Essee: Työväenluokkainen homo – totta vai tarua?

Kuvakaappaus elokuvasta Happy Together (1997).

Kirjoittaja pohtii, miksi homoseksuaalisuus kuvataan mediassa niin usein keskiluokkaisuuden kautta. Missä ovat köyhät homot, ja miten sosioekonominen tausta vaikuttaa oman identiteetin ilmaisemiseen?

Yle Areena esitti hiljattain kourallisen hongkongilaisen mestarin, Wong Kar-Wain, elokuvia. Pidin niistä kaikista, mutta erityisesti Happy Together -nimellä kulkeva, vuonna 1997 ilmestynyt elokuva jäi kummittelemaan mieleeni. Elokuva kertoo kahden hongkongilaismiehen, Leslie Cheungin esittämän Ho Po-Wingin ja Tony Leungin esittämän Lai Yiu-Fain, rikkinäisen rakkaus- ja erotarinan, joka sijoittuu Buenos Airesiin Argentiinassa. Miespari on matkalla tangon kotimaassa, kun jännitteet rakastavaisten välillä purkautuvat pieleen mennen nähtävyyskierroksen aikana. Loppuosa elokuvasta keskittyy kuvaamaan rakastavaisten edestakaisin seilaavaa erotanssia.

Mikä elokuvasta tekee erityislaatuisen queer-kulttuurissa on sen kuvaus työväenluokkaisuudesta: ammateista, miljöistä ja käyttäytymismalleista. Rahojen loputtua Ho ja Lai hankkivat töitä, Lai seksityöntekijänä ja Ho kokeilee ravintolan sekatyöläisen, teurastamon työntekijän ja tangobaarin sisäänheittäjän töitä. Tässä vaiheessa voi tietysti esittää huomion, että nämä ammatit voivat olla vain hätäratkaisuja akuuttiin rahan puutteeseen, sillä kielitaidottomilla turisteilla ei ole paljon mahdollisuuksia työllistyä parempiin töihin. Kotona Hong Kongissa Ho ja Lai kenties kuuluvatkin keskiluokkaan.

Koska kyseessä on fiktio, otan valtuudet tulkita näkemääni haluamallani tavalla. Onhan Lain ja Hon rakkaustarinaa tulkittu myös siitä näkökulmasta, että se kertoo epätietoisuudesta kolonialismin ajan päättyessä Hong Kongissa 1997 Kiinan tullessa Englannin jälkeen saaren uudeksi isännäksi. Katsojat venyttävät ja tulkitsevat fiktiota ja sen rajoja haluamillaan tavoilla.

—

Työväenluokkaisuus ja homoseksuaalisuus tuntuvat hylkivän toisiaan ainakin valtavirtakulttuurissa. Harvoin työväenluokkaisten homojen elämä tulee esiin, ja kun näin käy, näkemämme on usein sellaista, että se ei herätä kiinnostusta: liian nuhjuista ja toksista. Tutkijat Donald C. Barrett ja Lance M. Pollack ovat kirjoittaneet homojen sosioekonomisista luokista ja niihin nivoutuvista kulttuureista. Heidän mukaansa työväenluokkaisten homojen kulttuuria leimaavat maskuliinisuus ja sen toksiset piirteet, kuten väkivalta parisuhteissa. Ensimmäisestä seksikokemuksesta samaa sukupuolta olevan kanssa voi kestää pitkä aika, ennen kuin työväenluokkaan kuuluva homoseksuaali käsittää tai myöntää kuuluvansa seksuaalivähemmistöön. Työväenluokkaan kuuluvien homojen on heidän mukaansa vaikeampi muodostaa pitempiaikaisia suhteita kuin keskiluokkaisten homojen ja he harrastavat keskiluokkaan kuuluviin homoihin verrattuna enemmän irtosuhteita, kuten kruisailua.

Barrettin ja Pollackin mukaan työväenluokkaisilla homoilla on myös vaikeuksia tulla sinuiksi homoutensa kanssa maskuliinisten käyttäytymismallien ja arvojen dominoidessa heidän identiteettiään. Tähän maskuliiniseen hegemoniaan on joitakin poikkeuksia. Esimerkiksi Yhdysvalloissa vallitsee afroamerikkalaisten homoseksuaalien ja transhenkilöiden keskuudessa niin kutsuttu ball-kulttuuri, josta muun muassa Jennie Livingstonin dokumentti Paris is Burning (1990) kertoo. Ball-kulttuurin parissa on työväenluokkaan kuuluvien miesten mahdollista esiintyä naisellisesti, kun näytöksissä imitoidaan kuuluisia naisia.

Happy Together -elokuvassa jotkin edellä mainittujen tutkijoiden tutkimustuloksista pätevät. Ho ja Lai tappelevat keskenään, väkivaltaa käyttäen, ja tunteiden osoittaminen tuntuu vaikealta. Ho lähtee elokuvan loppupuolella vapaalle ja päätyy kruisailemaan Buenos Airesin yössä. Kertaakaan emme kuule, että miehet kertoisivat toisilleen rakastavansa toisiaan. Elokuvassa yksitotista maskuliinisuutta rikastuttavat kuitenkin jotkut tavat suhtautua asioihin. Ho ottaa eron jälkeen entisen rakastettunsa vastaan ja pesee ja syöttää tätä, kun Lai on kipseissä sairaalareissun jäljiltä. Hoiva on kulttuuria, joka on perinteisesti hyvin feminiinisesti sävyttynyt toimintatapa ja arvo. Hoivaaminen on ehkä Hon tapa kertoa entiselle rakastetulleen, että välittää tästä edelleen, rakastaakin.

Tekojen yliote puheesta on tuttua omasta työväenluokkaisesta kodistanikin. Kun Ho tutustuu Chang-nimiseen taiwanilaiseen ravintolassa työskennellessään, he lähtevät yhdessä viettämään iltaa. Tällöin Chang pyytää Hota jättämään jonkin viestin kasettinauhuriin, sillä heidän tiensä ovat eroamassa. Tällöin Ho ottaa nauhurin ja itkee siihen sydänsurunsa. Työväenluokkaisessa kulttuurissa perinteisen maskuliinisuuden kuristusote ei siis sittenkään ole niin ylivoimainen, että se estäisi tunteiden ilmaukset kokonaan.

—

Olen lukenut monien queer-yhteisöön kuuluvien henkilöiden tarinoita kaapista tulosta ja kiinnittänyt huomiota samana toistuvaan seikkaan. Monet sanovat, että kaapista tulo seksuaalivähemmistön edustajana oli helpompi asia kuin työväenluokkaisen taustan paljastaminen.

Valtavirtakulttuurissa keskiluokkaiset homot ja feminiiniset arvot tuntuvat dominoivan. Queer Eye -realityssa keskiluokkaiset homot käyttävät naisellista silmäänsä kotien kaunistuksessa. Tähtikulttuuria edustavassa RuPaul’s Drag Racessa paras nainen voittaa, may the best woman win. Antti Holma on menestyvä kirjailija ja kulttuurihahmo, jonka tunnistettava nasaaliääni kertoo homokulttuurin maneerien omaksumisesta. Jani Toivola kuuluu hänkin hyvin toimeentulevaan luovaan luokkaan ja Instagramissa saamme nähdä, ettei hän kavahda mekkoon pukeutumista ja pinkkiä väriä.

Happy Togetherissa Ho ja Lai eivät tuo homouttaan esille oikeastaan millään erityisellä vaatetuksella, stailauksella tai elekielellä. Homouden mediakuva on hyvin yksituumainen. Onko siis ihme, että keskiluokkaisten homoseksuaalien keskuudessa ilmenee epäilyksiä, että työväenluokkaisia homoja ei ole?

Kirjassaan The Velvet Rage (2005) Alan Downs kirjoittaa, että homomiehillä on suuremmat tulot, kalliimmat talot, autot ja huonekalut kuin millään muulla sosiaalisella ryhmällä. Homoilla on kadehdittavan laaja tietämys kulttuurista, sen korkeakulttuurisesta ja populaarikulttuurisesta puolesta. Homot ovat menestyviä ja varakkaita. He ovat miehiä, joilla on hyvä maku ja silmää muotoilulle.

The Velvet Ragea lukiessa ajattelen Happy Togetherin rotanloukkoa, johon Ho ja Lai asettuvat asumaan. Vessa- ja keittiötilat jaetaan toisten asukkaiden kanssa ja yhdessä vaiheessa Ho suihkuttaa sängyn ja sohvan myrkyllä, koska ne vilisevät kirppuja. The Velvet Ragen ja Happy Togetherin ristiinlukeminen tai -katsominen herättää kysymyksen, ovatko työväenluokkaiset ja keskiluokkaiset homot ollenkaan tietoisia toisistaan.

—

Lukemassani kirjallisuudessakin työväenluokkainen homous esitetään mahdottomuutena.

Ei enää Eddy (2019), jonka ranskankielisen kirjallisuuden tämän hetken kärkinimiin kuuluva Edouard Louis on kirjoittanut autofiktiivisellä otteella, kertoo tarinan pojasta, joka joutuu elämään lukioikäiseksi saakka materiaalisesti tarkastellen melkein helvetillisissä oloissa ja homofobian saartamana pienessä ranskalaisessa teollisuuskylässä. Kirjan alussa Louis kertoo, ettei hän muista mitään hyvää lapsuudestaan. Työväenluokkaisuus on jotakin, mistä on pinnisteltävä pois, ja kuitenkin Louis’ta pidetään työväenluokan puolestapuhujana kotimaassaan. Ristiriita on kuitenkin siinä, että työväenluokkaisuudessa ei nähdä mitään myönteistä. Toisaalta Louis viittaa lyhyesti lapsuutensa myös seuraavasti (asiat, joihin hän ei enää myöhemmin palaa):

Ja olihan meillä kaikki maaseutulapsen ihanuudet: pitkät metsäretket, itse rakennetut majat, takkatulet, suoraan maatilalta haettu lämmin maito, piiloleikit maissipellossa, pikkukatujen rauhoittava hiljaisuus, karamellia lapsille jakava mummeli, omena-, luumu- ja päärynäpuut joka pihassa, syksyisin väriloistoa —-

Eddy on tyttömäinen, hän elehtii naisellisesti käsillään, hän on kiinnostunut kulttuurista ja kirjoittaa näytelmiä. Parhaat kaverit ovat tyttöjä. Eddy kadehtii ystäväänsä Ameliéta, sillä tämä käy äitinsä kanssa keskusteluja Eleonoora Akvitanilaisesta, Ranskan keskiajan voimanaisesta, samalla, kun Eddyn kotona sohvalla röhnöttävä isä hiljentää koko muun perheen telkkarin katsomisen takia. Eddy on vainottu poika kotikaupungissaan. Ei ole ihme, että Louis ei muistele lämmöllä lapsuuttaan. On kuitenkin valitettavaa, että työväenluokkaisesta homoudesta ei löydy myönteisiä kuvauksia.

—

Olen itse työväenluokkaisesta taustasta, ja olen perinyt akateemisen koulutuksen arvostuksen isosisältäni. Hän hankki minulle asunnon, kun pääsin Turun yliopistoon ja muutin Turkuun. Joka kuukausi sain muutaman satasen tilille. Kun lusmuilin opintojeni kanssa, isoisä katkaisi rahahanat. Työväenluokasta ponnistavilla homoilla ei sen sijaan vaikuta olevan mitään syytä arvostaa alkuperäänsä, mikäli joitakin kirjoja ja tutkimuksia on uskominen.

Ajattelen, että Happy Together -elokuvan lopussa, kun rakastavaiset ovat eronneet lopullisesti ja Ho matkustaa takaisin itään, hänelle avautuu sosioekonomisen etenemisen mahdollisuudet ja ehkä keskiluokkainen homoseksuaalien kulttuuri opettaa hänet tavoille. Ehkä illuusio kaikkien homojen menestyksestä ja loisteliaasta elämästä on sen takia niin vahva, että se kompensoi lapsuuden ja nuoruuden traumoja, sitä, että on ollut alakynnessä ja erilainen. Ne, jotka jäävät työväenluokkaiseen elämään, nähdään häviäjinä ja pyyhitään pois mielestä.

Tutkimuksen ja sen arkikokemuksen, johon olen verkossa perehtynyt, perusteella työväenluokkaisuus on siis homoille jotakin, josta pitää ponnistella pois. Toksinen maskuliinisuus ei tietenkään ole toivottavaa missään, mutta entä maskuliinisuus ylipäänsä? Valtavirtahomokulttuurissa tunnutaan joskus haettavan hyväksyntää olemalla kaikkein kauneimpia ja menestyneimpiä, ja siihen pyrkimykseen ei työväenluokkaisuus sovi. Isoisäni arvot siirtyivät minulle ja ne, kuten rahallinenkin tuki, ovat auttaneet minua matkalla maisterin tutkintooni, koulutusta vastaaviin tehtäviin ja kulttuuriseen pääomaan. Ehkä joku työväenluokasta kotoisin oleva homo vielä tekee läpimurron valtavirtaan ja kertoo siitä, että on saanut kotoaan hyvät eväät elämään, vaikka tuo koti olisi ollutkin työväenluokkainen.