Disco Elysium -videopelin seksuaalivähemmistöjen representaatio tekee pelin karusta maailmasta hieman kauniimman

Kuva: Misto

Englantilaisen pelistudio ZA/UMin suureen suosioon noussut videoroolipeli Disco Elysium on hyvin hahmo- ja tarinavetoinen peli. Hahmojen ja maailmanrakennuksen huolellisuus näkyy myös siinä, miten peli käsittelee seksuaalivähemmistöjä ja homofobiaa.

Ensimmäinen kosketukseni ZA/UMin Disco Elysiumiin oli kankeahko. Pelasin puoli tuntia ja en ymmärtänyt mitään, ja kaikki oli hankalaa. Lopetin pelin ajatellen, että palaan siihen joskus, mutta se unohtui. Ja nyt vuonna 2022, kolme vuotta sen julkaisun jälkeen, kiinnostuin pelistä uudelleen ystävieni innostuksen ansiosta. Sen jälkeen siihen onkin uponnut kevyet 100 tuntia peliaikaa.

Disco Elysiumin tarina alkaa, kun päähenkilö Harry herää muistamatta mitään itsestään tai maailmasta ympärillään. Hän tutustuu työpariinsa Kim Kitsuragiin, ja saa tietää olevansa poliisi, joka on Revacholin pienessä kaupunginosassa nimeltä Martinaise tutkimassa murhaa. Pelin aikana Martinaisessa on käynnissä satamatyöntekijöiden liiton lakko, ja neuvottelut ovat pysähtyneet. Martinaise on sodan runtelema alue, joka ei saa tarvitsemaansa huomiota tai apua hallitukselta tai Revacholin poliiseilta. Peli keskittyy hyvin paljon murhan ratkaisemiseen, mutta myös sivutehtäviin, politiikkaan ja siihen, miten Harry opettelee tuntemaan maailman ja itsensä uudelleen.

Seksuaalivähemmistöjen suhteen ensimmäisenä pelin maailmasta tulee ilmi homofobia. Jos pelaaja seuraa tehtäviään, ensimmäiset homofobisia asioita huutelevat hahmot ovat 12-vuotias Cuno ja 10-vuotias Cunoesse. He heittelevät slurreja ja muita loukkauksia, ja kielenkäytön graafisuudesta muodustuu vahva mielikuva lapsista, jotka ovat juuri oppineet uusia kirosanoja. Homofobiaa kuulee myös esimerkiksi hahmolta, josta käytetään vain nimeä “rasistinen rekkakuski”. Tämä heittää rasistisen kommentin pelaajan työparista, ja jos pelaaja päättää puolustaa Kimiä, rekkakuski ivaa hahmojen olevan söpö pari, ja sylkee maahan.

Utopistisessa, ihanteellisessa maailmassa homofobiaa ei olisi, mutta Disco Elysiumin maailma on kaukana utopistisesta. Homofobia on kuitenkin kuvattu huolellisesti. Eniten äänessä ovat juuri Cuno ja Cunoesse. Molemmista tietää alusta asti, että jokin heissä on pielessä. Cuno on epäkypsä, riippuvainen ja hyvin häiriintynyt. Cunoesse pysyy enemmän piilossa, mutta huutaa silti ja usuttaa Cunoa kääntymään Harrya vastaan. Kummankaan kotioloissa ei ole kehumista. Vaikka käytös ei ole puolusteltavaa, on helppo tajuta, että lapset tarvitsevat apua. Muidenkin hahmojen kommentit on helppo havaita selkeästi joko tietämättömäksi tai ahdasmielisiksi. Jos hahmon nimi on “rasistinen rekkakuski”, ei tarvitse miettiä, millaisessa valossa hänen kommenttinsa kuvataan.

Vaikka hahmot pelissä käyttävät loukkaavaa, homoja tarkoittavaa f-alkuista sanaa, se on sensuroitu sekä äänessä että tekstissä. Homofobian ollessa vahvasti esillä tietyissä hahmoissa ja kohtauksissa, tekijät ovat tehneet selvän valinnan siinä, etteivät halua käyttää sanaa.

Olin myös yllättynyt siitä, ettei homofobia ollutkaan muissa pelin osuuksissa niin vahvasti esillä kuin olisi voinut olettaa näiden aiempien kohtaamisten perusteella. Pelin aikana Harry ja Kim kuulustelevat useaan otteeseen liittoon kuuluvaa ryhmää nimeltä Hardie boys, joita epäillään murhasta. Heistä saa hyvin toksisen maskuliinisen kuvan, joka saattaa johtua myös siitä, että he tahallaan ovat hankalia, koska eivät halua poliiseja alueelle. Myöhemmin selviää, että ryhmään melkein kuuluu kahdeksas jäsen, Ruby. Toinen merkittävä kuulusteltava hahmo Klaasje paljastaa Rubyn olleen ihastuneen tähän. Yrittäessään saada selville Rubyn piilopaikkaa, pelaaja voi kertoa jengin jäsenille, että Ruby oli ihastunut Klaasjeen. Jäsenet yllättyvät tästä, ja muutama ei näytä tajuavan heti, mitä se edes tarkoittaa, miten nainen voi olla ihastunut toiseen naiseen. Lopulta he kuitenkin toteavat, ettei asia haittaa heitä. Heidän yllätyksensä johtuu enemmän siitä, etteivät he tienneet asiasta, vaikka tunsivat Rubyn hyvin.

Pelissä kuitenkin merkittävin, hauskin ja ehkä myös miellyttävin tapa käsitellä homoseksuaalisuutta tulee toisen nimettömän hahmon muodossa. Tutkimusten aikana pelaaja kohtaa hahmon nimeltä “tupakoija parvekkeella”. Jokin hahmossa vetoaa Harryyn, ja sitä voi perustella hyvin huvittuneelle Kimille esimerkiksi kommentoimalla tupakoijan avointa paitaa tai sitä, miten hänelle puhuminen saa Harryn tuntemaan olonsa erityiseksi.

Myöhemmin pelaaja voi yrittää ymmärtää, mikä tupakoijassa on niin erilainen. Onnistunut taitoheitto (eng. skillcheck) saa Harryn miettimään, että onko mies osa “homosexual undergroundia”, eli niin sanottua ”homoseksuaalia vastarintaliikettä”. Tupakoija vastaa myöntävästi, ja kuvailee ryhmää, joka kokoontuu kellareihin öisin juhlimaan, ja miten joskus kokoontuminen ei edes lopu, vaan toiminta jatkuu heidän jokapäiväiseen elämäänsä. Hänen sanavalintansa vaikuttavat olevan reaktio Harryn sanavalintoihin; jos tämä näkee homoseksuaalit tällä tavalla, miksi hän ei vitsailisi käyttäen samanlaisia termejä?

Keskustelun jälkeen pelaaja voi käyttää pelissä kahdeksan pelin sisäistä tuntia käsitelläkseen ajatusta “homosexual underground”. Tavoitteena on selvittää, voiko Harry myös olla homo. Kun ajatus on käsitelty, Harryn aivot ehdottavat, että lopetat seksuaalisuutesi pakkomielteisen pohtimisen. Pelaajaa myös suositellaan kertomaan Kimille, ettet mieti asiaa enää.

Aivojen ratkaisu asiaan sopii yhteen aikaisemman tapahtuman kanssa. Lasten haukkuessa Harrya ja Kimiä homoiksi, pelaaja voi joko kieltää tai myöntää tämän saadakseen lapset hiljenemään, minkä takia Kim pyytää Harrya lopettamaan seksuaalisuudesta välittämisen. Ja koska pelin aikana Harry kertoo Kimille aina turhia asioita, tuntuu luonnolliselta myös kertoa, ettei hän enää mieti seksuaalista suuntautumistaan.

Kun pelaaja kertoo Kimille uutiset, hän on melko mielissään siitä, että voit keskittyä töihin jatkossa. Sen jälkeen Harry voi yrittää udella onko Kim osa homoseksuaalia vastarintaliikettä. Kim huomauttaa, että Harry ei lopettanut pohtimista kuitenkaan, vaan suhtautuu nyt pakkomielteisesti muiden seksuaalisuuteen. Kim kuitenkin kertoo olevansa homoseksuaali, ettei pelaajan tarvi käyttää asian pohtimiseen enempää aikaa. Keskustelu päättyy siihen.

En yleensä innostu hahmoista, joiden seksuaalinen suuntautuminen paljastetaan yhdellä lauseella. Yleensä siitä tulee mieleen kirjoittajat, jotka haluavat kehuja seksuaalivähemmistöön kuuluvan hahmon kirjoittamisesta, vaikka eivät oikeasti halunneet panostaa siihen. Toinen vaihtoehto on kirjoittajat, jotka haluavat käyttää hahmon seksuaalisuutta vitsin kärkenä. Sopiiko kumpikaan kuvaus Kimiin?

Kim Kitsuragi on hyvin kirjoitettu kolmiulotteinen hahmo. Hän on keski-ikäinen, melko ilmeetön ja hyvin ammattimainen poliisi, vastapaino kaoottiselle Harrylle. Kim on yhtä aikaa lohduttava, mutta kieltää myös Harrya tekemästä typeriä asioita, eikä anna Harryn rypeä liikaa itsesäälissä. Hän ei mielellään puhu kenenkään henkilökohtaisista asioista, joten totta kai hänen seksuaalinen suuntautumisensa se tulee esille vasta, kun Harry kysyy Kimiltä asiasta suoraan. Niin Kim kertoo kaikki faktat itsestään.

Kimin seksuaalinen suuntautuminen ei tunnu vitsiltä, eikä se tunnu päälle liimatulta yksityiskohdalta. Se käy järkeen, ja tapa, jolla se paljastuu, on luonnollinen Kimille. Kim Kitsuragi on hahmo, johon on erittäin helppo kiintyä. Varsinkin pelaajan ollessa seksuaalivähemmistön edustaja, Kimin seksuaalisuus on ilahduttava yllätys.

Seksuaalivähemmistöt eivät ole Disco Elysiumissa niin näkyviä tai merkittäviä asioita, että peliin kannattaisi tarttua vain sen takia. Se kannattaa pelata ihan tarinallisista ja pelimekaanisista syistä, mutta tietenkin merkittävä seksuaalivähemmistöön kuuluva hahmo ja hyvä tapa käsitellä homofobiaa ovat isot plussat.

Disco Elysium on loistavasti kirjoitettu, tunteita herättävä taiteellisesti kunnianhimoinen peli, joka käsittelee hankalia teemoja todella hyvin. Pelin tekijöillä oli myös tavoitteena tehdä videopeli, joka ammentaa hyvin roolipelien elementtejä, ja sen takia pelaajan valinnat, poliittiset suuntaumukset ja skillcheckien onnistuminen ja epäonnistuminen mahdollistavat sen, että pelin jaksaa pelata uudelleen monta kertaa. Sen maailma ja hahmot ovat vaikuttavia, ja ne pysyvät pelaajan mukana pitkään senkin jälkeen, kun pelin on saanut loppuun.