyvät. Voiko omaa kohtaloaan paeta?” Tämä saa teoksen kuulostamaan lähinnä rakkausromaanilta. Kaikki kunnia edellämainittuun genreen sijoittuville kirjoille, mutta Paperijoutsen on jotain ihan muuta, ja sen henkilögalleriasta löytyy muitakin kuin “naisia ja miehiä”.

“Ei se sotiminen ole kaikkia varten. Ehkä sinun on parempi olla täällä.”
“Kyllä minä sotimisen kestin. Oli muita syitä. Minä kerron joskus.”

Romaanin tapahtumat sijoittuvat Suomeen jatkosodan aikaan, mutta painopiste ei ole rintamalla taistelevissa miehissä, vaan siinä, mitä kotona tapahtuu. Keskeisiä henkilöitä ovat Helsingistä puutteen takia maalle lähetetty Lydia, tämän uusi ystävä Anna ja heidän sattuman kautta tapaamansa Ellen. Vaikka päähenkilöt ovat nuoria ja sydänsuruista kertominen tuo paikoin mieleen klassisten tyttökirjojen tyylin, päästään teoksessa kuitenkin paljon pintaa syvemmälle. 

Paperijoutsen ei kerro sotasankareista vaan sodan aiheuttamista haavoista, joiden käsittely tuntuu edelleen olevan osin tabu. Sota-aiheista kirjallisuutta on Suomessa ja ulkomailla julkaistu lukemattomat määrät, mutta Linna-Aho on löytänyt uuden ja omaperäisen näkökulman sodan käsittelyyn. Sota on koko ajan läsnä pulan ja pelon muodossa, vaikka itse rintamalle ei tehdä kuin pieniä kurkistuksia ja suurimman osan ajasta tapahtumapaikkana on pieni kylä kaukana sodasta. Tuntuu perustellulta, miksi aikakausi on juuri tämä, mutta silti romaanin teemat ovat ihan muualla kuin jatkosodassa. 

Sodan aiheuttamien traumojen ja osittain niistä johtuvien mielenterveysongelmien käsittely on romaanissa uskottavaa ja luontevaa. Tarina ei silti muutu liian raskaaksi, sillä surujen vastapainoksi Linna-Aho tarjoaa myös toivoa, rakkautta ja onnea. Rakkaussuhteet tuntuvat kuitenkin toimivan enemmänkin kehyskertomuksena romaanin todellisten teemojen käsittelylle, eikä kyseessä ole siis myöskään ihmissuhderomaani.

“Ihmisillä tuntuu olevan kova tarve lajitella. Vähän niin kuin perunoita. Siemenperunat tuonne ja syötävät tuonne. Vihreät ja rupiset tuohon laariin. Samalla tavalla ihmiset lajittelevat muita ihmisiä omiin laatikkoihinsa.”

Paperijoutsenen tärkein ja tuorein teema nykylukijan kannalta on sukupuolen moninaisuus. Romaanissa ehdottomasti kiinnostavin henkilö on Ellen, joka on intersukupuolinen ja pakotettu lapsesta lähtien miehen rooliin, mutta hän päätyy lopulta hylkäämään tämän roolin, vaikka seuraukset ovat 40-luvun Suomessa peruuttamattomat. Huomattavaa on kuitenkin myös se, että vähemmistöaiheille kirjallisuudessa ja elokuvissa valitettavan tyypillistä traagista nyyhkytarinaa ja ikävää loppua Ellen ei koe.

On upeaa, että Linna-Aho tuo tämän näkökulman suomalaiseen sota-ajasta kertovaan kirjallisuuteen – tottakai sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen edustajia on sota-aikanakin ollut, mutta heidän tarinansa ovat jääneet kertomatta sekä historiankirjoituksessa että kaunokirjallisuudessa. Toki Paperijoutsen on fiktiivinen teos, mutta henkilöiden moniulotteisuus ja eheys tekee romaanista hyvin realistisen ja aidon. Jokaisen henkilön kohtalo koskettaa ja puhuttelee lukijaa.

Paperijoutsen käsittelee kaiken kaikkiaan todella monia eri teemoja, joista esimerkiksi kaipaus ja erilaisuus ovat universaaleja ja ajattomia. Teos on voittanut vuoden 2019 Tiiliskivi-palkinnon, mutta teksti on niin kaunista ja tarkasti hiottua sekä teemat niin tärkeitä suomalaisen kirjallisuuden kentällä, että Paperijoutsen olisi ansainnut voittaa vaikka Finlandian.

Muokattu 21.5.2020 klo 19:15, ensimmäisessä sitaatissa ollut kirjoitusvirhe korjattu oikeaan muotoon.