Ihmisoikeusjärjestöt: Twitterissä esiintyvän vihapuheen määrä lisääntynyt merkittävästi

Ihmisoikeusjärjestöt: Twitterissä esiintyvän vihapuheen määrä lisääntynyt merkittävästi

Kuvituskuva Julia Peltonen

Center for Countering Digital Hate (CCDH) ja Anti-Defamation League (ADL) toteuttivat yhdessä yhteistyöryhmiensä kanssa raportin, jonka tulosten mukaan Twitterissä esiintyvän vihapuheen määrä, erityisesti LHBTIQA+ -yhteisöön sekä rodullistettuihin ihmisiin kohdistuva vihapuhe, on lisääntynyt merkittävästi. Raportin tekijöiden mukaan syynä tähän on Twitterin omistaja Elon Muskin välinpitämätön ja riittämätön toiminta verkkovihan kitkemiseksi alustaltaan.

LHBTIQA+ -yhteisöön kohdistuvien, vihamielisten herjojen sekä muun vihapuheen määrä on lisääntynyt tutkimuksen havainnon mukaan räjähdysmäisesti Twitterissä sosiaalisen median palvelun omistaja Elon Muskin esittämistä, päinvastaisista väitteistä huolimatta. Asiasta uutisoi aiemmin PinkNews.

Tutkimuksen toteuttivat Center for Countering Digital Hate (CCDH) ja Anti-Defamation League (ADL) yhdessä yhteistyöryhmiensä kanssa. Heidän seurantatietojensa mukaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin suunnattujen vihamielisten herjojen ja muiden loukkaavien kommenttien määrä on lisääntynyt hälyttävästi. Myös rasistinen, erityisesti mustiin ihmisiin kohdistuva verkkoviha on lisääntynyt New York Timesin tietojen mukaan huolestuttavaa tahtia.

Musk, joka tunnetaan muun muassa maailman rikkaimpana miehenä, osti lokakuussa sosiaalisen median palvelu Twitterin – omien sanojensa mukaan vastahakoisesti. Uusi omistaja lupasi kaupanteon yhteydessä uudistaa sivustoa siten, että se sitoutuu Muskin omaan käsitykseen sananvapaudesta. Musk on lisäksi palauttanut käyttöön aiemmin suljettuja Twitter-tilejä henkilöille, jotka yleisesti tunnetaan vihapuheen julkaisusta ja eteenpäin levittämisestä – kuten esimerkiksi entiselle Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpille. Tilannetta on monimutkaistanut lisäksi muun muassa ongelmallisen sisällön määrän aiheuttama kaaos, joka on saanut monet käyttäjät etsimään muuta sosiaalisen median palvelua Twitterin tilalle. Tämä on puolestaan johtanut muun muassa siihen, että mainostajat ovat vähentäneet kulutustaan alustalla.

Musk twiittasi 24.10. kaavion, jonka mukaan Twitterissä esiintyvän vihapuheen määrä näyttäisi olevan päinvastoin huomattavasti laskussa.. Väite keräsi runsaasti kritiikkiä, jossa Muskia pyydettiin muun muassa tarkentamaan, kuinka hän itse määrittelee vihapuheen. Kriitikoiden mukaan Musk olisi muun muassa poistanut transvastaiset kommentit vihapuheen määritelmän alta.

CCDH:n toimitusjohtaja Imran Ahmed kertoo, että Musk on toiminnallaan tehnyt selväksi, että Twitter hyväksyy misogynian, rasismin ja homofobian. ADL puolestaan kehotti Muskia panostamaan enemmän keinoihin, joilla Twitterissä esiintyvän vihapuheen määrään voidaan puuttua tehokkaasti.