Epämääräisyys ruokkii rakkaan symbolin leviämistä, mutta onko se sen arvoista?

Kuva: Susanna Viljanmaa

Kehrääjän toimittaja Henri W kertoo kolumnissaan miltä tuntuu, kun oma työnantaja sateenkaariliputtaa mutta silti oloaan ei voi kokea turvalliseksi. Henri W on myös toimittanut Kehrääjässä 18.9. julkaistun, Pride-viestintää harjoittaneiden yritysten viestintää analysoivan artikkelin.

On vaikuttavaa nähdä niin paljon sateenkaarilippuja ympärillään Helsinki Pride -viikolla. Symboliin tiivistyy paljon sellaista voimaa, jota on vaikea tai ehkä mahdoton pukea ytimekkäiksi viesteiksi. Nähdessäni sateenkaarilipun tiedän, ja tunnen, mistä on kyse. Mutta kun liputukseen liittyvät myös yritykset ja suuret organisaatiot, meissä monessa nousee huoli eleen autenttisuudesta.

Emme usein tiedä, mihin Pridessa “mukana oleva” yritys on omassa toiminnassaan sitoutunut. Valitettavan usein vastaus on useissa tapauksissa että ei oikein mihinkään. Tänäkin vuonna moni turhautui onttoihin viesteihin, jotka tuntuivat painottavan “kepeitä sateenkaariviboja” juhlan painavampien poliittisten viestin kustannuksella. Somessa onkin tuotu ilmi räikeitä pinkkipesureita ja esimerkiksi Elokapina ja sen queerjaosto Queerkapina osoittivat mieltään pinkki- ja viherpesua vastaan Helsingissä Pride-viikon lauantaina. Viime vuonna ainakin New Yorkissa järjestettiin Queer Liberation March eli eräänlainen Priden varjotapahtuma valtavirtaisemman ja yritysystävällisemmän WorldPride NYC:n vaihtoehdoksi. Samoin aiemmin tänä vuonna Helsinki Pride:n tyypillisenä ajankohtana järjestettiin vaihtoehtoinen Bring Back the Bricks -mielenosoitus kaupallista Pridea vastaan ja LHBTIQA+ -ihmisten vapautuksen puolesta.

Usein yritysten sateenkaariviestinnässä korostetaan tasa-arvoisen ja moninaisen henkilöstön liiketaloudellisia hyötyjä. Viestit, jotka korostavat yrityksen tehokkuutta, luovuutta ja kilpailuetuja ovat ennemmin osoitettu rahoittajille ja yritysasiakkaille kuin queereille työntekijöille tai henkilöasiakkaille. Sama retoriikka toistuu menneen Helsinki Pride -viikon kunniaksi pidetyssä palkansaajajärjestöjen (SAK, STTK, Akava) seminaarissa. Aloituspuheenvuoro korosti usean minuutin ajan moninaisen henkilökunnan ja suvaitsevaisen ilmapiirin liiketoimintahyötyjä. Pitkän listan lopuksi todetaan, että on tietenkin ylipäätään tärkeää tehdä niin kuin on oikein. Oli bisneshyötyjen laita miten vain, kun itseisarvoinen ja henkilökohtainen asia otetaan vain korkeintaan yhtä todesta kuin siihen liittyvä voitto, olo on aika riistetty.

Prideviestintä on tietenkin markkinointimahdollisuus. Markkinointimotiivin priorisointi HLBTIQA+ -väen intressien yli on usein arvattavissa, mutta erään silmiinpistävän esimerkin tästä tarjoaa Karhu. Sinebrychoff ei ole itse yrityksenä mukana liputtamassa, mutta sen omistama Karhu-brändi on. Sinebrychoff on siis vartavasten valinnut yhden tuoteperheen sateenkaarilippulaivakseen sen sijaan, että se organisaatiotasolla ottaisi kantaa LHBTIQA+ -yhdenvertaisuuden puolesta. Liputuksella siis pyritään nostamaan ”luottamusta” tuotteita eikä organisaatiota kohtaan. Karhun assosiointi Pride-liikkeeseen on kuitenkin melko yhdentekevää esimerkiksi sen rinnalla, onko Sinebrychoff turvallinen työpaikka kaikille. Organisaation sitoumuksista emme kuitenkaan opi mitään edes Karhu:n Pride-blogitekstistä.

Aloin kiinnostua yritysten sateenkaariviestinnästä erityisesti, kun jouduin kasvotusten liputtamisen nostamien ristiriitojen kanssa: miksi en tunne oloani turvalliseksi töissä, vaikka työnantajani sateenkaariliputtaa?

Ensireaktioni oman työpaikkani liputtamiseen viime vuonna oli ilahtunut. Olin niinä aikoina pohtinut paljon itsesensuurin aiheuttamaa nöyryytystä. Pohdin, mikäli voisin tai uskaltaisin raivat itselleni lisää tilaa olla. On jopa liikuttavaa nähdä voimakas sateenkaarisymboli vaikutusvalaisten tahojen salossa. Ensi-innostukseni laski nopeasti, kun luin liputukseen liittyvän intraviestin. Viestissä vakuuteltiin, että täällä on luova meininki ja tuloksia saadaan tehokkaasti aikaa. Tasa-arvoa on. Sateenkaareville ihmisille viestistä ei löytynyt mitään. Meitä ei edes mainittu. En saanutkaan tukea itsenäni olemiselle, kuten sateenkaariliputus minulle lupaili.

Eikö sateenkaari automaattisesti huomioi meitä ja huoliamme? Entä jos aina, kun sateenkaari liehuu, meidät jätetään eksplisiittisesti noteeraamatta? Pridesymbolit toistuvat kerta toisensa jälkeen hyvin epämääräisellä yhdenvertaisuus-fiilistelyllä, sellaisella, jossa kerrotaan kuinka on miehiä sekä naisia johtotehtävissä melkein yhtä paljon ja mainitaan että toki vielä on työtä tehtävänä. Ne nousevat ylläpitämään juhlatunnelmaa ja keskittämään kaiken yksilöllisen persoonan loistoon. Kun lippua liehuttaa tarpeeksi monta kertaa ilman selväsanaista lupausta sateenkaari-ihmisille, eikö lippu ennen pitkään menetä voimansa?

Prideviestien konkreettinen merkitys on usein tarkoitus vain tajuta symbolisista vinkeistä ilman, että organisaation täytyy ottaa selvää kantaa mihinkään. Kun suurin osa keskivertoihmisen kohtaamasta prideviestinnästä tulee näiltä organisaatioilta (eikä esimerkiksi läheisiltä ihmisiltä), viestien laatu on hyvin tärkeää. Ei suurin osa ihmisistä tunne Priden perintöä ja poliittisia tavoitteita kuin osin. Nämä asiat eivät ole itsestäänselvyyksiä, ja ymmärryksen aukkoja täyttävät nyt värikkäät sydänemojit ja yritysten luovuushypetys. 

Voi olla, että sateenkaaren irrottaminen vakavamielisestä konkretiasta on ollut nimenomaan edellytys useimpien yritysten mukanaololle ja ehkä joidenkin ihmisten kulkueessa marssimiselle. Tässä tapauksessa epämääräisyys ruokkisi rakastamamme symbolin leviämistä, ja sydäntä lämmittävä sateenkaarien meri Pride-viikolla on tavallaan vaihtokauppa viestin täsmällisyyden kanssa. 

En ole cis. Jos ilmaisisin tätä asiakastapaamisessa, ja asiakas tekisi siitä numeron, en luottaisi siihen, että yritykseni seisoisi puolellani. Suurin osa ihmisistä tuskin tietää mitä sukupuolen moninaisuuden sanasto edes tarkoittaa, miten sitä käytetään, ja miksi tällä kaikella on väliä. Minulla ei ole erityistä syytä odottaa muuta työpaikaltani. HR-tiimin ja toimitusjohtajan intraviesti olisi ollut tilaisuus vakuuttaa minulle ja sateenkareville työtovereilleni, että olen tervetullut itsenäni ja minua tuetaan vaikeissa tilanteissa. Sen sijaan postattiin sateenkaari ja viestittiin yleistä liiketoiminnallista reippautta. Organisaatioiden ei pitäisi nostaa sateenkaarilippua, jos ne eivät ole edes konsultoineet meitä haasteistamme ja huolistamme.